Bangladesh – Kasteella käyneet hakattu

Pienennetty kaivokuva

Kristinuskoon kääntyviltä kielletään usein kylän kaivon käyttö. Kuvan perhe elää Marttyyrien Äänen tukemassa turvatalossa.

Paikalliset hakkasivat kristityn pariskunnan sen jälkeen, kun heidät oli 2.2. kastettu Gobindagonjissa, Gaibadhan kaupunginosassa pohjoisessa Bangladeshissa.

Pariskunnan palattua kotiin kasteen jälkeen, paikalliset asukkaat hakkasivat heidät ja imaami läimäytti ”Samuelin” vaimoa kasvoille heidän kahden pienen lapsensa edessä. Lisäksi joukkio hajotti pariskunnan kodin edessä olleen aidan ja sanoi, että heidät ajettaisiin pois kylästä islamin hylkäämisen vuoksi.

”Paul”, kristillisen soluseurakunnan johtaja, joka oli kastanut Samuelin ja hänen vaimonsa, kuuli tapauksesta ja ilmoitti siitä poliisille. Poliisit saapuivat paikalle ja varoittivat paikallisia häiritsemästä kristittyjä, muistuttaen heitä, että Bangladeshissa jokaisella on oikeus harjoittaa uskoaan. Näin rohkea tuki viranomaisten taholta vähemmistökristittyjä kohtaan on hyvin harvinaista. Kylässä ei asu muita kristittyjä, joten perhe on hyvin haavoittuvassa asemassa.

Samana yönä joukkio kuitenkin meni Paulin kotiin ja hakkasi hänet. Talon ympärillä ollut aita revittiin alas ja heitettiin lampeen. Lisäksi Paul menetti työnsä.

– Bamabas Fund

Kiina – Vankeustuomioita jaettu lisää

Shanjiang-trial. Kuva China Aid

Yli 100 ihmistä kokoontui Yongjian maakunnan oikeustalon eteen toiveenaan päästä osallistumaan oikeudenkäyntiin. Kuva: China Aid

Kahdeksan Sanjiang-kirkon tapaukseen liittyvää kristittyä on tuomittu 26.3. heidän myönnettyään syyllisyytensä ”peltomaan laittomaan valtaukseen” ja ”joukon kokoamiseen yleisen järjestyksen häiritsemiseksi”. Viranomaiset tuhosivat Zhejiangissa sijaitsevan Sanjiang-kirkon huhtikuussa 2014.

Kaikki kahdeksan, heidän joukossaan Sanjiang-kirkon vanhimpiin kuuluva Guo Yunhua ja seurakunnan Jiangbein kaupunginosassa, Ningbossa sijaitsevien kirkkojen johtaja Zhao Rendi pidätettiin, kun he seisoivat tuhansien muiden paikallisten kristittyjen rinnalla vastustamassa kirkon tuhoamista.

”Kaikki kahdeksan myönsivät syyllisyytensä”, kertoi oikeudenkäynnissä läsnä ollut seurakuntalainen. ”Zhao Rendi tuomittiin kolmeksi vuodeksi vankilaan, neljän vuoden lykkäyksellä. Muiden tuomiot olivat useista kuukausista vuoteen ja kaikille annettiin useiden kuukausien lykkäys.” Monet epäilevät, että tunnustukset saatiin pakottamalla.

Syytteen mukaan Sanjiang-kirkko oli rakennettu viljelysmaalle ja siellä pidettiin laittomia tapaamisia, joissa seurakuntalaiset lauloivat ja rukoilivat. Syytteessä väitetään myös, että syytetyt ”vastustivat viranomaisten toimia oikaista laitonta rakennusta”, jonka vuoksi valtio joutui käyttämään yli 1.2 yuania (178.000 euroa) vakauden ylläpitämiseen.

Viranomaiset väittävät kirkon ”ylittäneen viranomaisten antaman rakennusalan viisinkertaisesti.” Seurakuntalaisten mukaan viranomaiset olivat kuitenkin hyväksyneet kirkon pinta-alan sen rakennusvaiheessa ja myöntäneet kaikki vaaditut asiakirjat Sanjiang-kirkolle.

Syytettyjä oli alun perin yhdeksän, mutta Zhu Jiali menehtyi oikeusprosessin aikana. Tuomitut ovat Zhaon ja Guon lisäksi Chen Shiyou, Weng Jitong, Chen Daozhen, Wu Guoliang, Weng Linguang ja Bian Shengguan.

– China Aid

Kiina – Pastori tuomittu vuodeksi ”joukon kokoamisesta”

Huang Yizi. Kuva: Zhang Kai

Huang Yizi, kristitty pastori, joka tiedusteli viranomaisilta ristien poistamisesta kirkkojen katoilta, tuomittiin tiistaina 24. maaliskuuta vuodeksi vankeuteen.

Huang Yizi on ensimmäinen henkilö, joka on tuomittu vastustuksesta Zhejiangin provinssissa käynnissä ollutta laajamittaista ristien poistamiskampanjaa kohtaan. Zhejiangissa revittiin alas noin 400 ristiä kirkkojen katoilta väittäen, että ne rikkoivat rakennusmääräyksiä. Seurakuntalaiset ja uskonnonvapausaktivistit arvelevat, että kristinuskoa vastustetaan, koska sen nopea kasvu hermostuttaa hallitsevaa kommunistipuoluetta.

Kuuden tunnin mittaisen oikeudenkäynnin jälkeen Huang todettiin syylliseksi ihmisjoukon kokoamiseen sosiaalisen järjestyksen horjuttamiseksi. Huang, suorapuheinen pastori, joutui poliisien pidättämäksi viime kesänä, kun hän oli johdattanut joitakin seurakuntalaisia hallintorakennuksen luokse. Siellä he vaativat vastauksia heinäkuiseen kahakkaan, jonka yhteydessä kepein aseistautuneet turvallisuusviranomaiset hyökkäsivät yövartiossa olleiden seurakuntalaisten kimppuun. Seurakuntalaiset olivat vartiossa suojellakseen kirkkonsa katolla ollutta ristiä. Huang oli myös kehottanut paikallisia seurakuntien johtajia pystyttämään uudelleen alas revityt ristit.

– Associated Press, ChinaAid

Meksiko – Uskovat vangittu ja karkotettu

Meksikon Hidalgon osavaltiossa pidätettiin lainvastaisesti kaksi miestä 12. maaliskuuta, jonka jälkeen heidät karkotettiin perheineen. Syynä tälle kaikille oli, että miehet kieltäytyivät kieltämästä uskoaan.

Casto Hernández Hernández ja hänen serkkunsa Juan Placido Hernández, molemmat protestanttisia kristittyjä, joutuivat noin 30 tunniksi kyläviranomaisten pidättämiksi Chichiltepecin kylässä, Tlanchinolin kaupungissa.

Karkotusta johtivat paikalliset johtajat, heidän joukossaan kylän edustaja Jesús Domínguez Hernández. Vihamielisyys protestantteja kohtaan alkoi huhtikuussa 2014, kun kyläviranomaiset yrittivät pakottaa heidät allekirjoittamaan asiakirjan, jossa heitä kiellettäisiin kuulumasta mihinkään muuhun kuin roomalaiskatoliseen uskoon. Protestantit kieltäytyivät, mutta kyläviranomaiset allekirjoittivat asiakirjan itse ja väittivät sen sitovan koko kyläyhteisöä.

Casto Hernández Hernández sai 12. maaliskuuta kutsun saapua kyläneuvoston eteen keskustelemaan erityisistä yhteisöä koskevista huolista. Saavuttuaan tapaamiseen hänelle kerrottiin, että hänen oli valitettu pitävän ei-roomalaiskatolisia uskonnollisia tapaamisia kodissaan. Paikalliset viranomaiset esittivät asiakirjan, jossa sanottiin hänen luopuvan kaikista oikeuksistaan yhteisön jäsenenä ja että hän luovuttaisi kaiken omaisuutensa yhteisölle, mukaan lukien talonsa ja omistamansa maan. Casto Hernández Hernández kieltäytyi allekirjoittamasta asiakirjaa, jolloin hänet ja hänen seurassaan ollut serkku pidätettiin. Heitä pidettiin epähygieenisissä oloissa sellissä, jossa ei ollut wc:tä. Casto Hernández Hernández vietiin sellistä kahdesti pidätyksen aikana, ja häntä pakotettiin allekirjoittamaan paperi.

Miehet vapautettiin puolenyön jälkeen 21. maaliskuuta, mutta heille sanottiin, että heillä on 18 tuntia aikaa lähteä kylästä. Miehet joutuivat lähtemään kylästä perheineen, mukanaan vain hyvin vähän omaisuutta. Tällä hetkellä he asuvat väliaikaisessa suojassa toisessa kaupungissa.

– Christian Solidarity Worldwide

Kenia – Kahta kristittyä hakattu, kirkko poltettu

Kahden parikymppisen sisaruksen kimppuun hyökättiin ja kirkko poltettiin Keniassa alueella, jossa ääri-islamistit tappoivat ainakin 13 ihmistä viime heinäkuussa. Surmattujen joukossa oli kyseisten sisarusten isä.

Rannikolla sijaitsevassa Lamun maakunnassa somalit löivät 25-vuotiasta Annaa, kun hän meni avaamaan oven kuultuaan sen takaa koputuksen illalla 22. helmikuuta. ”Hyökkääjät koputtivat oveen ja sisareni päätti mennä avaamaan sen. Häntä lyötiin välittömästi otsaan terävällä esineellä”, kertoo Annan veli Karuiki. ”Siskoni kaatui huutaen lattialle ja päätin rientää apuun. Ovella minua lyötiin oikeaan käteen ja kaaduin.”

Naapurissa asuvat muslimit riensivät paikalle, jolloin hyökkääjät pakenivat. Runsaasti verta vuotava Anna kiidätettiin moottoripyörällä sairaalaan. Naapuri kuuli hyökkääjien sanovan paetessaan, että ”Emme halua kristittyjä alueellemme – heidän pitäisi palata sinne mistä tulivatkin. Palaamme pian.”

Maramandessa, Hindissä somalit polttivat 28. helmikuuta kirkon. Saman seurakunnan kirkko poltettiin myös viime heinäkuussa. Seurakunta oli vasta tammikuussa saanut rakennettua uuden rukoushuoneen.

– Morning Star News

Egypti – Kovat ehdot kirkon jälleenrakennukselle

Aiemmissa väkivaltaisuuksissa poltettu kirkko.

Samaloutin kylän kristityt kokivat iloisen yllätyksen, kun viranomaiset myönsivät heille luvan jälleenrakentaa kirkon, joka oli aiemmin tuhottu. Tällaisten lupien saaminen on Egyptissä harvinaista.

Kirkon rakentamisen käynnistyttyä kylän äärimuslimit ryhtyivät mellakoimaan ja uhkailivat väkivallalla, jos rakentamista ei lopeteta. Samaloutin poliisi järjesti yhteisen tapaamisen seurakunnan johtajille ja yli 100 muslimille. Poliisit yrittivät suostutella vihaisen joukon sallimaan kirkon rakentamisen, mutta tuloksetta. Äärimuslimit järjestivät mielenosoituksen, jonka yhteydessä kristittyjen koteja heiteltiin kivillä.

Lopulta poliisi sai neuvoteltua äärimuslimien kanssa sopimuksen, jonka ehtoja noudattamalla kirkon saisi rakentaa. Ehtojen mukaan kirkko saa olla vain 400 neliömetrin suuruinen, siinä ei saa olla kellotapulia, kelloja, ristiä tai muutakaan mistä rakennuksen voisi tunnistaa kirkoksi. Kirkon on oltava yksikerroksinen. Sisäänkäynti ei saa olla päätielle päin, vaan sisään on mentävä sivukadun puolelta. Muslimeilla on oltava edustaja valvomassa, kun kirkon perustukset valetaan sen varmistamiseksi, että perustukset valetaan vain yksikerroksiselle rakennukselle. Lopuksi säädettiin, että jos kirkko tuhoutuu mistä tahansa syystä, sitä ei saa rakentaa uudelleen. Kristittyjen on rekisteröitävä säännöt, jotta he eivät voi myöhemmin yrittää neuvotella niitä uudelleen.

– Open Doors USA

Pakistan – Kaksi pommi-iskua kirkkoihin

Ainakin 14 ihmistä on kuollut ja yli 80 haavoittunut sunnuntaina 15.3. kahdessa kirkkoihin kohdistuneessa pommi-iskussa Lahoressa, kun kristityt olivat kokoontuneet sunnuntaijumalanpalvelukseen. Silminnäkijöiden mukaan vartijan toimet pelastivat monen ihmisen hengen.

Pakistanilainen Talebanista erkaantunut ryhmä, Jamaat-ul-Ahrar, on ottanut vastuun iskusta.

Sunnuntain pommi-iskut tapahtuivat muutamien minuuttien sisällä toisistaan enimmäkseen kristittyjen asuttamassa kaupunginosassa. Poliisin mukaan iskujen kohteina olivat lähellä toisiaan sijaitsevat katolinen ja protestanttinen kirkko.

”Istuin kirkon lähellä olevassa myymälässä, kun räjähdys vavahdutti aluetta. Riensin paikalle ja näin vartijan taistelevan miehen kanssa, joka yritti sisälle kirkkoon. Siinä epäonnistuttuaan hän räjäytti itsensä,” kertoi Amir Masih. Myös vartija kuoli. Toistaiseksi on epäselvää, oliko ensimmäinenkin pommi-isku itsemurha.

Myöhemmin raivostunut väkijoukko lynkkasi kaksi miestä, joiden epäiltiin olevan osallisia pommi-iskuihin.

– Reuters, BBC

Uganda – Kristitty teini hakattu ja hylätty

Saidha. Kuva: VOM USA

Teini-ikäisen tytön adoptioisä hakkasi hänet äskettäin saatuaan tietää, että Saidha ja hänen sisarensa olivat kääntyneet kristinuskoon. Tytöt, jotka asuvat muslimienemmistöisessä Bwiten kylässä, kääntyivät kristinuskoon evankeliointitapahtumaan osallistuttuaan. Kun heidän isänsä, Ali Sooka Abudalah sai tietää tyttöjen uudesta uskosta, hän hakkasi Saidhaa mailalla. Ali, paikallisen imaamin poika, oli adoptoinut Saidhan ja hänen sisarensa, kun heidän biologinen isänsä kuoli useita vuosia sitten.

Saidha loukkaantui pahoin ja joutui viettämään viikon sairaalahoidossa. Sen jälkeen Ali päätti, että koska Saidha oli päättänyt hylätä islamin, hän ei enää voisi olla tämän lapsi. Ali vei Saidhan kylässä sijaitsevaan kirkkoon ja ilmoitti paikallisviranomaisille, että hänen tarkoituksensa oli jättää Saidha seurakunnan johtajan huostaan. Ali on luovuttanut virallisesti Saidhan huoltajuuden pastorille kirjoittaen, että hän ei ”halua kuulla mistään Saidhaan liittyvästä, koska hän on tunnustanut Kristuksen henkilökohtaiseksi Vapahtajakseen.” Kirjeen oli allekirjoittanut 13.12.2014 Ali, 12 todistajaa ja useita paikallisia viranomaisia.

Tällä hetkellä pastori, itsekin islamista kääntynyt, huolehtii vaimonsa kanssa Saidhasta ja 17 muusta lapsesta, jotka on samasta syystä hylätty.

– Marttyyrien Ääni USA

Venäjä – Kristityt pelokkaina Nemtsovin murhan jälkeen

Mission Eurasian projektipäällikkö Wade Kusack. Kuva: Twitter

Presidentti Putinin äänekkäänä kriitikkona tunnetun Boris Nemtsovin murha on aiheuttanut pelkoa Venäjän kristittyjen parissa.

Uutisten mukaan monet niistä 70.000 mielenosoittajasta, jotka marssivat murhan jälkeisenä viikonloppuna uskovat, että hallitus oli Nemtsovin murhan takana. Valtion media osoittaa kohti länttä vihjaillen, että vakoojat yrittävät horjuttaa Venäjää.

Mission Eurasian projektipäällikkö Wade Kusack sanoo maassa vallitsevan uuden poliittisen ilmaston. ”Tässä vihan ja nationalismin ilmapiirissä eri mieltä oleville voidaan tehdä mitä tahansa, ja käytännössä juuri niin tapahtui Boris Nemtsoville. Hänet salamurhattiin.”

Kusack sanoo propagandakoneiston olevan Venäjällä hyvin vahva. Entä kristityt? Kusackin mukaan propaganda kohdistuu myös heihin. ”Uskonnolliset vähemmistöt, myös evankeliset kristityt, ovat yhä enemmän ja enemmän eristettyjä ja heitä syytetään Venäjän vaikeuksista. Heitä ei kutsuta ainoastaan fanaatikoiksi, vaan myös vakoojiksi.”

– Mission Network News