Iranilaissyntyisen tri Daniel Shayestehin tarina

Iranilainen Daniel Shayesteh oli mukana kaatamassa shaahin hallintoa ja perustamassa Iranin vallankumousarmeijaa. Hän joutui kuitenkin uuden hallinnon epäsuosioon. Seurasi vankeus, pako Iranista, tutustuminen kristinuskoon ja kristityksi kääntyminen. Nyt hän asuu perheineen Yhdysvalloissa ja johtaa Exodus from Darkness -järjestöä. Hän oli äskettäin Marttyyrien Äänen vieraana Suomessa. Tällä ensimmäisellä kahdesta tekemästämme videosta hän kertoo, miten kaikki tapahtui.

Entinen Farc-sissi vieraanamme!

Marttyyrien Ääni saa 2.-16. huhtikuuta erittäin mielenkiintoisen vieraan Kolumbiasta. Henry Tequia toimi murrosiästä alkaen hallitusta vastustavassa kolumbialaisessa aseellisessa FARC-sissiliikkeessä. Kalashnikov kädessään kasvanut pahamaineinen Tequia oli mukana kaikkein haastavimmissa sissioperaatioissa vuosien ajan. Lopulta hänet pysäytti kristillinen sanoma Jumalan muuttavasta voimasta ja hän kääntyi kristityksi.

Tänään hän jakaa kristillistä kirjallisuutta ja Raamattuja samoilla seuduilla, joilla ennen taisteli asein poliittisen ideologian puolesta. Henry Tequia on myös ollut taustavaikuttajana FARC-sissien ja Kolumbian hallituksen välille solmitussa rauhansopimuksessa, jonka hän kokee erittäin tärkeäksi 50 vuotta jatkuneen sisällissodan jälkeen.

Vierailemme hänen kanssaan seuraavilla paikkakunnilla:

Tervetuloa!

Rukousaiheita maailmalta: Eritrea, Iran, Irak

Kaksi vangittuna ollutta uskovaa naista on kuollut Eritreassa 17. maaliskuuta. Naiset kuolivat muutama päivä sen jälkeen, kun heidät oli kuljetettu Wi’an sotilastukikohdasta sairaalaan. Naiset olivat olleet nälkälakossa vankeudessa kokemansa pahoinpitelyn vuoksi. Sairaalassa naisia oli pidetty eristyksissä ja turvallisuusviranomaiset vartioivat heitä. Naisten kuoltua upseerit takavarikoivat heidän sairaskertomuksensa. Eritrean hallinto on yksi alistavimpia maailmassa. On käynyt ilmi, että viime jouluaattona pääkaupungissa Asmarassa pidätettiin suuri joukko kristittyjä, jotka löydettiin rukoilemasta yhdessä. Heidät kerrotaan kuljetetun tuntemattomaan paikkaan paljain jaloin. Rukoilkaa Eritreassa vangittujen uskovien puolesta.
Lähde: Christian Solidarity Worldwide

Iranissa vankilassa uskonsa tähden oleva Maryam Naghash Zargaran on jälleen kiireellisen sairaalahoidon tarpeessa, sillä kuluneen viikon aikana hänen vointinsa on taas heikentynyt. Vaikeat vankilaolosuhteet ovat pahentaneet hänen synnynnäistä sydänvikaansa. Vankitoverin mukaan Maryam on myös laihtunut huolestuttavasti. Maryam on ollut vankilassa heinäkuusta 2013 lähtien. Hänen tuomionsa on neljä vuotta, joten hänen pitäisi vapautua tulevana kesänä. Hän on ollut useita kertoja nälkälakossa vaatien päästä sairaalahoitoon. Hän onkin päässyt kahdesti sairaalaan, mutta hänet on pakotettu palaamaan vankilaan kesken hoitojen. Lisäksi hänen vankeustuomiotaan on jatkettu sairaalahoidossa vietettyjen päivien verran.
Lähde: Mohabat News

 

Viime kesänä saimme tukea lapsille tarkoitettua Raamattuleiriä työalueellamme Nahlan laaksossa Irakissa, jossa asuu mm. Mosulista Isisiä paenneita kristittyjä. Raamattuleiri on tarkoitus järjestää myös tänä kesänä ja kiitos työmme tukijoiden, olemme jo voineet lähettää varoja leirin valmisteluihin. Olemme kiitollisia, että tarjoamamme aineellisen avun, kuten ruoka-avun, lisäksi voimme olla tekemässä Nahlan laaksossa myös hengellistä työtä. Kuten viime kesänä, myös tänä kesänä Raamattuleiri tulee olemaan suurena siunauksena kaikille laakson asukkaille. Pyydämme rukoilemaan leirivalmistelujen puolesta.

Pdf-versio tästä klikkaamalla.

Kiinassa vangittu pastori vakavasti sairas!

Pastori Yang Hua perheineen. Kuva: China Change

Tammikuussa kahdeksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen tuomittu Huoshi-kotiseurakunnan pastori Yang Hua on vakavasti sairas.

Asia kävi ilmi, kun toinen hänen puolustusasianajajistaan vieraili hänen luonaan pidätyskeskuksessa 20. maaliskuuta. He olivat yllättyneitä nähdessään, miten kolme vahvaa vankitoveria lähes kantoi Yangin tapaamishuoneeseen. Pastorin kasvoilta kuvastui valtava kipu. Asianajaja sai tietää, että kolme päivää aiemmin Yangin jalat olivat yllättäen tulehtuneet ja haavautuneet. Märkiminen eteni nopeasti ja kipu piti hänet ja hänen sellitoverinsa öisin hereillä. Pidätyskeskuksen sairaanhoitaja piti tilannetta vain pinnallisena ihottumana ja antoi kipulääkkeitä. Hänen tilansa on heikentynyt nopeasti sen jälkeen.

Yang kertoo, että ongelmat alkoivat 17. maaliskuuta, jolloin ensimmäiset haavaumat ilmestyivät. Vankilassa hänen tilaansa vähäteltiin, vaikka hän kertoo, ettei pysty enää kävelemään omin avuin. Aamulla 22. maaliskuuta hänet lopulta vietiin sairaalaan, jossa lääkäri diagnosoi hänen sairastavan verisuonitulehdusta ja kertoi, että jos häntä ei pian hoideta, hänen jalkansa saatetaan joutua amputoimaan polven yläpuolelta. Lääkäri suositteli vahvaa penisilliinihoitoa kahdeksi viikoksi, mutta pidätyskeskuksessa ei ole penisilliiniä.

Seuraavana päivänä hänet tutkittiin, mutta tulehduksen syytä ei ole löydetty. Lääkärit suosittelivat hänelle sairaalahoitoa.

Perjantaina 24. päivä Yang Huan vaimo Wang Hongwu vieraili asianajajan kanssa pidätyskeskuksessa. He saapuivat paikalle juuri kun Yang palasi sairaalasta testeistä. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Yang ja Wang tapasivat toisensa sen jälkeen, kun Yang pidätettiin joulukuussa 2015. He ehtivät vaihtaa vain muutaman sanan ennen kuin poliisit tulivat väliin.

Yangin asianajajat ovat vaatineet hänen siirtämistään sairaalahoitoon välittömästi.

Lähde: China Change

Pohjois-Korea: Vastauksia etsivä sotilas

Pohjoiskorealainen sotilas loikkasi äskettäin Etelä-Koreaan etsiessään jotain, mitä Pohjois-Koreassa on vaikea löytää: vahvistusta kristilliselle uskolleen.

Etelä-Koreassa pohjoiskorealaisille pakolaisille tarkoitetussa kotouttamiskeskuksessa asuessaan hän tapasi Marttyyrien Äänen työntekijöitä, jotka eivät ainoastaan vakuuttaneet häntä uskostaan, vaan selittivät hänelle, kuinka tärkeää hänen on olla valona tuossa pimeässä maassa.

Hän kertoi Marttyyrien Äänen työntekijöille, että häntä pidettiin Pohjois-Koreassa esimerkillisenä sotilaana, mutta hän seurasi salaa Jeesusta yhdessä muutamien muiden Pohjois-Korean armeijaan kuuluvien uskovien kanssa. He ylistivät yhdessä Jumalaa ja keskustelivat kristinuskosta, mutta kristillisen materiaalin puutteessa he eivät tienneet, miten toimia armeijaan kuuluvina uskovina.

”Pohjois-Koreassa johtajallamme ei ole Jumalaa”, hän kertoi Marttyyrien Äänen työntekijöille. ”Mutta amerikkalaisten ja eteläkorealaisten armeijassa on varmaankin monia kristittyjä sotilaita. Jos he ampuvat meitä, pitäisikö meidän ampua takaisin?” hän pohti.

Marttyyrien Äänen työntekijä kertoi hänelle tarinoita kristityistä sodan aikana ja luki aihetta käsitteleviä Raamatunkohtia. Nämä auttoivat vastaamaan sotilaan kysymyksiin. Hän kuunteli tarkkaavaisesti vastauksia, joita hän ja hänen sotilastoverinsa olivat kaivanneet.

Marttyyrien Ääni tekee töitä Pohjois-Koreasta paenneiden kristittyjen parissa sekä heidän parissaan, joista on tullut kristittyjä pakonsa jälkeen. Tarjoamme heille ammatillista koulutusta ja muiden taitojen opetusta, mutta myös Raamattuja ja kristillisiä materiaaleja, jotta he voivat kasvaa uskossaan. Tämän työn seurauksena näemme usein, kuinka loikkari päättää palata Pohjois-Koreaan kertomaan evankeliumia.

Myös tämä sotilas palasi. Kuultuaan, miten hän ja muut armeijaan kuuluvat uskovat voivat jatkaa Jeesuksen seuraamista ja evankeliumin kertomista olosuhteistaan huolimatta hän tajusi, miten tärkeää hänen on palata. Eihän hän ollut loikannut etsien turvaa, hän loikkasi etsien vastauksia. Hän sai kaipaamansa vastaukset: Jeesus oli hänen kanssaan – myös Pohjois-Koreassa.

Pohjois-Korea -teema jatkuu lauantaina 1. huhtikuuta Radio Deillä ”Aikamme marttyyrit” -ohjelmassa, jonka aiheena on pohjoiskorealaisen salakuljettajan tarina.

Rukousaiheita maailmalta – Nigeria, Kiina, Intia

Kristityt johtajat kertovat, että Nigeriassa ja muissa maissa sunnuntaiksi 19. maaliskuuta suunniteltu surupäivä fulanien surmaamien kristittyjen muistoksi jouduttiin perumaan viranomaisten määräyksestä. Turvallisuusviranomaisten mukaan tapahtuma olisi vaarantanut kansallisen turvallisuuden. Pastori Musa Asake, Nigerian kristillisen yhdistyksen (CAN) pääsihteeri kertoi, että ainoaksi vaihtoehdoksi jäi lykätä tapahtumaa toistaiseksi. Turvallisuusviranomaiset ja Nigerian hallinnon edustajat ovat viime aikoina uhkailleet kristittyjä johtajia, jotka ovat puhuneet islaminuskoisten fulani-paimentolaisten jatkuvista hyökkäyksistä kristittyihin kyliin Keski-Nigerian osavaltioissa. Järjestimme äskettäin vetoomuskampanjan Keski-Nigerian tilanteen vuoksi. Tämä huolestuttava uutinen antaa aihetta rukoilla, ettei tämä viranomaisten reaktio jää ainoaksi, mitä tilanteen hyväksi tehdään. Lähde: Morning Star News

Kaksi eteläkorealaista pastoria on pidätetty Kiinassa pohjoiskorealaisten loikkarien avustamisesta epäiltyinä. Pastoreita syytetään loikkareiden salakuljettamisesta ulos Kiinasta. Toinen pastori ja hänen vaimonsa pidätettiin helmikuussa, kun he yrittivät nousta Etelä-Koreaan suuntaavaan lentokoneeseen Itä-Kiinan Qingdaossa. Toinen pastori pidätettiin hotellista koilliskiinalaisessa Qinhuangdaossa. Molempien vaimot on sittemmin vapautettu, mutta pastorit ovat edelleen pidätettyinä. Tänä vuonna Kiina on jo karkottanut 32 eteläkorealaista lähetystyöntekijää Pohjois-Korean vastaiselta Yanjin alueelta. Kiinan käytäntönä on palauttaa Pohjois-Koreasta paenneet takaisin Pohjois-Koreaan, jossa palautettuja uhkaa vankileirille joutuminen, jopa teloitus, etenkin jos heidän todetaan olevan kristittyjä.
Lähde: Reuters

Intialainen Sukdev kääntyi hinduismista kristinuskoon vuosikymmen sitten. Hän halusi oppia enemmän Raamatusta voidakseen kertoa evankeliumia hindukylänsä asukkaille. Koska 48-vuotias Sukdev ei osannut lukea, hänen Laxmi-tyttärensä luki hänelle Raamattua vapaa-aikanaan. Kun isä kiersi kertomassa evankeliumia, Laxmi yritti kulkea mukana lukemassa Raamatunpaikkoja. Laxmi ei kuitenkaan koulunsa ja kotitöiden vuoksi voinut aina seurata isäänsä, vaikka Sukdev toivoi Jumalan Sanan olevan aina ulottuvillaan. Marttyyrien Ääni on nyt toimittanut hänelle mikro sd-kortin, joka sisältää audio-Raamatun ja muuta kristillistä materiaalia. ”Sukdev oli niin kiitollinen, että hän liikuttui kyyneliin”, kertoo Marttyyrien Äänen työntekijä. Puhelimessaan nyt olevan työkalun myötä hän voi matkustaa milloin tahansa, minne tahansa kertomaan evankeliumia. ”Koska olen oppinut totuuden, minun on kerrottava siitä”, Sukdev sanoo. Vuosien uskollisen työn tuloksena hän johtaa nyt yli 300 kotiseurakunnan verkostoa! Vastaavia kortteja jaettiin viime vuonna Intiassa yli 15.000 kappaletta. Lähde: Marttyyrien Ääni

Pdf-versio tästä klikkaamalla.

Facebookilta vaaditaan sensuuria Pakistanissa

Mielenosoitus jumalanpilkkalakeja vastaan Pakistanissa. Kuva: Morning Star News

Pakistanilainen ministeri on vaatinut Facebookia ja Twitteriä poistamaan islamia tai Muhammedia loukkaavaksi koetut sisällöt.

Sisäministeri Nisar Ali Khanin mukaan sosiaalisen median kanavat joudutaan pysyvästi estämään, jos ne eivät suostu yhteistyöhön Pakistanin viranomaisten kanssa. Pakistan on esittänyt vastaavia valituksia Facebookista aiemminkin. Vuonna 2010 Facebookiin pääsy estettiin väliaikaisesti vastauksena kilpailulle, jossa Facebookin käyttäjiä kehotettiin julkaisemaan karikatyyrejä islamin profeetasta.

Aiemmin tässä kuussa Pakistanin pääministeri Nawaz Sharif sanoi, että islamin herjaaminen on ”anteeksiantamaton rikos” ja määräsi viranomaiset pidättämään sen kaltaista sisältöä julkaisevat henkilöt.

Pakistanin jumalanpilkkalakeja käytetään usein väärin ja kostona henkilökohtaisesta kaunasta. Erityisen haavoittuvia jumalanpilkkalakien väärinkäytölle ovat uskonnolliset vähemmistöt, kuten kristityt. Asia Bibi odottaa parhaillaan jumalanpilkasta langetetun kuolemantuomionsa käsittelyä korkeimmassa oikeudessa. Luku- ja kirjoitustaidoton 16-vuotias Nabeel Masih, kristitty, on puolestaan ollut pidätettynä viime syyskuusta saakka, kun hänen väitettiin herjanneen islamia ”tykkäämällä” ja jakamalla Facebookissa kuvaa, joka oli epäkunnioittava Mekassa sijaitsevaa muslimeille pyhää Kaabaa kohtaan. Kuukausi sitten häneltä evättiin vapaaksi pääsy takuita vastaan, vaikka hän on alaikäinen. Hänen asianajajansa kertoo, että heitä on uhkailtu.

Kristityt muodostavat 4 prosenttia Pakistanin väestöstä, mutta jumalanpilkkasyytteistä puolet kohdistuvat kristittyihin.

Viranomaisten äkillistä kiinnostusta asiaa kohtaan voi selittää ensi vuonna tulossa olevat vaalit. Jumalanpilkkalakeja on käytetty myös nujertamaan poliittista vastustusta. Tammikuussa useita aktivisteja ”katosi” ja vapauduttuaan he pakenivat maasta. Heitä syytettiin herjaavan materiaalin julkaisemisesta muun muassa Facebookissa, mutta heitä vastaan ei nostettu virallisia syytteitä.

Lähde: World Watch Monitor

Kelly Saenz – Marttyyrin vaimo

Kelly ja Pabel olivat sitoutuneita viemään Ramaattuja Kolumbian saavuttamattomille ja usein vihamielisille alueille. Eräänä päivänä marraskuussa 2014 Pabel ei palannut matkaltaan. Tämä on Kelly Saenzin tarina.

Rukousaiheita maailmalta – Egypti, Sudan, Thaimaa

Terroristit tarkastamassa autoja El-Arishissa. Kuva: Kuvakaappaus AMAQ

 

Kerroimme aiemmin, kuinka sadat kristityt ovat paenneet Egyptissä Pohjois-Siinailta El-Arishin kaupungista sen jälkeen, kun seitsemän kristittyä murhattiin. Murhien takana on Isisille uskollisuutta vannova Wilayat Sinai -terroristijärjestö, joka on jo pitkään hyökännyt Siinailla poliiseja ja armeijaa vastaan. Sunnuntai-iltana internetissä julkaistiin kuvia, joissa raskaasti aseistautuneet terroristit pysäyttelevät autoja El-Arishin kaupungissa. Erään tarkastuksen kohteeksi joutuneen henkilön mukaan terroristit tarkastivat ihmisten henkilökortteja ja kertoivat etsivänsä kristittyjä. Kaupungin turvallisuustilanne on heikentynyt ja siellä vallitsee lähes sotatila armeijan ja poliisien pyrkiessä torjumaan terroristeja. Toistaiseksi ei ole tullut tietoja, että terroristit olisivat löytäneet kristittyjä. Vaikka suurin osa kaupungin koptikristityistä pakeni murhien jälkeen, kaikki eivät päässeet pakoon ja he ovat nyt loukussa El-Arishissa.
Lähde: Mada Masr, Middle East Eye

Vankilassa olevat uskovat Hassan Abduraheem Kodi Taour ja Abdulmonem Abdumawla

Sudanissa tiedustelu- ja turvallisuuspalvelu NISS on varoittanut uskovia puhumasta maassa tapahtuvasta kristittyjen vainosta ja vankilassa olevista uskovista, kertoo muun muassa Sudanin kirkkojen neuvoston puheenjohtaja pastori Mubarak Hamad. Sudanin viranomaiset suunnittelevat tuhoavansa 25 kirkkoa tai rukoushuonetta Khartoumin pohjoispuolella väittäen niiden olevan laittomasti rakennettuja ja että alue on kaavoitettu muuhun käyttöön. Pastori Hamad piti lehdistötilaisuuden helmikuun 11. päivä, jossa hän kritisoi suunnitelmaa tuhota rukoushuoneet. Hän myös huomautti, että samoilla alueilla sijaitsevia moskeijoita ei uhata purkaa. Tämän seurauksena NISS vaati häntä viettämään joka päivä kello 8 ja 21 välisen ajan NISS:n toimistolla. NISS luopui vaatimuksesta 26. helmikuuta, mutta varoitti pastori Hamadia puhumasta kristittyjen vainosta. Tämä osoittaa, että juuri nyt on tärkeää vedota kahden vankilassa olevan sudanilaisen uskovan puolesta. Jos et ole vielä lähettänyt vetoomusta heidän puolestaan, pyydä se allekirjoitettavaksesi toimistostamme info(a)vomfinland.fi tai 040 55 22 309.
Lähde: Catholic News Agency

Kiitosaihe on Thaimassa avautunut mahdollisuutemme tukea Bangkokissa olevia pakistanilaisia kristittyjä turvapaikanhakijoita. Heidän tilanteensa on edelleen vaikea, äskettäin 20 perhettä sai kielteisen päätöksen pakolaishakemukseensa. Hakemustensa käsittelyä odottaessaan he eivät voi käydä töissä, joten he ovat täysin ulkopuolisen avun varassa. Kiitos tukijoidemme, olemme voineet lähettää heille ruoka-apua. Tuemme 86 perhettä. Yhden perheen ruokakustannukset ovat 90 euroa kuukaudessa, eli kolme euroa päivässä. Viimeisin avustustenjako tapahtui viime sunnuntaina ja kristityt ovat äärimmäisen kiitollisia ja rohkaistuneita saamastaan avusta.

Pdf-versio tästä klikkaamalla.

Tri Daniel Shayesteh vieraanamme 16.-20.3.17

Torstaina 16. maaliskuuta saamme vieraaksemme iranilaissyntyisen kristinuskoon kääntyneen tri Daniel Shayestehin. Matkansa aikana hän vierailee kolmella paikkakunnalla kertomassa oman tarinansa ja Iranin kristittyjen tilanteesta. Tervetuloa kuulemaan!

16.3. klo 18 Salon helluntaikirkko
17.3. klo 18 Hervannan katukappeli, Tampere
19.3. klo 12 Lohjan baptistilähetys