Egyptissä murhattu jälleen kristittyjä

Kolme koptikristittyä miestä on löytynyt murhattuna kahdeksan päivän sisällä kesä-heinäkuun vaihteessa. Neljäs murhattiin toukokuun lopussa.

Murhille ei vaikuta olleen mitään ilmiselvää syytä, joten koptit pelkäävät, että kyseessä ovat Isisille uskolliset äärimuslimiryhmät. Helmikuussa Isis vannoi pyyhkivänsä pois Egyptin koptit.

Tapaamiseen saapunut asiakas löysi kristityn urologin, 67-vuotiaan Albert Fekryn, kuolleena klinikaltaan Talan kaupungissa sunnuntaina 2. heinäkuuta. Hänellä oli yksi viilto kaulassaan. Mitään ei oltu viety.

Samana päivänä Heliopolisissa, Kairon ulkopuolella, löytyi kuolleena kotoaan 55-vuotias kultaseppä, Girgis Bushra. Häntä oli ammuttu.

Kahdeksan päivää aiemmin Minyassa, Minyan provinssin pääkaupungissa, löytyi kuolleena 32-vuotias taiteilija, Michael Nabil Bebawy. Hän ei palannut kotiinsa messusta ja myöhemmin hänen mestattu ruumiinsa löytyi ratakiskojen vierestä aseman läheltä. Junankuljettaja oli nähnyt kolmen miehen jättävän ruumiin radan varteen. Poliisit väittivät kuitenkin, että kyseessä oli junaonnettomuus. Verilammikko löytyi vähän matkan päästä, mutta raiteilla verta ei ollut.

Kaksi päivää ennen Minyan tuhoisaa bussi-iskua, 24. toukokuuta, koptikristitty rakennustyöntekijä, 40-vuotias Magdy Zekry Abdel Malak, löytyi niin ikään kurkku viillettynä. Häneltäkään ei oltu viety mitään.

Yhtään epäiltyä ei ole toistaiseksi pidätetty.

Minyassa toimiva koptipappi, isä Bishoy Hakim, sanoo koptien olevan laajamittaisen välinpitämättömyyden kohteena. ”Turvallisuusviranomaiset eivät piittaa koptien suojelemisesta. He väärentävät raportteja, eivätkä vaivaudu pidättämään hyökkääjiä. Äärimuslimit saavat toimia rankaisematta, mikä rohkaisee toisia toistamaan hyökkäyksiä tai suorittamaan vielä pahempia”, hän sanoo.

Kairolainen pappi, joka ei halua nimeään julkisuuteen sanoo: ”Kopteihin kohdistuu modernin Egyptin historian aggressiivisin kampanja. Viranomaiset täytyy vetää vastuuseen epäonnistumisestaan heidän suojelemisessaan. Heidän tulee myös taistella hellittämättä sektarianismia ja syrjintää vastaan, jotka toimivat sammumattomana lähteenä näille kauheille rikoksille.”

Käynnissä on parhaillaan vetoomuskampanja Egyptin kristittyjen puolesta. Jos haluat tulla siihen mukaan, ota yhteyttä toimistoomme: info(a)vomfinland.fi tai 040 5522 309. Kerro samalla, haluatko vetoomuksen allekirjoitettavaksesi sähköpostilla (edellyttää, että käytössäsi on tulostin), vai postitse.

Lähde: World Watch Monitor

Uusi Marttyyrien Ääni -lehti ilmestynyt!

Marttyyrien Ääni -lehden numero 3/2017 on nyt ilmestynyt.

Tässä lehdessä pääteema on Pohjois-Korea. Toukokuussa saimme pitää vierainamme Etelä-Korean Marttyyrien Ääni -toimiston johtajaa Eric Foleyta, hänen vaimoaan Hyun Sook-Foleyta sekä kahta pohjoiskorealaista sisarta. Heidän todistuksensa on nyt luettavissa tästä lehdestä.

Lehden muuta sisältöä:

  • Turvatalomme asukkaan, nuoren islamista kääntyneen naisen todistus
  • Israelin messiaanisen seurakunnan häirinnän historiaa
  • Sudanissa vankilassa olleen Petr Jasekin kertomus vankila-ajastaan, osa 2
  • Uutisia maailmalta: Thaimaa, Israel, Irak

Lehti avautuu luettavaksi kuvaa klikkaamalla.

Rukousaiheita maailmalta – Iran ja Irak

Iranissa yhteensä seitsemän kristittyä on tuomittu pitkiin vankeustuomioihin kahdessa eri oikeudenkäynnissä.

Pastori Victor Bet Tamraz (vasemmalla) tuomittiin 10 vuodeksi vankilaan, Amin Afshar Naderi (oikeanp. kuvassa oikealla) 15 vuodeksi ja Hadi Asgari 10 vuodeksi, jota seuraa kahden vuoden matkustuskielto. Lisäksi kolmikon takuusummat nostettiin noin 53.000 euroon. Pastori Victor ja Amin pidätettiin useiden muiden kristittyjen ohella 26.12.2014 pastorin kotoa. Assyrialaistaustainen pastori Victor pääsi takuita vastaan vapaaksi maaliskuussa 2015. Islamista kristinuskoon kääntynyt Amin vapautui takuita vastaan helmikuussa 2015, mutta hänet ja niin ikään muslimitaustainen Hadi pidätettiin elokuussa 2016, kun he olivat perheineen piknikillä ja he ovat olleet vankilassa siitä asti. Pastori Victorin poika, Ramiel Bet Tamraz, pidätettiin tuolloin myös ja hän odottaa omaa oikeudenkäyntiään, samoin pastorin vaimo, Shamiran Issavi. Syytteet heitä vastaan ovat tavanomaisia: evankeliointi, laiton kotiseurakuntatoiminta, kansallisen turvallisuuden vastaiset teot ja niin edelleen. Tuomioista aiotaan valittaa.
Lähde: Middle East Concern

Toisessa oikeudenkäynnissä neljä kristittyä tuomittiin 10 vuodeksi vankeuteen evankelioinnista ja ”kansallisen turvallisuuden vastaisista teoista”. Tuomitut ovat iranilainen Nasser Navard Goltape ja kolme azerbaidzhanilaista: Yusif Farhadov, Eldar Gurbanov ja Bahram Nasibov. Kuvassa azerbaidzhanilaiset taustalla, Nasser edessä. Heidät pidätettiin kesäkuussa 2016, kun he olivat matkustaneet Teheraniin vierailemaan ystäviensä luona. Aluksi heitä pidettiin Evinin vankilassa kaksi kuukautta eristysselleissä ja tuona aikana heitä kuulusteltiin säännöllisesti. He vapautuivat takuita vastaan viime lokakuussa ja marraskuussa azerbaidzhanilaiset uskovat matkustivat takaisin kotimaahansa. Näistäkin tuomioista aiotaan valittaa, mutta paikalliset uskovat eivät usko sen auttavan. Aiemmin tämän tyyppisistä syytteistä on tuomittu viideksi vuodeksi vankilaan, joten suuntaus on huolestuttava. Azerbaidzhanilaiset menettävät takuusummansa, jos eivät palaa Iraniin, kun heidät kutsutaan kärsimään tuomioitaan, mutta Nasserin osalta vankilaan joutuminen vaikuttaa väistämättömältä.
Lähde: Christian Solidarity Worldwide. Kuva: Mohabat News

Työalueeltamme Nahlan laaksosta Irakin Kurdistanissa on jälleen lähetetty kiitokset Suomen uskoville, jotka ovat heitä tukeneet. Tällä kertaa kiitokset tulevat Bilmandy-salin kunnostamiseen annetuista varoista. Bilmandy-nimisessä kylässä Nahlan laaksossa sijaitsevaa rakennusta käytetään jumalanpalveluksien ohella kaikkien laakson asukkaiden yhteisenä kokoontumispaikkana, jossa järjestetään erilaisia tapahtumia. Sinne myös saapuvat avuntarpeessa olevat. Kuvissa sali ennen ja jälkeen kunnostamisen.
Lähteet: Marttyyrien Ääni, Immanuel Peace Center

Pdf-versio tästä klikkaamalla.

Kristittyjä pahoinpidelty Intiassa, pakotettu ”sopimukseen”

Seurakunta koolla Intiassa.

Intian Odishan osavaltiossa, alkuperäisheimojen asuttamassa Abasingin kylässä, hyökättiin sunnuntaina 18. kesäkuuta jumalanpalvelukseen kokoontuneiden kristittyjen kimppuun.

Pastori Samuel Karjee kertoo, että kun seurakunta oli koolla, noin 30 hindunaista tunkeutui taloon, jossa uskovat olivat kokoontuneet viimeisen puolen vuoden ajan. Koolla olleet 12 kristittyä raahattiin ulos, jossa yli 300 hindua oli odottamassa. ”He hakkasivat meitä kepeillä ja potkivat”, pastori Karjee kertoo.

13-vuotiasta tyttöä, Madhusmita Bhuyania lyötiin vatsaan ja häntä tönittiin. Muutkin paikalla olleet uskovat loukkaantuivat ja yksi heistä saa edelleen sairaanhoitoa sisäisiin vammoihinsa. ”Miksi pidätte jumalanpalveluksia? Emme pidä kristityistä. Keitä kristityt ovat? Se on ulkomaalainen uskonto. Kristinusko ei ole mitään. Ette saa rukoilla täällä”, hyökkääjät sanoivat.

Pahoinpitelyn jälkeen hyökkääjät ottivat kristityiltä Raamatut ja kristillisiä kirjoja ja menivät poliisiasemalle valittamaan, että kristityt lähetystyöntekijät, pastorit ja evankelistat olivat tulleet kylään ja jakaneet niitä.

Uskovat kävivät samana iltana tekemässä rikosilmoituksen kahdeksaa hyökkääjää vastaan. Seuraavana päivänä, kun he jälleen menivät poliisiasemalle, he saivat tietää, että poliisit olivat pidättäneet 25 hindua ja viisi kristittyä.

Jokaisesta kylän 300 perheestä saapui kaksi hindua poliisiasemalle. Heidän joukossaan oli myös äärihinduryhmien RSS:n ja Bajrang Dalin jäseniä. Asemalla he laativat poliisin kanssa ”sopimuksen”. Pastori Karjeen mukaan sopimuksessa lukee, että osapuolet ovat yhdessä päätyneet siinä olevaan lopputulokseen, mutta se ei pidä paikkaansa, sillä kristityiltä ei kysytty mitään.

”Sopimuksessa” määrätään seuraavaa:

  1. Kristityt eivät saa järjestää mitään juhlia ilman poliisilta etukäteen saatua lupaa.
  2. Kristityt saavat ylistää Jeesusta kodeissaan, mutta he eivät saa kutsua pastoreita, lähetyssaarnaajia tai evankelistoja.
  3. Kristittyjen perheiden, jotka aikovat yhdessä juhlia jotain, kuten syntymäpäivä, tulee anoa poliisilta lupaa ja vain erillisellä luvalla he voivat kutsua pastorin.
  4. Jos hindut aikovat järjestää juhlan ja ovat huolissaan turvallisuutensa puolesta, he voivat valittaa poliisille ”kristittyjen aiheuttamasta uhasta”.

Lisäksi sopimuksessa määrätään, että jos osapuolten välillä on hyökkäyksiä, niistä sovitaan poliisin kanssa, ei oikeudessa. Samoin sopimuksen rikkomisesta sovitaan poliisien kanssa.

Pastori Karjeen mukaan uskovat ovat syvästi ahdistuneita siitä, että he eivät voi kokoontua yhteen.

Lähde: Morning Star News