Lyhyesti maailmalta – Laos, Iran, Pakistan

Laosissa neljä kristittyä miestä, jotka pidätettiin kahden viime kuukauden aikana, on vapautettu vankilasta. Heistä ensimmäinen, kuvassa oleva ”Sanyahak”, pidätettiin lokakuun alussa sen jälkeen, kun 40 ihmistä tuli uskoon hänen todistuksensa myötä. Kolme muuta miestä pidätettiin seitsemää kristittyä perhettä vastaan kohdistetun vainon seurauksena.

Kristityt pysyvät uskollisina, vaikka heitä on kielletty harjoittamasta uskoaan millään tavalla. Heitä tarkkaillaan tiiviisti ja he voivat joutua uudelleen pidätetyiksi, jos heidän huomataan harjoittavan uskoaan. Lähde: Marttyyrien Ääni USA

Kiitämme ja rukoilemme:

  • Kiitos näiden miesten vapautumisesta ja heidän uskollisuudestaan.
  • Siunaa noita 40 uutta uskovaa, auta heitä kasvamaan vahvoiksi uskossaan.
  • Anna vapautetuille viisautta, kun he pyrkivät löytämään keinoja elää uskossaan ja todistaa siitä jatkossa.

Iranissa tyhjän paperin allekirjoittamiseen pakotetuista kahdesta uskovasta vangista toinen, Mohammad Ali Torabi, on päästetty väliaikaisesti vapaaksi takuita vastaan. Takuusummaksi määrättiin 200 miljoonaa tomania, noin 50.000 euroa. Hän pääsi vapaalle viime keskiviikkona pidetyn oikeudenkäynnin jälkeen.

Toisaalla Iranissa 10 vuoden vankeuteen tuomitun Naser Navad Gol-Tapehin tuomio on valituksen jälkeen pidetty voimassa. Hänen kanssaan tuomittiin samoin kymmeneksi vuodeksi kolme Iranissa vierailulla ollutta azerbaidzhanilaista kristittyä. Tuomiot tulivat ”lähetystyöstä” ja ”kansallisen turvallisuuden vastaisesta toiminnasta”. Azerbaidzhanilaiset ovat poistuneet Iranista eivätkä siten joutune kärsimään tuomioitaan. Lähteet: Mohabat News, Article 18

Kiitämme ja rukoilemme:

  • Kiitos, että Mohammad Ali Torabi on päässyt vapaaksi.
  • Auta, että myös muut vangitut kristityt vapautettaisiin ja heidän tuomionsa kumottaisiin.
  • Vahvista ja rohkaise uskonsa tähden vangittuja.

YK:n jäsenvaltioiden ihmisoikeustilannetta tarkastellaan määräajoin. Tarkastus on nimeltään ”Universal Periodic Review” (UPR) ja siinä muut maat saavat esittää tarkastettavana olevan maan ihmisoikeustilanteesta omia huomioitaan. Pakistanin tilanne oli käsiteltävänä toissa viikolla ja sen yhteydessä Yhdysvaltojen edustaja vaati Pakistania kumoamaan jumalanpilkkalain. Aiemmin lain kumoamista ei ole vaadittu, ainoastaan sen muuttamista. UPR:n huomautukset eivät ole sitovia ja Pakistan ilmoittikin heti, että jumalanpilkkalakia ei muuteta eikä kumota. Pakistanissa on kuitenkin alkanut olla keskustelua jumalanpilkkalaista ja siitä, miten Pakistanista ajatellaan muissa maissa. Lehdistössä on kirjoitettu lain historiasta ja otettu tarkasteluun tapauksia, joissa tuomion langettamiseksi ei ole edellytetty todistusaineiston esittämistä. Lähde: Forgotten Missionaries International

Kiitämme ja rukoilemme:

  • Isä, kiitos että jumalanpilkkalaki on noussut keskusteluun. Auta, että se johtaisi muutokseen Pakistanissa.
  • Suojele Pakistanin kristittyjä ja siunaa heidän tekemänsä evankeliointityö.
  • Ole jumalanpilkasta tuomittujen kristittyjen kanssa henkesi kautta.

Pdf-version saat tästä klikkaamalla.

Tukemamme pakistanilaisperhe pidätetty Thaimaassa!

Ghourin perhe käsissään UNHCR:n myöntämä turvapaikanhakijoiden ”henkilökortti”. Kortit otettiin heiltä pois kielteisen päätöksen jälkeen.

Asif Ghouri (kutsutaan myös nimellä Hasroon) on pakistanilainen kristitty, jonka perheeseen kuuluvat Aneela-vaimon lisäksi neljä lasta: pojat Elisaph ja Elias ja tyttäret Rebecca ja Jasmin. Aneelalla oli tapana pitää Karachin kaupungissa sijaitsevassa kodissa naisille tarkoitettua rukouspiiriä, johon eräs muslimityttö alkoi osallistua yhä useammin.

Aikaa kului, ja perheen nuorempi poika ystävystyi tytön kanssa. Jotkut muslimit ymmärsivät tilanteen väärin ja uskoivat perheen yrittävän käännyttää muslimityttöä. Tytön isä oli vaikutusvaltainen henkilö moskeijassa, mulvi (islamilainen uskonoppinut), ja tunnettu koko Karachissa. Muslimit hyökkäsivät perheen kotiin. Isä ja nuorempi poika eivät onneksi olleet tuolloin kotona, mutta hyökkääjät pahoinpitelivät äitiä, tyttäriä ja vanhinta poikaa niin, että vanhin poika kärsii yhä mielenterveydellisistä ongelmista. Perhe käskettiin lähtemään kaupungista, ja niin he myös tekivät.

Asia ei kuitenkaan ollut sillä selvä. Muutamia päiviä myöhemmin tytön isä yritti ampua Asifia ja nuorempaa poikaa, kun he olivat moottoripyörällä liikenteessä, mutta ei osunut. Poliisille tehtiin rikosilmoitus, josta ei kuitenkaan seurannut mitään. Kaksi viikkoa myöhemmin muslimitytön isä ilmoitti moskeijassa perheen syyllistyneen jumalanpilkkaan ja julkaisi heitä vastaan kirjallisen fatwan, jota myös jaettiin ympäriinsä.

”Tämä kristitty perhe johtaa harhaan nuoria muslimityttöjämme ja yrittää käännyttää meidät kristinuskoon. Missä tahansa tämä perhe tavataan, ajakaa heidät pois. Islamilaisen lain mukaan tämä perhe pitää tappaa kohdattaessa”, fatwassa sanottiin.

Perhe piilotteli jonkin aikaa, mutta marraskuussa 2013 he pakenivat Bangkokiin, Thaimaahan, jossa yhteyshenkilömme tutustui heihin. He ovat saaneet lähettämäämme kuukausittaista ruoka-apua ja olemme myös auttaneet isän sairaanhoitokuluissa, sillä hänellä on kilpirauhasongelmia.

Viranomaiset saapuivat kuvausryhmän kanssa pidättämään perheen.

Bangkokissa he ilmoittautuivat YK:n pakolaisjärjestölle ja hakivat turvapaikkaa. Pakistanissa pelkästään kristityn pojan ja muslimitytön välinen ystävyys voi johtaa murhaan. Tässä tapauksessa perhettä vastaan annettu fatwa sekä jumalanpilkkasyytökset tekevät asiasta vielä vakavamman. Siitä huolimatta UNHCR:n kesällä 2017 antama päätös oli musertava: ei oikeutta turvapaikkaan. Sen jälkeen he piileksivät Bangkokissa, sillä viisumit olivat luonnollisesti jo umpeutuneet.

Tiistaiaamuna 21. marraskuuta perheen kerrostaloasunnon oveen kolkutettiin. Oven takana oli maahanmuuttoviranomaisia, poliisi ja televisiokanavan kuvausryhmä. Heitä vaadittiin esittämään passinsa, joista kävi ilmi, että viisumit ovat umpeutuneet. Koko kuusihenkinen perhe vietiin maahanmuuttoviranomaisten hallinnoimaan pidätyskeskukseen, jossa he nyt odottavat, mitä seuraavaksi tapahtuu. Koska koko perhe saatiin kiinni, on suuri vaara, että heidät karkotetaan takaisin Pakistaniin.

Lähteet: Marttyyrien Äänen lähteet, British Pakistani Christians, Voice of the Persecuted

Uskovat pakotettu allekirjoittamaan tyhjä paperi Iranissa

Mohammad Ali Torab ja Abdol-Ali Pourmand. Kuva: Mohabat News

Iranin viranomaisilla näyttää olevan uusi taktiikka saada vangitut kristityt antamaan tunnustus tai kieltämään uskonsa.

Lounais-Iranin Dezfulissa oikeus kielsi kahdelta kristityltä, Mohammad Ali Torabilta ja Abdol-Ali Pourmandilta vapaaksi pääsyn takuita vastaan. Heidän perheilleen kerrottiin, että oikeudenkäynti miehiä vastaan saatettaisiin pitää keskiviikkona 22. marraskuuta Ahwazissa. Toistaiseksi tiedossamme ei ole, onko oikeudenkäynti pidetty.

Mohabat Newsin lähteiden mukaan syytteet heitä vastaan on jätetty Ahwazin rikosoikeuteen. Tämä oikeuslaitos tunnetaan siitä, että se käsittelee tapauksia, joissa on kyse islamin hylkäämisestä. Islamin hylkäämisestä voi Iranissa saada jopa kuolemantuomion.

Sama lähde kertoo, että molemmat miehet pakotettiin allekirjoittamaan kaksi tyhjää paperia. Nyt epäillään, että papereita on määrä käyttää tekaistuna tunnustuksena tai kristinuskon kieltämisenä.

Mohammad Ali Torabi, joka tunnetaan myös nimellä Davoud, on 39-vuotias Payam-e Aramesh, eli Rauhan Sanoma -seurakunnan jäsen. Hänet pidätettiin työpaikaltaan Dezfulissa 10. lokakuuta ja kuljetettiin välittömästi Ahwaziin.

38-vuotias Abdol-Ali Pourmand, joka tunnetaan myös nimellä Elias, on saman seurakunnan jäsen ja hänet pidätettiin 19. lokakuuta. Molemmat miehet ovat islamista kristinuskoon kääntyneitä. Aiemmin Pourmandin perheelle kerrottiin, että heillä ei ole oikeutta hankkia hänen puolustuksekseen asianajajaa.

Lähde: Mohabat News

Lyhyesti maailmalta – Algeria, Egypti, Nigeria

Algeriassa poliisit sulkivat 9. marraskuuta seurakunnan ja sen ohessa toimineen kirjakaupan väittäen, että kirjakaupan omistaja painatti laittomasti Raamattuja ja evankeliointimateriaalia. Kirjat ja laitteet takavarikoitiin, mutta ne palautettiin sen jälkeen, kun tutkimuksissa selvisi, että syytteet olivat perättömiä. Siitä huolimatta poliisit sulkivat sekä seurakunnan että kirjakaupan. Sulkemismääräyksessä seurakunnan johtajaksi on merkitty virheellisesti kirjakaupan omistaja ja väitetään, että hän on käyttänyt omistamaansa autoa laittoman kristillisen materiaalin kuljettamiseen. Sulkemismääräyksessä väitetään myös, että Ain Turkin seurakunta on laiton, vaikka se kuuluu virallisesti rekisteröityyn EPA-seurakuntaan (L’Église Protestante d’Algérie).
Lähde: Middle East Concern

Kiitämme ja rukoilemme:

  • Kiitos Isä, että olet seurakunnan johdon ja kirjakaupan omistajan kanssa.
  • Anna heille viisautta asian selvittämiseen.
  • Auta, että seurakunta ja kirjakauppa avattaisiin uudelleen.

Egyptissä Isis on esittänyt uuden uhkauksen Egyptin kristittyjä kohtaan. Uhkauksessa sanotaan, että Egyptin koptikristityt eivät alistu islamilaisen lain mukaiseen ”vääräuskoisten” asemaan, jatkavat kirkkojen rakentamista ja jopa julistavat kristinuskoa televisiossa. Uhkauksessa vaaditaan, että heitä kohtaan pitää hyökätä, koska he ovat ”vääräuskoisia taistelijoita” ja heidän kirkkonsa pitää räjäyttää. Uhkaus esitettiin Wafa Media Foundationin kautta, joka on jihadistinen propagandataho, jonka uskotaan olevan yhteydessä Isisiin.
Lähde: Agenzia Fides

Kiitämme ja rukoilemme:

  • Herra, varjele Egyptin kristityt väkivallalta.
  • Kiitos siitä, että kristityt eivät ole vastanneet vihaan vihalla.
  • Kiitos, että vuosisatoja kestäneen alistamisenkaan jälkeen Egyptin seurakuntaa ei ole nujerrettu.

Nigerian Dogo Nahawan kylän kouluprojektistamme on jälleen tullut raportti. Koulussa kaikki menee edelleen hyvin. Äskettäin loppukokeissa olleet kuudennen luokan oppilaat menestyivät niin hyvin, että se kiinnitti alueen kouluvalvojankin huomion. Koulun hyvä maine on houkutellut uusia oppilaita ja uuden lukuvuoden alettua koulussa aloitti 60 uutta oppilasta. ”Kaikki jotka tuntevat taustamme (vuoden 2010 hyökkäys, jossa surmattiin yli 500 kyläläistä) ja näkevät mikä tilanne on nyt, tietävät, että kyseessä ei ole mikään ihmettä pienempi – jotkut välittivät riittävästi auttaakseen unohdettua koulua”, kiittelee koulun rehtori. Kouluateria on erityisen suuri kiitosaihe. Kyselyssä kävi ilmi, että monille se on päivän paras, ja monille myös päivän ensimmäinen, ateria. Oheisessa kuvassa vasemmalla näkyvä noin kaksivuotias poika kulkee lähes joka päivä pitkän matkan kotoaan syödäkseen osan sisarensa saamasta kouluateriasta. Kouluun on nyt annettu ohjeet, että pojalle annetaan oma ateria. Kiitos kaikille tätä projektia tukeneille!

Kiitämme ja rukoilemme:

  • Kiitos siitä tulevaisuuden toivosta, minkä koulun ja sen oppilaiden menestys on herättänyt koko kylässä ja lähiseuduilla.
  • Auta, että valmistuville oppilaille löytyisi mahdollisuus jatkaa koulunkäyntiä.
  • Vahvista koulun henkilökuntaa, joka tekee parhaansa yhä kasvavan oppilasmäärän kanssa.

Pdf-versioon pääset tästä.

Uusia uskovia vainosta huolimatta Intiassa

Kylistään pakenemaan joutuneita kristittyjä Chhattisgarhissa. Kuva: UCA news

Kuukausi sen jälkeen, kun hindunationalistinen BJP-puolue sai enemmistön liittovaltioiden tasolla vuonna 2014, Keski-Intian Chhattisgarhissa 50 kylää kielsi muut uskonnot kuin hinduismin.

Nachandin kylässä äärihindut alkoivat painostaa, boikotoida ja uhkailla kristittyjä niin, että yli vuoden kestäneen vainon jälkeen 16 kristitystä perheestä kahdeksan luopui uskostaan.

Vaikka kaikki kyläläiset ovat nähneet, miten kristittyjä vainotaan siellä, viimeisen kahden kuukauden aikana kolme perhettä on kääntynyt kristinuskoon. ”Kristittyjen järkähtämättömyys ankarissa haasteissa on rohkaissut minua olemaan vahva uskossani”, sanoo Jugnu Netam, joka vaimonsa Sumitran kanssa tuli uskoon tämän vuoden heinäkuussa. Sen seurauksena heidät heitettiin ulos kodistaan. ”Olen valmis kohtaamaan vainoa ja jatkan Herran seuraamista”, Jugnu sanoo.

”Olin juoppo ja vaimoni kärsi oudosta heikkoudesta, jota lääkärit eivät pystyneet diagnosoimaan”, kertoo toinen uskoon tullut, Santhu Netam. ”Kävin noitatohtorin luona lähes päivittäin. Käytin paljon rahaa vaimoni hoitoon, mutta mikään ei auttanut. Lopulta vein vaimoni kirkkoon. Uskovat rukoilivat hänen puolestaan ja heikkoutta aiheuttanut paha henki lähti vaimostani.” Santhu ja vaimonsa ovat sen jälkeen seuranneet Kristusta, vaikka heitä on uhkailtu ja heidän kotinsa on yritetty tuhota.

”Vaino on pahentunut viimeisen puolentoista vuoden aikana”, kertoo kylässä seurakuntaa johtava Pagnu Markham. ”Jeesuksen seuraajien määrä kasvaa sosiaalisesta boikotista ja jatkuvasta häirinnästä huolimatta. Se tekee äärihinduista vielä vihaisempia.”

Nachandin kylän kristittyjen sitoutuminen uskoonsa vainojen kohdatessa, on toiminut vahvana todistuksena heidän naapureilleen. Sen sijaan, että vaino olisi ajanut heidät pois kristinuskosta, heidän kokemansa vaino on auttanut heitä osoittamaan, mitä tarkoittaa olla todellinen Kristuksen seuraaja.

Lähde: International Christian Concern

Pohjoiskorealainen rouva Lee – loikkarista evankelistaksi

Pohjoiskorealainen rouva Lee löysi Kristuksen Kiinassa ja valmistui 85-vuotiaana Etelä-Korean Marttyyrien Äänen pitämästä maanalaisesta yliopistosta. Nyt hän evankelioi kohtaamiaan pohjoiskorealaisia.

Lyhyesti maailmalta – Pakistan, Egypti, Kolumbia

EU:n edustajia on vieraillut äskettäin Pakistanissa vetoamassa Asia Bibin puolesta. Lisäksi he puhuivat Pakistanin edustajien kanssa jumalanpilkkalain muuttamisesta siten, että väärinkäytöksiltä vältyttäisiin ja että myös perättömiä syytteitä esittävää rangaistaisiin. Asia Bibi on ollut vangittuna vuodesta 2009 lähtien ja kuolemantuomio jumalanpilkasta vahvistettiin hovioikeudessa kolme vuotta sitten. Tuomiosta valitettiin edelleen korkeimpaan oikeuteen, joka on viivytellyt oman käsittelynsä pitämistä. Nyt EU:n delegaatiota johtanut Peter van Dalen sanoo, että korkeimman oikeuden on määrä aloittaa käsittely joulukuussa. Ryhmä ei tavannut Asia Bibiä itseään, mutta tapasi hänen perheensä. Asia Bibin asianajaja kertoi Asian voivan hyvin sekä henkisesti ja fyysisesti ja piti sitä suoranaisena ihmeenä. Lähde: BosNewsLife

Kiitämme ja rukoilemme:

  • Kiitos, että olet suojellut ja siunannut Asiaa vankilassa.
  • Auta, että vuosia jatkunut odotus viimein päättyisi ja korkein oikeus vapauttaisi hänet.
  • Vahvista hänen miestään ja tyttäriään, jotka ikävöivät vaimoaan ja äitiään.

YK:n vähemmistöasioiden komitean jäsen Joseph Malak on viime sunnuntaina lähettänyt Egyptin pääministeri Sherif Ismailille ja muille viranomaisille varoituksen lopettaa kirkkojen sulkeminen. Viestissä viranomaisille annettiin viikko aikaa avata suljetut kirkot. Minyan kuvernoraatissa on viimeisten viikkojen aikana suljettu ainakin neljä laillisesti rekisteröityä kirkkoa. Sulkemisten takana ovat turvallisuusjoukot, jotka perustelevat toimia turvallisuussyillä äärimuslimien hyökättyä kirkkoja vastaan tai uhattua hyökkäyksellä. Hyökkääjiä ei ole pidätetty tai asetettu syytteeseen. Minyan kuvernoraatin arkkipiispa Makarios on antamassaan lausunnossa sanonut, että rauhan säilymiseksi esitetään aina kompromissien tekemistä, mutta ainoastaan koptit joutuvat maksamaan näistä kompromisseista (kirkkojen sulkemisen muodossa), eivät rauhan rikkojat tai hyökkääjät. Lähde: Egyptian streets

Kiitämme ja rukoilemme:

  • Kiitos Herra, että YK:n tasolla on herätty Egyptin kristittyjen ahdinkoon.
  • Kiitos, että olet varjellut väkivaltaisilta hyökkäyksiltä.
  • Vaikuta Egyptin viranomaisiin, että he eivät antautuisi äärimuslimien painostuksen edessä.

Terveiset Kolumbiasta, josta ryhmämme palasi äskettäin! Työmme Kolumbiassa on tuottanut tulosta ja monet ovat antaneet elämänsä Jeesukselle vaikeilla sodan runtelemilla alueilla. Raamattujen, kristillisten kirjojen ja radion kautta lähetettyjen ohjelmien avulla tuhannet ovat voineet kuulla evankeliumin. Jatkamme edelleen tätä tärkeää työtä. Matkalla kohtasimme kristillisen uskonsa vuoksi paenneiden intiaanien ryhmän korkealla vuorella Caucan läänissä. He ovat asuneet rättimajoissa jo usean vuoden ajan. Muista heitä rukouksin, jotta heille voidaan järjestää paremmat oltavat. He käyvät töissä ympäristön viljelmillä ja kertovat samalla Jeesuksesta ja levittävät evankelioimiskirjoja ihmisille.

Kiitämme ja rukoilemme:

  • Jeesus, johdata työtämme Kolumbiassa.
  • Johdata apua uskonsa vuoksi vainotuille.
  • Auta, että hauras rauha voisi vahvistua.

Pdf-versio tästä klikkaamalla.

34 kristittyä uhkaa vankeustuomio Kiinassa

Tu Yan. Kuva: China Aid

Viime vuoden aikana viranomaiset pidättivät satoja kristittyjä Kiinan lounaisosassa sijaitsevassa Yunnanin provinssissa syyttäen valheellisesti, että he kuuluvat kulttiin. Osa heistä on edelleen pidätettyinä ja odottaa oikeudenkäyntiä.

Maaliskuussa 2016 viranomaiset käynnistivät kampanjan kiisteltyä ”Kolmen tason palvelijat” -suuntausta vastaan. Tutkinta johti saman vuoden lokakuussa pidätyksiin. Viranomaisten mukana ryhmä on ”paha kultti”, mutta samalla verukkeella on pidätetty muitakin kristittyjä.

Sadoista pidätetyistä ainakin 34 on yhä vangittuna odottaen oikeudenkäyntiä.

Dalin kaupungissa Yunnanissa pidätettiin kaksi kristittyä, Tu Yan ja Su Min, joita syytetään myös kyseiseen kulttiin kuulumisesta. Tun sisar Tu Kui sanoo siskonsa olevan viaton ja ettei tämä ole koskaan osallistunut kultin toimintaan tai edes olleen tietoinen sen olemassaolosta.

Kolme tässä yhteydessä pidätettyä kristittyä on jo tuomittu. Li Shudong, Li Meihua ja Peng Zhenghua tuomittiin neljäksi vuodeksi vankeuteen kukin sekä maksamaan 5000 yuanin (noin 650 euroa) sakko.

Lähde: China Aid

Seurakuntia suljettu Intiassa

Tamil Nadun osavaltiossa, Coimbatoressa, viranomaiset ja poliisit ovat pakottaneet 10 seurakuntaa lopettamaan toimintansa äärihindujen vaatimuksesta. Toiminnan jatkamisen edellytyksenä on äärihindujen mukaan maistraatin myöntämä lupa. Äärihindut ovat sanoneet sulkevansa vielä 20 seurakuntaa lisää.

”Tämä on hyvin suunniteltu salaliitto kristittyjä vastaan, sillä äärihindut tietävät, että maistraatilta ei ole helppoa saada sellaista lupaa”, sanoo pastori Johnson Sathyanathan, Coimbatoren helluntaiseurakuntien synodin puheenjohtaja. ”Aikaa luvan saamiseen voi kulua puolestatoista vuodesta useaan vuoteen.”

Maistraatista kerrottiin, että määräys seurakuntien sulkemiselle annettiin sen jälkeen, kun äärihindujärjestöt Rashtriya Swayamsevak Sangh (RSS) ja Hanuman Sena valittivat niistä. ”Kaikkiaan kymmenen seurakuntaa on suljettu viimeisen kahden kuukauden aikana”, pastori Sathyanathan sanoo. ”He kaikki asuvat alueella, eikä asukkailla ole ollut ongelmia seurakuntien kanssa aiemmin. Pastorit ovat tehneet työtään näillä alueilla useiden vuosien ajan.”

Pääministeri Narendra Modin tultua valtaan vuonna 2014 äärihindujärjestöt ovat kasvattaneet valtaansa kautta Intian. Uutisia hyökkäyksistä kristittyjä vastaan on sen jälkeen alkanut kuulua myös alueilta, jotka aikaisemmin ovat olleet rauhallisia.

Lähde: Morning Star News

Lyhyesti maailmalta – Pakistan, Sudan, Thaimaa

Pakistanissa käsivarteen ammutun Suleman Sharafatin tilanne on edelleen vakava. Maanantaina 6. marraskuuta käsivarsi alkoi jälleen vuotaa verta ja Suleman vietiin kolmanteen leikkaukseen. Häntä hoitavat verisuonikirurgit ovat saaneet koulutuksensa Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa, joten hän on taitavissa käsissä, mutta hänen vammansa ovat hyvin vaikeat. Lääkärit arvioivat maanantaina, että leikkauksella oli vain 20% todennäköisyys onnistua ja jos se ei onnistuisi, käsivarsi jouduttaisiin amputoimaan. Yhteyshenkilömme Pakistanissa kuitenkin muistuttivat, että ”vaikka onnistumisprosentti olisi 0, Jumala voi auttaa!” Leikkaus onnistui ja lääkärit ovat toiveikkaita. Nyt odotetaan, lähteekö verenkierto kunnolla käyntiin.

Kiitämme ja rukoilemme:

  • Kiitos Isä, että tämäkin leikkaus onnistui, siunaa Sulemanin hoitohenkilökuntaa.
  • Ole myös Sulemanin ja hänen perheensä kanssa, että myös he voivat tuntea Sinun läsnäolosi.

 

Port Sudan. Kuva: Wikipedia

 

Sudanissa satamaviranomaiset ovat jo kahden vuoden ajan pitäneet paikallisen Pipliaseuran Raamattulähetystä hallussaan tarjoamatta mitään syytä. Sudanin Pipliaseurasta kerrotaan, että arabiankielisiä Raamattuja sisältäviä kontteja oli alun perin kaksi. Viranomaiset vapauttivat toisen konteista, kun seura vetosi satamaviranomaisiin. Tällä hetkellä Sudanin Pipliaseuralla ei ole pääkaupungissa Khartoumissa ainuttakaan arabiankielistä Raamattua tarjolla. Paikallisen seurakunnan johtajan mukaan Raamattuja ja kristillistä materiaalia alkaa olla vaikea löytää. Myös muut kansainväliset raamatuntoimittajat kertovat olevan vaikea saada Raamattuja Sudaniin. Heidän mukaansa syynä on yleensä korruptio, mutta toisinaan halu pitää kristillinen materiaali poissa Sudanista.
Lähde: Morning Star News

Kiitämme ja rukoilemme:

• Herra, kiitos siitä, että Sinun sanaasi ei voi pysäyttää, se löytää tiensä Sudaniin tavalla tai toisella.
• Vahvista Sudanissa ahdingossa eläviä omiasi, auta heitä löytämään keinoja kokoontua ja kasvaa yhdessä.

 

Thaimaassa on jälleen pidätetty pakistanilaisia turvapaikanhakijoita. Viranomaiset suorittivat 30. lokakuuta ratsian Bangkokin Phet Kasemin alueelle ja pidättivät 22 pakistanilaista turvapaikanhakijaa. Pidätettyjen joukossa oli yhdeksän naista ja kuusi alle kymmenvuotiasta lasta. Kaikilla pidätetyillä oli UNHCR:n myöntämä todistus käynnissä olevasta turvapaikkaprosessista, jonka tarkoitus on estää pidätetyksi joutuminen. Lapset vapautettiin seuraavana päivänä sukulaisten hoivaan, mutta aikuiset vietiin oikeuteen, jossa heitä syytetään viisumin ylittämisestä. Koska turvapaikkakäsittely UNHCR:ssä kestää vuosia, viisumin ylittymiseltä ei voi välttyä. Pidätetyt voivat joutua karkotetuiksi takaisin Pakistaniin. Tämänhetkisten tietojemme mukaan pidätettyjen joukossa ei ole perheitä, joita olemme tukeneet kuukausittaisella ruoka-avustuksella. Näiden pidätysten myötä Thaimaan viranomaiset rikkovat aiemmin antamiaan lupauksia ja myös kansainvälisiä lapsen oikeuksien sopimuksia, jotka maa on allekirjoittanut.
Lähteet: Fortify Rights, Marttyyrien Ääni

Kiitämme ja rukoilemme:

  • Kiitos Isä, että tämäkin tilanne on sinun käsissäsi.
  • Lohduta perheitä, jotka ovat joutuneet pidätyksissä erilleen, anna heidän tuntea Sinun rauhasi.
  • Vaikuta Thaimaan viranomaisten asenteisiin turvapaikkaa hakevia kohtaan.

Pdf-versio tästä klikkaamalla.