Tervetulleita muutoksia Pakistanin jumalanpilkkalakiin

Pakistanin jumalanpilkkalaki on tulenarka aihe. Lain väärinkäytöksistä huolimatta Pakistan on aiemmin ilmoittanut, että lakia ei tulla kumoamaan.

Nyt kuitenkin Pakistanin sisäministeriö on 16. helmikuuta luovuttanut Islamabadin hovioikeudelle luonnoksen muutoksista vuoden 2016 lakiin, joka käsittelee sähköisten rikosten estämistä. Kyseinen laki ei sinänsä liity jumalanpilkkalakiin, mutta näiden muutosten yhteydessä sisäministeriö esittää, että valheellisista jumalanpilkkasyytöksistä rangaistaisiin yhtä ankarasti kuin jumalanpilkkaan syyllistymisestä.

Tuomio jumalanpilkasta vaihtelee useiden vuosien vankeusrangaistuksesta kuolemantuomioon. Oikeudenkäynnit kestävät vuosia ja on tavallista, että vaikka henkilö todettaisiin lopulta syyttömäksi, hän ei voi jäädä enää asumaan Pakistaniin. Syytetyn koko lähipiiri on myös hengenvaarassa. Perättömistä jumalanpilkkasyytteistä puolestaan rangaistus on rikoslain mukaan enintään kuuden kuukauden vankeustuomio tai 1000 Pakistanin rupian sakko – alle 7,5 euroa.

Islamabadin hovioikeuden tuomari Shaukat Aziz Siddiqui oli pyytänyt sisäministeriöltä muutosehdotusta sen jälkeen, kun aiempi muutosehdotus hylättiin siinä olleiden puutteiden vuoksi. Yksi puutteista oli, että luonnoksessa ei esitetty rangaistusta valheellisesti toisia jumalanpilkasta syyttäville.

Sisäministeriön muutosehdotuksen vastaan ottanut tuomari Siddiqui ilmaisi olevansa tyytyväinen siitä, että valheellisia syytöksiä esittäneitä tultaisiin viimein rankaisemaan ja totesi, että: ”jälleen kerran oikeuslaitoksen piti hoitaa asia”.

Pakistanin jumalanpilkkalain kasvot, Asia Bibi, odottaa yhä kuolemantuomionsa käsittelyä Pakistanin korkeimmassa oikeudessa. Korkeimman oikeuden tuomari Saqib Nisar on useissa viimeaikaisissa lausunnoissaan pyytänyt oikeuslaitoksia nopeuttamaan käsittelyaikojaan, mutta samalla itse kieltäytynyt asettamasta kuulemispäivää Asia Bibin tapaukselle. Kesäkuussa 2009 pidätetty Asia Bibi tuomittiin kuolemaan marraskuussa 2010. Viimein, heinäkuussa 2015 tapaus eteni korkeimpaan oikeuteen, mutta yhtään varsinaista käsittelyä ei ole vielä järjestetty.

Lähteet: Dawn, europeanunion.pk

”Ashi” – Ilo Herrassa velvoittaa

”Haluaisin nähdä perheeni ja kansani iloitsevan kanssani uudesta elämästä Herrassa”, vastaa ”Ashi”, kun häneltä kysytään, mikä on saanut hänet ryhtymään evankeliumin työhön.

Tämä on toinen osa haastattelusta islamista kristinuskoon kääntyneen Ashin kanssa. Ensimmäisessä osassa hän kertoi, miten hänen kohtaamansa kristillinen rakkaus puhutteli häntä ja johti lopulta Kristuksen luokse.

Lyhyesti ja rukoillen – Uusi jumalanpilkkasyyte Pakistanissa

Pakistanissa on vain vaivoin vältytty kristittyjen asuinalueen polttamiselta. Maanantaina 19. helmikuuta Punjabin provinssissa, Lahoren kaupunkia lähellä olevassa Dherin kylässä sadat mielenosoittajat tukkivat teitä vaatiessaan 18-vuotiaan Patras Masihin kuolemaa jumalanpilkasta, tai he polttaisivat kylässä asuvien 700 köyhän kristityn talot. Maanantai-iltana perhe luovutti Patrasin poliisin haltuun, jonka jälkeen poliisit sekä muslimien ja kristittyjen edustajat saivat tilanteen rauhoittumaan.

Patrasia vastaan on nostettu syytteet jumalanpilkasta. Toistaiseksi eri lähteiden tiedot ovat yksityiskohtien suhteen erittäin ristiriitaisia, mutta Patrasin väitetään 16. tammikuuta julkaisseen islamia halventava kuva eräässä Facebook-ryhmässä. Siivoojana työskennellyt Patras on luku- ja kirjoitustaidoton. Patrasin isän mukaan pojan puhelin on ollut korjattavana joulukuusta saakka. Lisäksi ihmetystä herättää, miksi kohu nousi yli kuukautta myöhemmin. Perheen mukaan Patrasin ei ole ollut tapana puhua uskonnosta eikä kylässä ole aiemmin ollut kiistaa kristittyjen ja muslimien välillä. Lähteet: Morning Star News, UCAnews, British Pakistan Christians, International Christian Concern

Kiitos Jumalalle, että kristittyjen kodit säilyivät vahingoittumattomina ja he ovat voineet palata niihin.
Rukoile, että Patrasin asiaa käsittelevät olisivat oikeudenmukaisia ja Patras vapautettaisiin.

Kaikki viikon rukousaiheet pdf:nä tästä.

Lyhyesti ja rukoillen – Sudanissa tuhottu rukoushuone

Tässä kaikki mitä rukoushuoneesta jäi jäljelle. Kuva: Morning Star News

Sudanissa, Hajj Yousefissa lähellä Khartoumia, poliisin ajoneuvot saapuivat vain muutama tunti jumalanpalveluksen jälkeen Sudanin presbyteeriselle evankeliselle kirkolle sunnuntaina 11. helmikuuta. Poliisit takavarikoivat kaikki kirjat, Raamatut, välineet ja tuolit ja tuhosivat sen jälkeen koko rukoushuoneen.

Tuhoamisesta ei ollut annettu mitään ilmoitusta etukäteen. Seurakunta oli vuonna 2016 saanut ilmoituksen, että rukoushuone tultaisiin tuhoamaan, mutta he olivat valittaneet päätöksestä ja se oli yhä käsittelyssä.

Vuonna 2016 Sudanin viranomaiset julkaisivat listan 25 kristillisestä seurakunnasta, jotka tultaisiin tuhoamaan, sillä niiden väitettiin rikkovan kaavamääräyksiä. Viime vuonna kaksi muuta kirkkoa lisättiin luetteloon ja viime toukokuussa ne tuhottiin. Tämä viimeksi tuhottu seurakunta on ensimmäinen alkuperäisellä 25 seurakunnan listalla olleista, joka tuhottiin. Lähteet: Middle East Concern, Morning Star News

Sudanin kristityt pyytävät rukoilemaan:

Että oikeus tapahtuisi ja viranomaiset lakkaisivat tuhoamasta ja takavarikoimasta seurakuntia.
Viisautta ja rohkaisua seurakuntien johtajille ja uskoville jatkuvan vastustuksen edessä.

Viikon rukousaiheet pdf:nä tästä.

Lyhyesti ja rukoillen – Kelly, eturintamassa Kolumbiassa

Eturintaman työmme puitteissa tuemme Kolumbiassa Kellyä, jonka aviomies, Pavel, surmattiin evankeliointityönsä vuoksi. Kelly tunsi kuitenkin kutsukseen jatkaa miehensä aloittamaa työtä, aivan ensimmäiseksi juuri niiden ihmisten parissa, jotka riistivät häneltä miehen ja lapsiltaan isän. Suomen ja Kanadan Marttyyrien Ääni -toimistot rakensivat hänelle ja lapsille uuden kodin, josta käsin Kelly tekee työtään. Tämän vuoden alusta olemme Suomen Marttyyrien Äänenä sitoutuneet tukemaan Kellyä taloudellisesti, jotta hän voi omistautua täysin kutsumukselleen eturintaman evankelistana. Vaikka FARC on nyt laskenut aseensa eikä enää uhkaa kristittyjä, sen jättämän tyhjiön ovat vallanneet ELN ja muut rikolliset ja kristinuskolle vihamieliset ryhmät, jotka taistelevat keskenään alueiden, erityisesti huumeviljelmien, hallinnasta.

Rukoile, että Isä siunaisi ja varjelisi Kellyä ja hänen perhettään.
Rukoile myös muiden eturintaman työntekijöiden puolesta eri maissa, että he saisivat kulkea edeltä valmistetuissa teoissa.

Kaikki tämän viikon rukousaiheet saat ladattua tästä.

Marttyyrien Ääni -lehti 1/2018

Tämän vuoden ensimmäinen Marttyyrien Ääni -lehti on nyt ilmestynyt.

Lehdestä löytyy raportit Kolumbiasta ja Israelista sekä katsaus Kiinan tilanteeseen uuden uskontolain puitteissa. Lukijan palstalla eräs uskonsa tähden vangituille ahkerasti kirjoittava kertoo, miten hän on kokenut tuon työmuodon.

Lehden pääsee lukemaan kuvaa klikkaamalla.

Kiina-kampanjamme on käynnistynyt!

”Kiinan uudet muurit – Jumalan Sanaa ei voi estää” -otsikon alla on nyt käynnistynyt kampanjamme Kiinan kristittyjen tukemiseksi!

Olemme siis päättäneet lähteä tukemaan Korean Marttyyrien Äänen johdolla toteutettavaa satelliittiradio-ohjelmaa.

Kiinan uuden uskontolain myötä kiinalaisten kristittyjen yhteydenpito toisiinsa on vaikeutunut, samoin heidän mahdollisuutensa saada kristillistä opetusta. Viranomaiset ovat lisänneet valvontaansa, mutta satelliittiradiolähetyksiä he eivät voi estää. Sitä kautta Kiinaan lähetetään ohjelmia, jotka tarjoavat kristillistä opetusta ja rohkaisua. Niissä myös kerrotaan, mitä Kiinan kristityille kuuluu eri puolilla maata.

Kampanjasivulta voit lukea lisää, pääset sinne oheista kuvaa klikkaamalla. Tule mukaan!

Rukousaiheena: Iran, Naser Navard-Goltapeh

Iranissa 10 vuoden vankeuteen tuomittu kristinuskoon kääntynyt uskova on siirretty vankilaan.

Naser Navard-Goltapeh tulee kärsimään tuomionsa Evinin vankilassa Teheranissa.

Hänet ja kolme azerbaidzhanilaista kristittyä tuomittiin viime toukokuussa Iranin vallankumoustuomioistuimessa kymmeneksi vuodeksi vankilaan. Heidät pidätettiin kesäkuussa 2016, kun he olivat yhdessä koolla. Naser valitti tuomiosta, mutta se pidettiin viime marraskuisen oikeudenkäynnin jälkeen voimassa.

Hänet tuomittiin tiedusteluviranomaisten valmistaman raportin pohjalta, jossa annetaan runsaasti todisteita sen puolesta, että hän olisi pyrkinyt heikentämään kansallista turvallisuutta perustamalla ”laittoman kotiseurakuntien verkoston”. Naserin asianajajan ei annettu nähdä kyseistä raporttia. (Lähde: Mohabat News)

Rukoile, että Naser pysyisi henkisesti, hengellisesti ja myös fyysisesti vahvana vankilassa.
Pahamaineisessa Evinin vankilassa on useita uskonsa vuoksi vangittuja kristittyjä. Pyydä, että he voisivat olla yhteydessä toisiinsa ja vahvistua yhteisestä uskostaan.
Rukoile sekä Iranin kansan että sen johtajien puolesta.

Pdf-version kaikista viikon rukousaiheista saat tästä.

Rukousaiheena: Turkki, Andrew Brunson

Turkissa lokakuusta 2016 saakka pidätettynä ollut amerikkalainen pastori Andrew Brunson tarvitsee edelleen rukouksiamme.

Helmikuun 6. päivä hänet yhdistettiin videon välityksellä vastaamaan syyttäjän kysymyksiin, joka pysyy yhä väitteessään, että Andrew on sekaantunut vakoiluun ja pyrki vallankumoukseen.

Kuulustelun jälkeen Andrew’lla oli ennalta sovittu tapaaminen Yhdysvaltain konsulaatin edustajan kanssa, jolloin hän onnistui kirjoittamaan vaimolleen Norinelle viestin: ”Olen melko sirpaleina… Olen hyvin lannistunut. Rukoile puolestani.”

Andrew ja Norine pidätettiin alun perin 7.10.2016. Heille sanottiin, että heidät karkotettaisiin ”uhkana kansalliselle turvallisuudelle”. Norine vapautettiin myöhemmin, mutta Andrew yritetään liittää Yhdysvalloissa asuvaan Fetullah Guleniin, jota syytetään Turkin heinäkuun 2016 vallankaappausyrityksestä. (Lähteet: Middle East Concern, Norine Brunson)

Norine pyytää rukoilemaan:

Että Herra murtautuisi pimeyden läpi ja antaisi Andrew’n tuntea läsnäolonsa.
Että valheet, ja niiden takana olevat henkilöt, tulisivat julki Jeesuksen nimessä.
Että he koko perheenä voisivat nähdä tilanteen Jumalan näkökulmasta ja säilyä vahvoina uskossaan.

Pdf-versio kaikista viikon rukousaiheista löytyy tästä.

Rukousaiheena: Pohjois-Korea

Etelä-Korean talviolympialaiset, joihin myös Pohjois-Korea on tällä kertaa lähettänyt urheilijoita, on nostanut Pohjois-Korean uutisotsikoiden kärkeen.

Samaan aikaan, kun olympialaisten avajaisseremonia oli käynnissä Etelä-Korean Pyeongchanissa, rajan toisella puolella järjestettiin näyttävä sotilasparaati.

Korean Marttyyrien Ääni on yhteistyökumppanimme Pohjois-Korean työssämme. Sen johtaja, tri Eric Foley sanoo, että ei riitä, että rukoilemme johtajien vaihtumista tai jännitteiden purkautumista, sillä se ei tule lakkauttamaan kristittyjen vainoa maassa. Sen sijaan meidän tulisi rukoilla, että Pohjois-Korean johtajien sydämissä tapahtuisi perusteellinen muutos. ”Meidän tulisi rukoilla, että ensimmäistä kertaa elämässään kristitty voi Pohjois-Koreassa harjoittaa uskoaan ilman seurauksia”, Foley sanoo. (Lähde: Marttyyrien Äänen lähteet)

Rukoile, että Pohjois-Korean johtajat tulisivat tuntemaan Kristuksen.

Pyydä, että Jeesus kannattelisi ja vahvistaisi veljiämme ja sisariamme Pohjois-Koreassa, jotta he voisivat luottaa Häneen ja tulevaisuuteen, jolloin Hänen nimensä on ylistetty Korean niemimaalla.

Pdf-version kaikista viikon rukousaiheista saat tästä.