Your Cart

8 kuukautta vankilassa Kiinassa – lähempänä Jumalaa

Yang HuaKiinassa vankilassa oleva pastori Li Guozhi, joka tunnetaan myös nimellä Yang Hua, kertoo vaimolleen kirjoittamassaan kirjeessä vankeusajan tuoneen hänet lähemmäksi Jumalaa.

Yang pidätettiin 9. joulukuuta viime vuonna, kun hän yritti estää poliiseja takavarikoimasta yhtä seurakunnan kovalevyistä. Pidätystä seuraavana päivänä hänet tuomittiin viideksi päiväksi vankeuteen viranomaisten vastustamisesta. Viiden päivän kuluttua vankeutta jatkettiin jälleen viidellä päivällä ja kun vaimo saapui noutamaan miestään 20. joulukuuta, hän näki viranomaisten ohjaavan mustalla hupulla peitettyä miestään rekisteritunnuksettomaan autoon. Tammikuun loppupuolella pastorin perhe sai ilmoituksen, että Yangia vastaan on nostettu syytteet ”valtiosalaisuuksien paljastamisesta”.

”Tämä on hyvä paikka levätä, olen erossa muusta maailmasta ja lähempänä Jumalaa”, hän kirjoitti vaimolleen.

Yangia kidutettiin tunnustuksen saamiseksi. Hänen varpaillaan seisottiin ja syyttäjä uhkasi tappaa hänet ja vahingoittaa pastorin perhettä. Olosuhteista huolimatta Yang kirjoittaa: ”Aito lepo ei riipu olosuhteista. Ei ole väliä ovatko aallot hiljaisia vai myrskyääkö meri, sydämemme lepäävät Jumalassa aivan kuin lapsi nukkuu äitinsä sylissä. Haluan kiittää Jumalaa tästä erityisestä lahjasta perheellemme. Hyväksytään se ja nautitaan siitä kiitollisin sydämin.”

China Aid -järjestö on käynnistänyt kampanjan Yangin vapautumisen puolesta. Sähköinen vetoomus löytyy Yangia varten perustetulta kampanjasivulta: http://www.freeyanghua.org/.

Lähde: China Aid

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print