Your Cart

Ukraina – Venäjän joukot vanginneet ja tappaneet ainakin 29 uskonnollista johtajaa

Venäjän sotilaat ja miehittäjien viranomaiset ovat suorittaneet Ukrainassa ainakin 76 uskonnolliseksi vainoksi määriteltävää tekoa sen jälkeen, kun sota helmikuussa 2022 alkoi. Ne ovat osa yritystä tuhota kansallinen identiteetti, kertoivat viralliset ja seurakuntien lähteet tammikuun lopulla Yhdysvalloissa pidetyssä Kansainvälisessä uskonnonvapauden huippukokouksessa.

Iranilainen uskova: ”Vaino on mullistanut koko elämäni”

Ismaeil Maghrebinejad on mietteliäs kertoessaan kristinuskoon kääntymisestään islamilaisen tasavallan ensi päivinä ja sen seurauksista, jotka ovat vaikuttaneet kaikkeen hänen elämässään.
”Vaino ja ahdistelu uskoni vuoksi ovat vaikuttaneet kaikkeen elämässäni”, sanoo Ismaeil, joka täyttää 70 vuotta myöhemmin tänä vuonna.

Pakistanissa jälleen jumalanpilkkatuomio kristitylle

Pakistanissa kristitty on jälleen joutunut julman jumalanpilkkalain uhriksi. Tuomari tuomitsi hänet elinkautiseen vankeuteen sosiaalisen median julkaisusta, jonka hänen sukulaisensa sanovat olleen tehdyn häneltä varastetulla puhelimella.

Ukrainan sota jatkunut jo kaksi vuotta

Kaksi vuotta sitten, 24. helmikuuta vuonna 2022, maailma muuttui. Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja aloitti laajamittaisen sodan. Maailma tyrmistyi, alkoi tukea Ukrainaa ja asetti laajoja pakotteita Venäjää vastaan. Sota jatkuu yhä, eikä loppua ole näköpiirissä.

Leah Sharibu, kuusi vuotta vankina

Nigerialainen 14-vuotias Leah Sharibu istui helmikuun 19. päivänä vuonna 2018 oppitunnilla Dapchin kaupungissa Valtion tyttöjen tieteellisessä ja teknisessä koulussa aavistamatta, että myöhemmin samana päivänä hänen elämänsä muuttuisi lopullisesti.

Hymyilevä nainen pitää kädessään korttia.

VOM Siskot – Venäläiset veivät Helenin miehen

20.2.2024 Helen Bodyu syntyi tavalliseen ukrainalaiseen perheeseen. Kukaan heistä ei uskonut Jumalaan, vaan perhe oli tavallinen maallistunut perhe. Sitten hänen äitinsä tuli uskoon ja alkoi rukoilla perheensä puolesta. Rukoukset kuultiin […]

Marttyyrien Ääni -lehti 1/2024 on ilmestynyt!

”Me olemme kaikin tavoin ahdingossa, mutta emme umpikujassa, neuvottomat, mutta emme toivottomat.”

Nämä toisen korinttolaiskirjeen sanat löytyvät tämän, vuoden ensimmäisen, Marttyyrien Ääni -lehden alkusivuilta.