Your Cart

Iran – Lisää vankeutta uskoville

ebrahim_sevada Mohabat News
Ebrahim Firouzi ja Sevada Aghasar. Kuva: Mohabat News

Kaksi kristittyä miestä, Ebrahim Firouzi ja Sevada Aghasar, tuomittiin äskettäin vankeuteen uskonsa vuoksi. Heitä molempia syytettiin ”kansallisen turvallisuuden vastaisista teoista juonittelun ja kokoontumisten avulla”.

Islamista kristinuskoon kääntynyt Ebrahim Firouzi, joka on jo Rajaei-Shahrin vankilassa kärsimässä aiemmin saamaansa tuomiota, sai viisi vuotta lisää vankeutta. Hänet pidätettiin elokuussa 2013. Sitä ennen hänet oli tuomittu useiden syytteiden nojalla, joihin kuului esimerkiksi islamilaisen hallinnon vastainen propaganda, evankeliointi, yhteydenpito ulkomaisiin islaminvastaisiin agentteihin ja kristillisen internetsivun perustaminen. Niistä hänet oli tuomittu vuodeksi vankeuteen ja kahdeksi vuodeksi maansisäiseen karkotukseen.

Sevada Aghasar, iranilais-armenialainen kristitty, on tällä hetkellä vapaalla takuita vastaan. Myös hänet tuomittiin viideksi vuodeksi vankeuteen. Hänet vapautettiin vankilasta maaliskuussa 2014 kärsittyään puoli vuotta Evinin vankilassa. Jos vetoomustuomioistuin vahvistaa tuomion, hänen on palattava vankilaan.

– Mohabat News

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print