Your Cart

Iranilaisen vangin koskettava kirje viranomaisille

Islamista kristinuskoon kääntynyt Amin Afshar Naderi sai äskettäin 10 vuoden vankeustuomion kansallisen turvallisuuden vastaisista teoista kotiseurakunnan toimintaan osallistumalla, sekä viisi vuotta ”pyhien loukkaamisesta” eli jumalanpilkasta. Elokuussa 2016 vangittuna ollut Amin oli aiemmin nälkälakossa, mutta päätti sen terveydentilansa heikennyttyä vaarallisesti. Tuomion julistamisen jälkeen hän aloitti uuden nälkälakon.

Nälkälakkonsa viidentenä päivänä hän kirjoitti oikeuslaitoksen edustajille kirjeen:

”Mitä minä olen tehnyt teitä ja maatamme vastaan, että vihaatte minua näin paljon? Olen oppinut Raamatusta rakastamaan vihollisiani ja rukoilemaan heidän puolestaan, jotka vihaavat minua. Mutta mitä te olette oppineet?

Olen oppinut, että ei pidä käyttää herjaavaa kieltä; mitä te olette oppineet? Kuulusteluissa käytitte törkeää kieltä, pilkkasitte uskoani ja hyökkäsitte uskontoani kohtaan. Minä en ole koskaan solvannut teitä, ei siksi, ettenkö voisi, mutta syvällä sielussani olen aina rukoillut terveytenne puolesta.

Olette kirjoittaneet valheita pursuavan pöytäkirjan väittäen, että olen loukannut teidän uskoanne! Pakotitte jopa vankitoverini hyväksymään ja allekirjoittamaan tunnustuksen. Minä vain katsoin teitä ja rukoilin puolestanne.

Olen nyt vuoden sietänyt vankitoverieni, vanginvartijoiden ja teidän kaikkien suoltamia loukkauksia, vaikka en ole tehnyt mitään väärää ja minulta on riistetty perustarpeeni. Olen kuitenkin aina rukoillut, että olisitte reiluja ja oikeudenmukaisia. Ette ainoastaan pettäneet kaikkia oikeudessa antamianne lupauksia pastorini, perheeni ja paikallaolijoiden edessä, vaan vihasitte minua päivä päivältä enemmän ja lopulta piilotitte minut niiden valikoitujen maiden suurlähettiläiltä, jotka teillä oli mielessänne!

Minulla ei ole sanoja. Tehkää mitä haluatte, niin kuin tähänkin saakka olette tehneet, mutta ei oikeuden, moraalin ja lain mukaan. Mielessäni on yksi kysymys: jos todella olemme sitä mitä sanotte meidän olevan ja olemme loukanneet vakaumustanne, ja jos tapaukseni käsittely pidätyksestä kuulusteluihin ja oikeudenkäyntiin oli kaikki lain mukaista, miksi sitten piilottelette meitä ihmisiltä? Se ei haittaa. Antaudun julmalle päätöksellenne ja olen päättänyt lopettaa elämäni hitaasti, siksi olen nälkälakossa. Lupaan olla aiheuttamatta teille taloudellisia kustannuksia. Kieltäydyn jopa ottamasta lääkkeitä. Toivon teidän tuntevan olonne paremmaksi nähdessänne hitaan kuolemani ja kärsimykseni.”

Kirjeessään Amin painottaa, että hänet oli piilotettu oikeudenkäynnissä yleisöltä. Lisäksi 50 eri maiden suurlähettilästä matkusti Iraniin 5. heinäkuuta tarkastamaan Iranin oikeuskäytäntöjä. Siinä yhteydessä he vierailivat Evinin vankilassa Teheranissa, missä Amin on. Vanginvartijat ja viranomaiset piilottivat useita vankeja, jotta he eivät päässeet keskustelemaan ulkomaalaisten suurlähettiläiden kanssa.

Lähde: Mohabat News

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print