Your Cart

Islamista kääntyneitä poikia suojelleen uskovan talo poltettu Ugandassa

Olemme jakaneet Ugandassa tuhansia Raamattuja uskoville, joilla ei ennestään ollut omaa Raamattua.
Olemme jakaneet Ugandassa tuhansia Raamattuja uskoville, joilla ei ennestään ollut omaa Raamattua.

Itäisessä Ugandassa poltettiin sunnuntaina 30. lokakuuta islamista kristinuskoon kääntymisen vuoksi uhkailtuja poikia suojelleen kristityn koti.

Stephen Muganzi oli 16. lokakuuta ottanut kotiinsa asumaan 16 ja 17-vuotiaat pojat, jotka tulivat hakemaan häneltä apua. Poikien vanhemmat olivat aiemmin lokakuussa saaneet tietää, että he olivat kääntyneet kristinuskoon seitsemän kuukautta sitten ja uhanneet tappaa heidät.

Alueella toimiva pastori kertoo, että Muganzi näytti olevan pelosta suunniltaan saapuessaan perheensä kanssa hänen rukoushuoneelleen. ”Kyseessä on perheeni henki”, Muganzi kertoi pastorille. ”Minne minä vien heidät? Olen menettänyt kaiken, mitä talossa oli.”

Poikien paettua kodeistaan heidän vanhempansa alkoivat etsiä heitä ja samaan aikaan Muganzi alkoi saada uhkauksia. ”Aloin saada uhkaavia viestejä puhelimeeni, joissa minua syytettiin poikien käännyttämisestä kristinuskoon ja heidän majoittamisestaan ilman vanhempien lupaa, mutta en ottanut uhkauksia vakavasti.”

Poikien isät värväsivät joukkion rankaisemaan lapsiaan islamin hylkäämisestä. Tämä joukkio yhdessä poikien isien kanssa poltti Muganzin talon. ”Noin kuudelta illalla näin joukon lähestyvän taloani. Muistin heti uhkaukset ja annoin perheelleni merkin paeta”, hän sanoi. ”Hyökkääjien tullessa lähemmäs näin, että osalla heistä oli islaminoppineiden vaatteet. Silloin minäkin pakenin henkeni edestä. Noin 20 minuuttia myöhemmin näimme taloni suunnalta nousevan liekkejä ja tiesin heidän polttaneen kotini.”

Seurakunta lähetti yhden vanhimmiston jäsenistä tarkastamaan tuhojen laajuuden. Hän raportoi menetyksen olevan mittava. Hän myös löysi paikalta hyökkääjien jättämiä lappuja. ”Tiedoksesi, että emme ole vielä sujut kanssasi”, yhdessä luki. ”Odota lisää, pahempaa on tulossa.”

Lähde: Morning Star News

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print