Your Cart

Kirje vankilasta

Olemme saaneet kirjeen pastorilta, joka on jo yli 10 vuotta ollut vangittuna eräässä erittäin suljetussa maassa. Kirje saatiin salakuljetettua ulos vankilasta ja käännettyä ensin englanniksi. Marttyyrien Ääni on tukenut tämän miehen perhettä useiden vuosien ajan ja myös tavannut heidät aivan äskettäin. Teet hyvin, kun jatkossakin muistat rukouksin häntä ja hänen perhettään.

 

Hyvä Marttyyrien Ääni,

Kirjoitan teille ilmaistakseni kiitokseni ja arvostukseni kaikesta hengellisestä ja taloudellisesta tuesta, jota olette perheelleni antaneet.

Olen seurakunnan johtaja ja Kristuksen vanki vuodesta 2004 alkaen. Yli yhdeksään vuoteen en saanut mitään tietoa perheestäni tai seurakunnastani, koska minua on pidetty vankina erittäin tiukasti vartioidussa vankilassa. Kiitos Paavalin sisarenpojalle (Apostolien teot 23:16), vuodesta 2013 alkaen olen saanut harvakseltaan tietoja perheestäni. Tämä tiedonvälityskanava on kuitenkin hyvin riskialtis ja tiedonvälittäjät antautuvat suureen vaaraan. Tämän kanavan kautta olen saanut kuulla, että perheeni on paennut toiseen maahan. Samaan aikaan sain kuulla Marttyyrien Ääni -järjestön tuesta perheelleni. Siunatkoon Jumala Marttyyrien Ääni -järjestöä runsaasti. Vetoan teidän apuunne jatkossakin, kunnes Jumala tuo ratkaisun heidän ongelmaansa.

Koskien omaa tilannettani, me seurakunnan johtajat täällä olemme kaikki samassa sellissä. Meillä on myös veljiä muissa selleissä ja kommunikoimme heidän kanssaan salaa. Siitä lähtien kun meidät vangittiin, meille ei ole luettu yhtäkään syytettä, eikä asiaamme ole käsitelty oikeuden edessä. Odotamme kuitenkin, että Herramme Jeesus Kristus käsittelee asiamme.

Jumalan armosta ja kaikkien pyhien rukousten tähden me voimme hyvin. Olemme saaneet salakuljetettua Raamattuja, kyniä ja paperia. Voimme käyttää niitä ja pitää ne piilotettuina vartijoilta. Meillä on säännölliset rukous- ja Raamatun opiskeluryhmät. Voin sanoa, että meillä on suurempi vapaus ylistää Herraa vankisellissämme kuin niillä uskovilla, jotka eivät ole vangittuna, koska maassamme oleva seurakunta joutuu olemaan maan alla.

Olkaa ystävällisiä ja välittäkää lämpimät terveiseni niille kolmelle Marttyyrien Äänen veljelle, jotka vierailivat luonamme 2003. Pyydän anteeksi, että olen unohtanut heidän nimensä pitkän vankeusajan seurauksena.

Vielä kerran, kiitos todella paljon.

Jumalan teitä kaikkia siunatkoon!

 

Lähde: Marttyyrien Ääni

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print