Your Cart

Lyhyesti ja rukoillen – Eturintaman työntekijät Indonesiassa

Tuemme Indonesiassa raamattukoulua, jossa opiskelee vuosittain sata nuorta uskovaa. Tässä erityislaatuisessa raamattukoulussa heitä valmistetaan lähtemään pioneerityöhön Indonesian saavuttamattomien kansojen pariin tai toimimaan pastoreina äskettäin perustetuissa seurakunnissa.

Koulu kestää elokuusta toukokuuhun. Kouluvuoden lähestyessä loppuaan sekä oppilaat että opettajat paastoavat ja rukoilevat viikon ajan. Tuon viikon aikana Jumala ilmoittaa, minkä heimon pariin ja mihin tehtäviin Hän heidät tahtoo lähettää. Suurin osa lähtee pioneerityön tietäen, että työ voi maksaa heille heidän henkensä.

Yhteyshenkilömme Indonesiassa kertoo, että tämänkin toukokuun päätyttyä uusia työntekijöitä on lähetetty työhön perustamaan seurakuntia uusille alueille. Rukoile heidän puolestaan, että he saisivat jatkuvasti kulkea Jumalan johdatuksessa ja varjeluksessa.

Raamattukoululla on aikomuksena perustaa koulu erään heimon keskuuteen ja he pyytävät rukoilemaan tämän asian puolesta. Koulu olisi tarpeen saada käyntiin pian, mutta opettajia ei ole löytynyt, koska kukaan ei halua mennä niin vaikeaan ja syrjäiseen paikkaan.

Uusi kouluvuosi alkoi jälleen 7. elokuuta ja yhteyshenkilömme pyytää rukoilemaan uusien opiskelijoiden puolesta.

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print