Your Cart

Lyhyet uutiset: Rukousaiheita maailmalta

Azerbaidzanilaiset IranissaKolme azerbaidzanilaista pastoria on pidätetty Iranissa yli kuukausi sitten, eikä heidän olinpaikkaansa tiedetä vieläkään. Eldar Gurbanov (48), Yusif Farhadov (51) ja Bahram Nasibov (37) olivat matkustaneet Teheraniin osallistuakseen kihlajaisjuhlaan. Heidät ja kymmenen muuta pidätettiin kesken juhlan. Muut pidätetyt on vapautettu, paitsi yksi islamista kristinuskoon kääntynyt iranilainen mies, jonka olinpaikkaa ei tiedetä. Azerbaidzanin suurlähetystö ei ole päässyt tapaamaan miehiä, eikä heille ole annettu asianajajaa. He ovat onnistuneet soittamaan perheilleen kerran tai kahdesti ja kertoneet, että heitä vastaan ei ole nostettu syytteitä. Pastoreille ei ole kerrottu missä he ovat, he tietävät ainoastaan olevansa jossain päin Teherania. Rukoilkaa pastoreiden ja heidän perheidensä puolesta sekä pidätetyn iranilaisen uskovan puolesta. Pastorit ovat kaikki naimisissa ja heillä on lapsia. (Lähteet: Middle East Concern, World Watch Monitor)

Turvallisuussyistä emme voi kertoa maan nimeä, mutta pyydämme rukoilemaan eräässä Lähi-idän maassa asuvan kristinuskoon kääntyneen naisen puolesta, joka oli aiemmin muslimi. Ystävät huolestuivat hänestä, kun hän yhtäkkiä katosi ja kaikki yhteys häneen katkesi. Sittemmin on selvinnyt, että nuoren naisen perhe sai tietää hänen kääntyneen kristinuskoon ja he pitävät häntä nyt kotona vangittuna. Naisen isä on tällä hetkellä poissa maasta ja perhe odottaa hänen paluutaan rankaisemaan tytärtään. Nainen on hyvin huolissaan siitä mitä tapahtuu, kun isä palaa. Nainen on pakotettu myös moskeijaan, jossa hänen kihlauksensa kristittyyn sulhaseen purettiin. Rukoile tämän naisen ja hänen perheensä puolesta, että heidän sydämensä pehmenisivät ja hekin tulisivat tuntemaan Kristuksen. (Lähde: Marttyyrien Ääni)

MaryamKiitosaiheemme on Iranissa vankilassa oleva Maryam. Häntä ei ole edelleenkään päästetty vapaaksi, rukoile sen puolesta, mutta hän on päättänyt lopettaa nälkälakkonsa, ilmeisesti perheensä pyynnöstä. Nälkälakkonsa viimeisinä päivinä hän oli jälleen todella heikko, hänen verenpaineensa oli hyvin alhainen ja hänellä oli kipuja ja tunnottomuutta raajoissaan. (Lähde: Middle East Concern)

Pdf-versio tästä.

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print