Your Cart

Neljä kristittyä murhattu Keniassa

Koillis-Kenian Lamun maakunnan asukkaat järjestivät 6.-7. syyskuuta protesteja vaatien alueelle parempaa turvallisuutta sen jälkeen, kun somalialaisen al-Shabaab -terroristijärjestön jäseniksi epäillyt henkilöt mestasivat neljä kristittyä miestä ja ryöstelivät useita taloja.

Asukkaiden kerrotaan olevan vihaisia poliisien toimettomuudesta, kun he olivat ilmoittaneet epäilyttäviltä vaikuttavista miehistä Silini-Mashambanin kylän lähellä 5. syyskuuta. Poliisien kerrotaan jättäneen tutkimatta ensimmäinen ilmoitus ja myöhemmin sinä päivänä raskaasti aseistautuneet, al-Shabaabin jäseniksi epäillyt henkilöt surmasivat läheisessä metsässä puita hakanneen miehen.

Seuraavana yönä ryhmä hyökkäsi Bobon kylään. Asukkaat väittävät soittaneensa poliisille, mutta suurimpaan osaan puheluista ei vastattu. Muutamille, joille vastattiin kerrottiin, että poliiseja ei ollut tarpeeksi vastaamaan iskuun. Hyökkääjien kerrotaan kutsuneen kristityt ulos nimeltä ja piirittäneen kylän, niin että asukkaat eivät päässeet pakoon.

Yksi kyläläinen kertoi tiedotusvälineille, että hyökkääjät eivät pelänneet jäävänsä kiinni: ”He ottivat aikansa. Kun he puhuivat, he eivät kuiskailleet, kuten kiinnijoutumista pelkäävä tekisi. He puhuivat normaalilla äänellä. He ryöstelivät taloja ja ottivat mitä halusivat ennen murhia.”

Saman tyylinen hyökkäys tapahtui elokuussa, jolloin ainakin kolme miestä mestattiin sekä heinäkuussa, jolloin tapettiin yhdeksän miestä.

Lähde: Christian Solidarity Worldwide

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print