Onko vainoista kertominen kärsimyksen ihannointia?

Yhdistyksemme yksiselitteinen tehtävä on olla ”ääni heille”, jotka eivät muutoin saa ääntään kuuluville, eli vainotuille kristityille. Tehtävämme on kertoa heidän tarinansa, heidän kokemuksensa Jeesuksen seuraamisen kustannuksista. Niissä ei ihannoida väkivaltaa tai kärsimystä vaan korotetaan Jeesus nimen voimaa, joka kantaa yli epäinhimillisten olosuhteiden.

Tämän ”nami nami” ja ”bumtsi bum” kristillisyyden keskellä tehtävä on vaikea ja haasteellinen. Uuden Testamentin (UT) yksi keskeinen teema; Opetuslapseus ja siihen liittyvä kärsimys on lähes kokonaan unohdettu. Siksi raapaisen hieman UT:n kärsimys aihetta.

Sanalla ”kärsiä” on alkujaan laaja merkityssisältö. Verbinä se saattaa merkitä: Tuntea tuskaa, surua, menettää omaisuuttaan tai läheisiään, kokea marttyyrius, rangaistus, vääryys, tulla häväistyksi jne. Nykyään kärsimys on kytketty yleensä sairauteen, kuolemaan, taloudellisiin menetyksiin ja ongelmiin ihmissuhteissa (avioerot, vaikeudet lasten kanssa, vaikeudet työpaikoilla).

UT käyttää kahta kreikankielistä sanaa ”pascho” ja ”thlipsis” sekä niiden johdannaisia puhuessaan kärsimyksestä (noin 120 kertaa). Jeesuksen kärsimyksestä johtuen UT nostaa voimakkaasti esille syyttömänä ja viattomana kärsimisen. Jumala ei enää ole kärsimyksen takana vaikka Hän sallii sen. Kärsimykset ovat seurausta kahden henkivallan sodasta, jossa ihmiskunta on mukana. Saatanan voimat sotivat Jumalan Valtakuntaa vastaan. Siksi Jeesus opetti rukoilemaan ”äläkä saata meitä kiusaukseen vaan päästä meidät pahasta”.

UT ei kuitenkaan kahta poikkeusta lukuun ottamatta, Johannes 16:21 ja Matteus 17:15, yhdistä kärsimystä sairauteen. Kaikissa muissa yhteyksissä kärsimys liitetään vainoihin tai muuhun maailman taholta tulevaan vastustukseen, joita uskovia kehotetaan kestämään, ei välttämään. Esim. Markus 6:7-13 Jeesus käskee opetuslapsia parantamaan sairaat mutta kestämään myös vastustusta.

Sairautta ja kärsimystä ei siis liitetä yhteen vaan sairaiden puolesta kehotetaan rukoilemaan, jotta Jumala parantaisi heidät. Näin myös tapahtui suurimmassa osassa tapauksista.

Kärsimys nähdään siis selkeästi selkkauksena maailman ja uskovien välillä, koska uskovat samaistuivat Kristukseen. Kärsimys nähdään myös välikappaleena hengellisen elämän rakentamiseen (1. Pietari 4:13). Molemmissa tapauksissa, siis sairaudessa tai hyvän vaelluksen tuomassa ahdistuksessa, avuksi annetaan rukous. Tulee rukoilla sairaiden puolesta heidän parantumisekseen ja ahdistuksessa olevien puolesta, jotta he kestäisivät uskossa.

Alkuseurakunnassa oli kolme uskovien ryhmää: Kompromissin tekijät, jotka välttivät vainojen kärsimykset; enemmistö, joka pakeni vainoja  tai joita ei vainottu sekä tunnustajat, jotka vangittiin ja jotka kärsivät marttyyrikuoleman uskonsa tähden. On hyödyllistä huomata tämä jännite UT:ssa.

Olisiko meidän syytä kysyä, että puuttuuko uskonelämästämme raamatullinen Kristus ”radikalismi”, koska maailma ei meitä arvostele tai kohtele kaltoin. Onko hengellisyydessämme jotakin vialla, koska sairaat eivät rukoillessamme parane?

Ei kompromisseja maailman arvojen kanssa, rukoillaan rohkeasti sairaiden puolesta ja vainotun seurakunnan puolesta. Toivotaan parasta ja valmistaudutaan pahimpaan, niin meidän käy hyvin. Seurataan Jeesusta yhä lähemmin. Emme tarvitse lisää tietoa vaan enemmän Jumalan läsnäoloa!

Voin olla väärässä mutta harhaoppinen en tahdo olla.

Aki Miettinen