Pakistanin kristityt järkyttyneitä itsemurhaiskun jälkeen

Palmusunnuntai Faisalabadissa 2016

Marttyyrien Äänen yhteistyökumppanin seurakunnan pyhäkoululaisia palmusunnuntain jumalanpalveluksessa. Kuva: Marttyyrien Ääni

Pääsiäissunnuntaina tapahtunut itsemurhaisku lahorelaiseen puistoon, jossa kristityt olivat viettämässä pääsiäistä, surmasi ainakin 72 ihmistä ja haavoitti yli kolmeasataa. Haavoittuneista 138 on kriittisessä tilassa, joten kuolonuhrien määrän pelätään vielä nousevan.

Pakistanin Taliban on ilmoittautunut olleensa iskun takana. Ryhmän puhemiehen Ehsanullah Ehsanin mukaan tarkoitus oli kohdistaa isku nimenomaan kristittyihin, vaikka kuolonuhrien joukossa on myös runsaasti muslimeja. Puhemies sanoo, että iskuja tullaan jatkamaan läpi vuoden.

Amanat Masih oli puistossa kolmen oman lapsensa ja kahden veljenlapsen kanssa. Hän menetti kaksi poikaansa ja toisen veljen lapsista. ”Olimme täällä nauttimassa säästä ja viettämässä mukavaa iltaa”, hän sanoo vaikeroiden, ensiapuhenkilöstön hoitaessa hänen vammojaan. ”Minkälainen ihminen hyökkää viattomia ihmisiä ja pieniä lapsia vastaan puistossa?”

Suomen Marttyyrien Äänen yhteistyökumppani kertoi lauantaina 26. päivä oman seurakuntansa pääsiäisenvieton sujuneen siihen saakka hyvin ja seurakuntalaisten antaneen kiitosta pelastuksesta ja voitosta, jonka he ovat Kristuksen ristinkuoleman ja ylösnousemuksen myötä saaneet.

Morning Star News, Marttyyrien Ääni