Your Cart

Pastori Yang Hualle tuomio Kiinassa

Pastori Yang Hua on tuomittu torstaina 5. tammikuuta kahdeksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen. Viralliselta nimeltään Li Guozhi, hänet tuomittiin ”valtionsalaisuuksien julkistamisesta”.

Hänet pidätettiin 9. joulukuuta 2015 Huoshi-seurakuntaan tehdyn ratsian yhteydessä, jolloin hän yritti estää poliiseja takavarikoimasta seurakunnalle kuuluvaa kovalevyä.

Pastorit Yang Hua ja Su Tianfu perustivat rekisteröimättömän Huoshi-seurakunnan vuonna 2009. Viranomaiset ovat häirinneet seurakuntaa sen perustamisesta saakka, mutta vaikeudet kasvoivat syksyllä 2015, jolloin seurakunta oli kasvanut yli 700-jäseniseksi. Viranomaisten tavoitteena on sulkea seurakunta. Kaksi seurakuntaan kuuluvaa miestä oli oikeudessa lokakuussa myös syytettyinä valtionsalaisuuksien julkistamisesta. Heidän saamiaan tuomioita ei ole vielä julistettu.

Oikeudenkäynti Yang Huaa vastaan pidettiin 26. joulukuuta 2016. Tuona päivänä poliisit sulkivat oikeustalolle johtavan kadun eikä yleisöä päästetty oikeuteen. Yang Huan vaimo Wang Hongwu yritti päästä oikeuden istuntoon, mutta hänet ”saatettiin väkisin” takaisin kotiin ja poliisit partioivat talon edessä lopun päivää. Pastori Su Tianfu määrättiin lähtemään matkalle oikeudenkäyntipäivänä.

Vaimon mukaan Yang Hua aikoo valittaa tuomiosta.

China Aid, Christian Solidarity Worldwide

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print