Your Cart

Rukousaiheena: Turkki, Andrew Brunson

Turkissa lokakuusta 2016 saakka pidätettynä ollut amerikkalainen pastori Andrew Brunson tarvitsee edelleen rukouksiamme.

Helmikuun 6. päivä hänet yhdistettiin videon välityksellä vastaamaan syyttäjän kysymyksiin, joka pysyy yhä väitteessään, että Andrew on sekaantunut vakoiluun ja pyrki vallankumoukseen.

Kuulustelun jälkeen Andrew’lla oli ennalta sovittu tapaaminen Yhdysvaltain konsulaatin edustajan kanssa, jolloin hän onnistui kirjoittamaan vaimolleen Norinelle viestin: ”Olen melko sirpaleina… Olen hyvin lannistunut. Rukoile puolestani.”

Andrew ja Norine pidätettiin alun perin 7.10.2016. Heille sanottiin, että heidät karkotettaisiin ”uhkana kansalliselle turvallisuudelle”. Norine vapautettiin myöhemmin, mutta Andrew yritetään liittää Yhdysvalloissa asuvaan Fetullah Guleniin, jota syytetään Turkin heinäkuun 2016 vallankaappausyrityksestä. (Lähteet: Middle East Concern, Norine Brunson)

Norine pyytää rukoilemaan:

Että Herra murtautuisi pimeyden läpi ja antaisi Andrew’n tuntea läsnäolonsa.
Että valheet, ja niiden takana olevat henkilöt, tulisivat julki Jeesuksen nimessä.
Että he koko perheenä voisivat nähdä tilanteen Jumalan näkökulmasta ja säilyä vahvoina uskossaan.

Pdf-versio kaikista viikon rukousaiheista löytyy tästä.

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print