Your Cart

Rukousaiheita maailmalta – Pakistan, Kiina, Pohjois-Korea

Pakistanissa kristitty asianajaja Jacqueline Sultan on saanut tappouhkauksia, koska hän on rohkeasti puhunut vähemmistöjen oikeuksien puolesta sekä erityisesti vähemmistöuskontoihin kuuluvien tyttöjen pakkokäännyttämistä vastaan. Sultan löysi työhuoneestaan hänelle osoitetun kirjeen, jossa häntä varoitetaan jatkamasta vähemmistöjen oikeuksien puolustamista tai hänet tapetaan. Tapahtuneesta on ilmoitettu viranomaisille ja Pakistanin asianajajien liitto vaatii, että Sultanille tarjotaan pettämättömät turvajärjestelyt. Lähde: Christians in Pakistan

Viranomaiset toimittamassa tietoa sakosta Su Tianfun kotiin. Kuva: China Aid

Kiinalaisen Huoshi-seurakunnan, jonka pastori Yang Hua kärsii parhaillaan 2,5 vuoden vankeustuomiota, vaikeudet jatkuvat. Nyt viranomaiset ovat määränneet seurakunnalle 7 miljoonan yuanin eli yli 900.000 euron suuruiset sakot, vaikka seurakunnan varat on jo aiemmin takavarikoitu. Seurakunnan toiselle pastorille Su Tianfulle tuotiin tieto sakosta 19. toukokuuta. Seurakunnalle oli aiemminkin määrätty suuria sakkoja ja kun rahaa maksuun ei ollut, Su Tianfun talo takavarikoitiin, samoin seurakunnan kirjanpitäjän auto. Su selittää, että viranomaiset olivat takavarikoineet seurakunnan kirjanpidon ja laskeneet siitä, paljonko kolehtituloja oli tullut perustamisvuodesta 2009 vuoden 2015 marraskuussa pidettyyn viimeiseen kokoukseen mennessä. Nyt Su pelkää, että muutkin seurakuntalaiset saattavat menettää kotinsa. Tätä pelkää myös Yang Huan vaimo, Wang Hongwu: ”On selvää, että viranomaiset vievät kaiken”, hän sanoi. Lähde: China Aid

Suomenkin Marttyyrien Äänen tukemat radiolähetykset Pohjois-Koreaan saavuttavat arviolta kaksi miljoonaa pohjoiskorealaista joka yö. Ohjelmissa puhuvat Pohjois-Koreasta loikanneet kristityt. Jokaisessa puolentoista tunnin mittaisessa ohjelmassa luetaan Raamattua, rohkaisevia viestejä kristityiltä eri puolilta maailmaa sekä otteita Richar Wurmbrandin kirjasta ”Kidutettu Kristuksen tähden”. Vaikka maa on erityksissä muusta maailmasta, tällä tavalla pohjoiskorealaisilla uskovilla on yhteys Jumalan sanaan sekä epäsuorasti myös muiden maiden Kristuksen seuraajiin. Ohjelmien kuuntelemisesta voi seurata rangaistus, mutta lukuista pohjoiskorealaiset ottavat sen riskin. Rukoilkaa, että ohjelmat saavuttaisivat uusia uskovia sekä vielä uskosta osattomia, ja että niitä kuuntelevat kasvaisivat uskossaan ja löytäisivät keinoja levittää evankeliumia.

Pdf-versio tästä klikkaamalla.

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print