Your Cart

Sudan – Pastoreiden oikeudenkäynti jatkuu

Pastori Michael Yat. Kuva – Christian Solidarity Worldwide

Pastoreiden Michael Yat ja Peter Yen Reith oikeudenkäynti jatkui 15. kesäkuuta. Käsittelyä lykättiin 31.5. pidetyssä oikeudenkäynnissä, jotta syyttäjällä olisi lisää aikaa kerätä todisteita.

Khartoumissa maanantaina 15. kesäkuuta pidetyssä oikeudenkäynnissä samat kaksi tiedustelu- ja turvallisuuspalvelun (NISS) viranomaista jotka olivat todistaneet aiemmin, antoivat jälleen todistuksensa, kertoi oikeudessa läsnä ollut sukulainen.

Puolustuksen asianajaja pyysi NISS:n viranomaisia esittämään todisteita syytösten tueksi. Pastoreita syytetään muun muassa vakoilemisesta, joka yhdessä ”perustuslain horjuttamisen” kanssa on rangaistavissa kuolemalla tai elinkautisella vankeudella sekä sodan käymisestä valtiota vastaan, josta myös voidaan langettaa kuolemantuomio. ”Kun puolustusasianajaja kysyi todistajilta, he eivät osanneet vastata kysymykseen”, kertoi sukulainen. Sen sijaan he vain toistivat, mitä olivat jo aiemmassa oikeudenkäynnissä sanoneet.

Tällä kertaa myös puolustus pääsi esittämään vastineensa. Pastoreita edustava lakimies sanoi oikeudenkäynnin sujuneen hyvin, vaikka tuomiota ei julistettukaan. Seuraava kuuleminen on määrätty torstaille 18. kesäkuuta.

– Morning Star News

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print