Your Cart

Sudanissa vankilassa ollut Petr Jašek kertoo vankeudestaan

Petr Jasek sylissään nigerialainen Weng Tshua, joka menetti koko perheensä Boko Haramin hyökkäyksessä. Hän oli tuolloin vasta vauva ja sai pahoja palovammoja jalkoihinsa, joita Marttyyrien Äänen lääkärit ovat hoitaneet.

Vietettyään 445 päivää vankilassa Sudanissa valheellisesti muun muassa ”vakoilusta” ja ”sotaan yllyttämisestä valtiota vastaan” elinkautiseen vankeuteen tuomittu pitkäaikainen Marttyyrien Äänen työntekijä Petr Jašek on viimein kotona perheensä luona Prahassa. Sudanin presidentti Omar al-Bashir armahti hänet 26. helmikuuta.

Melkein 15 kuukautta kestäneen vankeuden aikana Petr oli kaikkiaan viidessä vankilassa Khartoumissa, kukin edellistä pahempi. Vankila-aikana hän jakoi sellinsä huumeiden salakuljettajien, väkivaltaisten rikollisten ja Isisin terroristien kanssa ja hän koki sekä fyysistä että henkistä pahoinpitelyä kristillisen uskonsa vuoksi. Kaikesta huolimatta, hän kertoi evankeliumia sudanilaisille, eritrealaisille ja äärimuslimeille ja johti useita miehiä Kristukselle.

Ennen vapautumistaan hän vietti kolme päivää sellissä, jossa ei ollut juoksevaa vettä. Tämä oli hänen mukaansa vankeuden haastavin osuus. Kolmeen päivään hän ei saanut nukuttua, sillä vartijat hakkasivat sellin kaltereita pitääkseen hänet hereillä, ja hiiret kulkivat hänen ylitseen aina kun hän kävi makuulle.

Petr lainaa Filippiläiskirjettä 1:12 miettiessään kokemaansa: Mutta minä tahdon, että te, veljet, tietäisitte, että se, mitä minulle on tapahtunut, on koitunutkin evankeliumin menestykseksi.”

”On ihmeellistä, miten Herra on käyttänyt vankeuttani evankeliuminsa levittämiseksi”, hän kertoo, ”rohkaisten monia uskovia, heitä jotka olivat vankilassa erilaisista syistä, mutta jotka antoivat elämänsä Kristukselle siellä vankilassa ollessamme, ja jotka nyt palvelevat Herraa.”

Yli viidentoista vuoden ajan Petr on palvellut vainottuja kristittyjä työkentällämme matkustaen säännöllisesti maailman vihamielisimmille alueille ja suljetuimpiin maihin.

Vaikka hänen painonsa putosi 25 kiloa vankeudessa, vapautumisen jälkeen suoritettu läpikotainen terveystarkastus on osoittanut, että hänellä ei ole mitään terveysongelmia. Petr pitää sitä ihmeenä. Hän ei odottanut sellaisia tuloksia, sillä monet vankitoverit sairastuivat malariaan ja vankilassa oli myös koleraepidemia.

”Hirvittävistä olosuhteista huolimatta, minä en sairastunut kertaakaan vakavasti”, hän kertoo. ”Herra todellakin on suuri ja Hän on uskollinen.”

Viranomaiset pidättivät Petrin joulukuussa 2015, kun hän oli käynyt sudanilaisten uskovien luona ja antanut pienen lahjan erään miehen sairaalakuluihin. Kolme sudanilaista miestä, pastori Kuwa Shamaal, pastori Hassan Abduraheem Kodi Taour ja Abdulmonem Abdumawla pidätettiin myös. Petr tuomittiin vakoilusta ”elinkautiseen”, joka Sudanissa merkitsee vähintään 20 vuotta vankeutta. Lisäksi hän sai neljä vuotta vankeutta muista rikoksista. Pastori Shamaal vapautettiin todisteiden puutteessa. Pastori Abduraheem ja Abdumawla ovat edelleen vankilassa, molemmat 12 vuodeksi tuomittuina.

Petr näki sudanilaisen seurakunnan tulevan rohkeammaksi heidän vankeutensa vuoksi. Kristityt veljet ja sisaret Khartoumista, Nuba-vuorilta ja muualta Sudanista saapuivat oikeuteen heidän oikeuskäsittelyihinsä. Kun poliisit yrittivät estää heitä lähestymästä oikeustaloa, uskovat lauloivat kristillisiä lauluja.

”Kun odotimme oikeudenkäyntejä, meitä pidettiin oikeustalon vankilassa. Kuulimme heidän äänensä selvästi ja meillä oli kyyneleitä silmissämme, erityisesti Nuba-vuorilta kotoisin olevilla pastoreilla, kun kuuntelimme näitä lauluja seinien ja piikkilangan takaa”, Petr muistelee. ”Se oli todella valtavaa rohkaisua meille.”

Petr tuli myös lohdutetuksi tiedosta, että kristityt kaikkialla rukoilivat hänen puolestaan. Hän on kiitollinen kaikille, jotka rukoilivat ja paastosivat hänen turvallisuutensa, terveytensä ja vapautumisensa puolesta.

”Voin kertoa teille miten tärkeää vangin on tietää, että ihmiset rukoilevat”, hän sanoi. ”Minä olen henkilökohtaisesti luvannut Herralle, että rukoilen päivittäin heidän puolestaan, jotka ovat vankilassa, kaikkien heidän puolestaan, sillä se on niin tärkeää. Me kaikki tarvitsimme teidän rukouksianne.”

Iloitsemme Petrin vapautumisesta, mutta emme saa unohtaa yhä vankilassa olevia pastori Abduraheemia ja Abdulmonemia. Olemme järjestäneet heidän puolestaan vetoomuskampanjan, joka käynnistyy tänään. Tule sinäkin mukaan vetoamaan heidän puolestaan! Voit pyytää vetoomuksen allekirjoitettavaksesi ja postitettavaksi toimistostamme info(a) vomfinland.fi tai 040 55 22 309. Jos kuulut vetoomusryhmään tai olet jo aiemmin ilmoittanut haluavasi olla mukana, saat vetoomuksen automaattisesti.

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print