Your Cart

Tähkästä tuoreeksi leiväksi – Joulukampanjamme Nahlassa, Irakissa

 

Kun Isisin joukot riehuivat Irakissa, Pohjois-Irakin Nahlan laakso tarjosi turvapaikan monille kodeistaan pakenemaan joutuneille kristityille.

Suomen Marttyyrien Ääni ryhtyi tukemaan laakson asukkaita eri tavoin kuultuamme heidän tilanteestaan. Olemme esimerkiksi toimittaneet Nahlaan ruoka-apua, avustaneet kristillistä kyläkoulua, korjauttaneet laakson rikkoutuneet generaattorit ja tukeneet laakson asukkaiden hengellistä kasvua järjestämällä kesäisin raamattuleirejä.

Taisteluiden laannuttua kristityt ovat alkaneet palata kotikyliinsä ja -kaupunkeihinsa, mutta monille paluu ei ole mahdollista. Nahlan laaksosta on tullut pysyvä koti joillekin Mosulista paenneille kristityille.

Laakson yhdeksässä kylässä asuu tällä hetkellä 280 perhettä. Isisiä paenneita heistä on 75 perhettä.

Alusta lähtien pyrkimyksemme on ollut, että Nahlan asukkaat tulisivat omavaraisiksi ja sitä kohti autamme heitä edelleen. Sen vuoksi tämän vuoden joulukampanjamme tavoitteena on rakentaa Nahlaan oma leipomo.

Kyläyhteisössä ei leipomoa ole ja leipä on jouduttu hakemaan pitkän matkan takaa. Vuosien ajan onkin Nahlan perheiden toive ja rukous ollut: ”Saisimmeko vihdoinkin tuoretta leipää?”

Tutustu joulukampanjasivuumme ja tule mukaan vastaamaan Nahlan asukkaiden toiveeseen! Tavoitteemme on saada kokoon 50.000 euroa, josta yli 18.000 euroa on jo koossa. Kiitos kaikille kampanjaan osallistuneille!

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print