Your Cart

Uuden lain vaikutukset alkavat näkyä Kiinassa

Kristityt kurkistelevat viranomaisten sinetöimien kirkkonsa porttien raoista. Kuva: ChinaAid

Kiinan uusi uskontolaki astui voimaan 1. helmikuuta ja ChinaAid -järjestö kertoo vaikutusten alkaneen jo näkyä.

Keski-Kiinan Henanin provinssissa 19 kaupungin viranomaiset kiersivät kristittyjen kotien ovelta ovelle. Uskovia kehotettiin osallistumaan Kolme Itse -kirkkojen toimintaan rekisteröimättömien kotiseurakuntien sijasta ja pyysivät heitä poistamaan uskonnolliset julisteet ja ristit kodeistaan.

Jo tammikuun alussa Henanin provinssin uskontoasioiden viraston johtaja Jia Ruiqin määräsi paikallisia hallintoviranomaisia toteuttamaan uutta uskontolakia, joka edellyttää, että kaikki seurakunnat joko rekisteröityvät tai ne suljetaan. Uuden lain voimaantulo on saattanut Kiinan kristityt seuraamaan huolestuneina, mitä tuleman pitää.

Kyseiset 19 kaupunkia lähettivät henkilöstöään kertomaan ihmisille uudesta laista ja nimenomaisesti kieltämään kristittyjä ”osallistumasta uskonnolliseen toimintaan paikoissa, joita ei ole rekisteröity uskontoviranomaisten kanssa”. Sen seurauksena monet kristityt kokoontuvat nyt salaa kodeissaan.

Paikalliset kristityt kertovat myös, että opettajat yllyttävät oppilaita ”isänmaallisuuteen lapsuudesta lähtien” sekä opettavat, että uskontoon ei pidä uskoa. He myös muistuttavat vanhempia, että he eivät saa viedä lapsiaan uskonnollisiin tilaisuuksiin tai antaa heidän lukea uskonnollista materiaalia.

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print