Nigeria – Vihattu Jeesuksen seuraamisen tähden

Tämän videon kautta tutustumme “Lenaan” ja “Ibrahimiin”, kahteen nuoreen nigerialaiseen, jotka ovat maksaneet korkean hinnan päätöksestään seurata Jeesusta, mutta jotka lannistumisen sijasta ovat päättäväisiä viemään evankeliumin perheilleen ja heimolleen.

Rauhallista joulua!

Iran – Vanhemmat pidätetty lapsen nähden, siskoksia kidutettu

Shokoufeh ja Shima. Kuva: Mohabat News

Kristittyjen pidätykset Iranissa ovat jatkuneet edelleen. Viimeisen kuukauden aikana kerrotaan pidätetyn jo yli 150 kristittyä.

Joulukuun 2. päivä Ahvazin kaupungissa pidätettiin kodistaan siskokset Shima ja Shokoufeh Zanganeh. Aluksi perheellä ei ollut tietoa, missä heitä pidetään. Joitakin päiviä myöhemmin Shima sai soittaa kotiin ja kertoi, että heitä pidetään Ahvazissa tiedusteluviranomaisten tiloissa.

Naisille määrättiin poikkeuksellisen korkeat takuut, kun he 12. joulukuuta olivat oikeudessa: 500 miljoonaa tomania, eli noin 50.000 euroa kummallekin. Huolimatta monia iranilaisia koskettavista taloudellisista ongelmista, siskosten perhe onnistui kokoamaan summan. Silti, joka kerta kun perhe on yrittänyt maksaa takuut, heidät käännytetään pois sanoen, että ”tuomari ei ole paikalla tänään”. Takuiden määräämisen jälkeen heidät siirrettiin Sepidarin vankilaan Ahvazissa.

Vankilan viranomaiset ottivat naisten perheeseen yhteyttä ja kertoivat heille, että siskoksia oli erään kuulustelun yhteydessä hakattu. Myöhemmin, toisen puhelun yhteydessä, siskokset itse kertoivat perheelleen samoin, että kuulustelija oli hakannut heitä. Epäillään, että viranomaiset viivyttävät tarkoituksella heidän vapauttamistaan takuita vastaan, kunnes jäljet pahoinpitelystä ovat haihtuneet.

Myös kaksi miestä pidätetty

Farzad ja Abdollah. Kuva: Mohabat News

Samana päivänä kuin Shima ja Shokoufeh pidätettiin, samassa Ahvazin kaupungissa pidätettiin myös kaksi miestä, Farzad Behzadizadeh ja Abdollah Yousefi Sheikh Robat.

Farzad tultiin pidättämään hänen työpaikaltaan, Tejarat-pankin asiakaspalvelusta. Sieltä hänet vietiin kotiinsa, jossa viranomaiset suorittivat etsinnän, löytämättä kuitenkaan mitään kristillistä materiaalia. Muutamia päiviä myöhemmin Farzad soitti sisarelleen ja pyysi tätä tuomaan kaksi Raamattua, jotka hän oli piilottanut huoneeseensa. On ilmeistä, että viranomaiset olivat määränneet tämän ja Raamattuja voidaan käyttää oikeudessa todisteena kristinuskoon kääntymisestä.

Abdollah pidätettiin kotoaan, ja myös hänen kotiinsa tehtiin kotietsintä. Viranomaiset takavarikoivat Raamattuja ja ylistysmusiikkia ja veivät sen jälkeen Abdollahin mukanaan.

Kun miesten perheet menivät tiedustelemaan pidätettyjen omaistensa tilannetta, tiedusteluviranomaiset käännyttivät heidät tylysti pois herjojen saattelemina. Heille kerrottiin myös, että miehiä syytettäisiin ”poliittisista” rikoksista.

Vanhemmat pidätetty lapsen nähden

Joulukuun 6. päivä tiedusteluviranomaiset tekivät ratsian Amir Taleipourin (39) ja hänen vaimonsa Mahnaz Haratin (36) kotiin Mashhadissa. Amir ja Mahnaz pidätettiin 7-vuotiaan tyttärensä edessä.

Amir ja Mahnaz ovat olleet siitä lähtien pidätettyinä. Heidän ei ole sallittu olla yhteydessä perheisiinsä, eikä heille ole sallittu oikeusapua. Sukulaiset huolehtivat heidän tyttärestään.

Kristilliset johtajat kertovat, että vaikka pidätykset joulun aikaan ovat Iranissa tavanomaisia, tänä vuonna niitä on ollut erityisen paljon. Eräs johtaja kertoo, että joulun aikaan monet iranilaiset kiinnostuvat kristinuskosta ja sen vuoksi viranomaiset saattavat yrittää hillitä kiinnostusta pelottelemalla kansaa. Lisäksi hän sanoo, että monet virastot kilpailevat rahoituksesta, ja pidätykset voivat olla keino osoittaa, miten tehokkaita he ovat.

Lähteet: Mohabat News, Middle East Concern

Nahlaan nousee leipomo, joululahja lähetetty

Irakin Nahlan laaksossa iloitaan: vuosien unelma on toteutumassa, sillä ensi keväänä laaksoon rakennetaan leipomo! Tavoite 50.000 euron kokoon saamisesta on siis toteutunut! Kiitos kaikille leipomoa varten varoja lahjoittaneille, Jumala siunatkoon lahjanne!

Olemme myös lähettäneet Nahlan asukkaille joululahjan, 20 euron arvoisen ruokapaketin kaikkiaan 280 perheelle. Jouluavustus jaettiin niin Mosulista paenneille kristityille perheille, kuin jo laaksossa ennestään asuneille. Lähetetyistä varoista liikeni vielä rahaa valmistaa laakson asukkaille perinteisiä kalaja-makeisia.

Tukemamme terapiakeskuksen kautta 20 perhettä sai myös ruokapaketin.

Yhteyshenkilömme Nahlasta kertoo: ”Kaikki esittävät suuret kiitoksensa, he rukoilevat aina puolestanne. Nahlan seurakunta ja perheet kiittävät kaikkia, jotka ovat heitä tukeneet Marttyyrien Äänen kautta.”

Kiitos Isä siitä, että nämä kristityt saavat elää turvassa Nahlassa ja rakentaa elämäänsä siellä.
Siunaa Nahlan asukkaiden joulu ja siellä alkava leipomon rakennushanke.
Ole myös muiden Irakin kristittyjen turvana.

Viikon rukousaiheet pdf:nä tästä. Rukousaiheet julkaistaan seuraavan kerran 2.1.2019.

Pakistan – Kristityt veljekset tuomittu kuolemaan jumalanpilkasta

Pakistanilaisia kristittyjä osoittamassa mieltään oikeuksiensa puolesta. Kuva: Morning Star News

Qaisar ja Amoon Ayub on tuomittu jumalanpilkasta kuolemaan Punjabin provinssissa.

He ovat olleet vangittuina Jhelumin vankilassa vuodesta 2015 lähtien. Turvallisuussyistä myös oikeudenkäynti pidettiin vankilassa.

Lahoresta kotoisin olevat veljekset pidätettiin vuonna 2015, koska toisen heistä syytettiin julkaisseen vuonna 2011 islamia loukkaavaa materiaalia nettisivullaan. Veljekset kuitenkin kertovat, että nettisivusto on ollut pois käytöstä vuodesta 2009 lähtien.

Qaisar joutui työpaikallaan riitaan muslimikollegoidensa kanssa. Qaisarin mukaan Shahryar Gill -niminen mies onnistui jotenkin aktivoimaan sivut uudelleen ja julkaisemaan siellä, mutta sivut jäivät Qaisarin nimiin. Sen jälkeen hän alkoi saada tappouhkauksia.

Veljekset pakenivat vaimoilleen ilmoittamatta ensin Singaporeen ja sitten Thaimaahan, mutta he joutuivat palaamaan takaisin Pakistaniin muutama vuosi myöhemmin ja heidät pidätettiin.

Qaisarilla ja hänen vaimollaan Aminalla on kolme lasta, Amoon on naimisissa Human kanssa, joka toimii opettajana lahorelaisessa kristillisessä koulussa.

Tuomioista aiotaan valittaa hovioikeuteen, mutta veljeksien asiaa ajavasta Center for Legal Aid, Assistance and Settlement (CLAAS) -järjestöstä kerrotaan, että tämänkaltaiset käsittelyt tapaavat kestää vuosia, kuten Asia Bibin tapauksessa on nähty.

Lähteet: Asia News, CLAAS

Rukoile vangittujen veljesten puolesta, että oikeus voittaisi ja heidät vapautettaisiin.
Pyydä, että Herra lohduttaisi veljeksiä ja heidän perheitään ja pitäisi heistä kaikista huolen.

Viikon rukousaiheet pdf:nä tästä. Rukousaiheet julkaistaan seuraavan kerran 2.1.2019.

Kiina – Joulu kielletty Hebeissä ”turvallisuussyistä”

Hebein provinssin Langfangissa viranomaiset ovat kieltäneet joulukoristeet eivätkä kaupat saa järjestää alennusmyyntejä joulun aikaan. Viranomaisten määräyksessä pyydettiin lisäksi kansalaisia ilmoittamaan, jos joku ”levittää uskontoa” puistoissa tai aukioilla tänä aikana.

Joulukuusia, kransseja, joulusukkia tai joulupukkifigureenejä myyviä rangaistaan, eivätkä paikalliset järjestysviranomaiset saa pitää vapaapäiviä 23.-25. joulukuuta välisenä aikana ”järjestyksen ylläpitämiseksi”.

Henanin provinssissa valtiojohtoiset kristilliset järjestöt ovat ohjeistaneet kirkkoja, että ei-kristittyjen, ei-jäsenien ja alaikäisten ei saa antaa osallistua seurakuntien joulujuhliin. Seurakuntien joulukoristeissa ei saa olla uskonnollisia elementtejä eikä niihin saa käyttää enempää kuin noin 250 euroa.

Joulu ei ole virallinen juhla Kiinassa, mutta on kasvattanut viime vuosina suosiota. Presidentti Xi Jinpingin tultua valtaan viranomaiset alkoivat suhtautua varauksella tähän ”länsimaiseen juhlaan”.

Amnesty Internationalin Kiina-tutkija Patrick Poon on haastattelussa sanonut, että ”Langfangin viranomaiset saattavat pyrkiä näyttämään, kuinka valmiita he ovat miellyttämään keskushallintoa kieltämällä joulukoristeet ja niiden myynnin. Se kuitenkin osoittaa myös heidän tietämättömyyttään siitä, mitä joulu todella kristityille tarkoittaa – ei ostoksia tai juhlia, vaan aikaa tunnustaa uskoaan.”

Lähteet: South China Morning Post, International Christian Concern

Isä, siunaa Kiinan kristittyjä, vahvista ja ohjaa heitä.
Kiitos, että viranomaisten kiellotkin voivat herättää kiinnostusta joulun perimmäistä merkitystä kohtaan.

Viikon rukousaiheet pdf:nä tästä. Rukousaiheet julkaistaan seuraavan kerran 2.1.2019.

Vainottu seurakunta valmistautuu jouluun

Joulu on kristityille odotettua aikaa, eikä vainottu seurakunta tee siihen poikkeusta. Kun jouluaattoon on viikko, miltä jouluvalmistelut näyttävät vainotun seurakunnan parissa esimerkiksi Nigeriassa, Intiassa, Pakistanissa ja Indonesiassa?

Nigeria – Joulu pakolaisleirillä

Pakolaisleiri Nigeriassa, jonne Suomen Marttyyrien Ääni lähetti tukea.

Nigerian Plateaun osavaltion kristityille kuluva vuosi on ollut verinen – fulanimilitantit ovat surmanneet satoja kristittyjä ja tuhannet ovat joutuneet pakenemaan kodeistaan. Monet viettävät tämän joulun pakolaisleireillä.

Erään pakolaisleirin johtajana toimii Irmiya Magit -niminen kristitty mies. Hän on kotoisin Barkin Ladista, Ngharin kylästä, jonne fulanit hyökkäsivät kesäkuussa. Yli 300 kristittyä surmattiin, suurin osa naisia ja lapsia. Suurin osa kylistä on nyt fulanien hallussa.

Kun häneltä kysyttiin, miltä tämä joulun aika tuntuu, hän oli pitkään hiljaa ennen kuin vastasi. ”Kun asuimme perinteisillä kotiseuduillamme, kaikki elivät suhteellisen rauhassa ja vauraina. Säästimme yhdessä viikoittain rahaa, jotta jouluna saatoimme ostaa lapsille vaatteita, lehmiä, lampaita, vuohia, kanoja, kalkkunoita, riisiä, papuja ja muita tarpeita, joiden avulla joulusta tehtiin kaikille tärkeä ja miellyttävä juhla. Meillä oli yleensä jopa jokaisen yhteisön tai seurakunnan järjestämä konsertti kuun valossa, johon kaikki olivat tervetulleita, jossa jaoimme joulun siunauksia vieraiden ja sukulaisten kanssa.”

Huokaisten hän jatkaa: ”Nyt, me joudumme laulamaan Herran lauluja pakolaisleireillä, mailla, jotka eivät kuulu meille. Ei siksi, että olisimme tehneet jotain väärin, vaan siksi, että olemme kristittyjä.”

Lapset eivät ymmärrä, miksi tämä joulu on erilainen, ja vaativat vanhempiaan palaamaan takaisin kotikyliin. ”Anomme lapsia ymmärtämään, että elämä ja terveys ovat tärkeämpiä kuin vaatteet, ja ettei tämä aina jatku näin, sillä jonain päivänä tämä on ohi ja aiempi elämäntyylimme saa jatkua”, Irmiya kertoo.

Intia – Peruttuja joulujuhlia

Intialainen poika iloitsee USA:n Marttyyrien Ääneltä saamastaan joululahjasta.

Väkivalta kristittyjä kohtaan Intiassa on tänä vuonna kiihtynyt entisestään, eikä joulu suinkaan tuo helpotusta tilanteeseen. Jo viime jouluna eri puolilla Intiaa jouduttiin perumaan joulutapahtumia ja tänä vuonna tilanne on saman kaltainen.

Uttar Pradeshin Kanpurissa pastori A. B. Singh on johtanut seurakuntaansa ilman välikohtauksia 20 vuoden ajan. Sunnuntaina 2. joulukuuta 150-henkinen joukko tunkeutui seurakunnan kokoontumiseen ja hakkasi paikalla olleita kristittyjä. Heidät ajettiin pois tiloista ja hyökkääjät vaativat, että pastori Singh lopettaa kaiken kristillisen toimintansa Kanpurissa.

Niin ikään Kanpurissa seurakuntaa johtava pastori Sam P. Jacob kertoo: ”Olemme joutuneet perumaan kokonaan joulun ajan ohjelmamme ja toimintamme. Kristityt ovat pelosta suunniltaan. Emme ole varmoja, voimmeko edes pitää joulupäivän jumalanpalvelusta.”

Pakistan – Valppautta ja varovaisuutta

Pakistanissa tukemamme koulun joulujuhlaa parin vuoden takaa.

Vuosi sitten, 17. joulukuuta 2017, Pakistanin Quettassa tehtiin itsemurhaisku kirkkoon, jossa oli juuri lasten joulujuhla käynnissä. Kirkon vartijoiden valppauden ansiosta hyökkääjät eivät päässeet sisälle kirkkosaliin, jossa oli koolla yli 400 ihmistä. Siitä huolimatta 12 kristittyä sai surmansa ja yli 50 loukkaantui.

Pakistanissa ilmapiiri on ollut jännitteinen jo viimeiset kaksi kuukautta Asia Bibin kuolemantuomion kumoamisen myötä ja Pakistanin kristityt ovat pelänneet, että mielenosoittajat voivat suunnata raivonsa ketä tahansa kristittyä tai kristittyjä yhteisöjä vastaan. Mielenosoitukset näyttävät nyt laantuneen eikä pelko ole käynyt toteen, mutta ääriryhmät tietävät, että joulun aikaan heidän iskunsa saavat eniten huomiota.

Pakistanin kristityt kokoontuvat kaikesta huolimatta juhlimaan Vapahtajansa syntymää, mutta valppaina ja ongelmiin varautuneina.

Indonesia – Isku estetty

Indonesiassa tukemastamme raamattukoulusta valmistuu eturintaman evankelistoja viemään evankeliumia alueille, joilla sitä ei aiemmin ole kuultu.

Indonesiassa poliisit ovat viime viikolla estäneet kahden äärimuslimin suunnitteleman terrori-iskun. Heidän tarkoituksensa oli iskeä joulun ja uuden vuoden aikana Länsi-Jaavan provinssissa.

Molemmat pidätetyt miehet kuuluvat Isis-yhteyksistä tunnettuun Jamah Ansyarut Daulah (JAD) -ryhmään. Heidät pidätettiin Yogyakartalla, Jaavan saarella.

“Kaksikko kuuluu terroristiverkostoon ja me tutkimme nyt tämän verkoston toimintaa Jaavalla. Toivottavasti saamme heidät paljastettua, jotta joulun henki ja uuden vuoden juhlat ovat onnistuneita”, poliisin edustaja kertoo.

Indonesiassa viranomaiset ovat aiempina vuosina tehostaneet seurakuntien turvajärjestelyjä ja vartiointia joulun aikana.

Rukoile siis, että kristityt myös heitä vainoavissa maissa saisivat viettää rauhallista joulua yhdessä rakkaidensa kanssa.

Lähteet: International Christian Concern, Marttyyrien Ääni

“Tähkästä tuoreeksi leiväksi” -kampanja etenee!

Tämän vuoden joulukampanjamme, “Tähkästä tuoreeksi leiväksi” on edennyt loppusuoralle. Kiitos siitä kaikille kampanjaan osallistuneille! Tänään perjantaina 14. joulukuuta kampanjakeräys ylitti 41.000 euron summan, joten Pohjois-Irakin Nahlan laaksoon Isisiä paenneiden kristittyjen pitkäaikainen unelma omasta leipomosta näyttäisi käyvän toteen. Tavoitteemmehan on saada kokoon 50.000 euroa. Keräyksen etenemistä voit seurata kampanjasivulta.

Nahlan kristityt odottavat siis joulua hyvillä mielin, sillä ensi jouluna heidän joulupöytiään voivat koristaa oman leipomon leivät.

Leipomon rakentamisen on määrä käynnistyä ensi maaliskuussa, mutta rakennustarvikkeiden hankkiminen alkaa heti, kun ensimmäinen erä varoista saadaan perille Nahlaan.

Olethan kanssamme auttamassa Nahlan vainottuja kristittyjä jaloilleen jälleen. Siunataan ja rukoillaan projektin loppuun saakka. Jos Jumala on laskenut Nahlan kristityt sydämellesi ja sinulla on mahdollisuus osallistua kampanjaan, voit tehdä sen kampanjasivulla tai lahjoittamalla pankin kautta. Tilinumero: FI08 5789 2320 0566 01 ja viite: 872 72.

Koulukirjoja pakolaisleirin lapsille Nigeriassa

Marttyyrien Äänen edustajat vierailivat lokakuussa Nigeriassa. Edustajamme kävivät myös pakolaisleirillä, jossa he tapasivat fulanien hyökkäyksiä pakenemaan joutuneita kristittyjä.

Kristityt ovat olleet leirillä jo seitsemän kuukautta. He unelmoivat kotiinpaluusta, mutta toistaiseksi se ei ole mahdollista. Tällä hetkellä leirillä asuu 790 henkilöä, 156 perhettä. Leirissä on pulaa kaikesta, sillä pakenemaan joutuneet olivat maanviljelijöitä, eikä heillä niin ollen tällä hetkellä ole toimeentuloa.

Marttyyrien Äänen edustajien vierailun aikaan leirin johtajien suurin huoli olivat lapset. Kouluikäiset lapset olivat pakenemaan jouduttuaan joutuneet keskeyttämään koulunkäynnin. Nigerian sisarjärjestömme edustajat vierailivat paikallisessa koulussa, joka neuvottelujen jälkeen lupasi ottaa lapset oppilaikseen. Ehtona kuitenkin oli, että lapsilla tulisi olla itse hankitut koulukirjat. Heidän vanhemmillaan ei kuitenkaan ollut varaa niihinkään.

Päätimme lähettää varat koulukirjojen hankkimiseen. Noin 1500 eurolla saatiin ostettua koulukirjat 150 lapselle. Lasten riemulla ei ollut rajoja, kun he pääsevät nyt jatkamaan keskeytynyttä koulunkäyntiään. ”Olemme todella kiitollisia näistä kirjoista ja kaikesta vaivannäöstänne”, leiriä johtava Stephen Haruoa kiittelee.

Kiitos Isä näistä sisarista ja veljistä, anna heille heidän jokapäiväinen leipänsä.
Rukoile Keski- ja Pohjois-Nigerian kristittyjen puolesta, joita sekä fulanit että Boko Haram vainoavat.
Pyydä, että Herra lohduttaisi kärsiviä ja omaisiaan menettäneitä.

Viikon kaikki rukousaiheet saat pdf:nä tästä.

Intian kristityt ennakoivat vaikeaa joulua

Pastorit rukoilevat väkivaltaisessa hyökkäyksessä loukkaantuneen kollegansa puolesta. Kuva: Morning Star News

Kristittyjen valmistautuessa eri maissa viettämään rauhallista joulua, ovat asiat toisin Intiassa. Intian kristityt ovat huolissaan. He ennakoivat vaikeaa joulun aikaa, sillä hyökkäykset kristittyjä ja heidän kokoontumispaikkojaan vastaan ovat nyt viikoittaisia.

Eri puolilla Intiaa pastorit ovat päättäneet perua jo ennakolta joululaulutapahtumia ja muita joulun ajan juhlia.

”Pitäen mielessä, mitä viime vuonna tapahtui, olemme peruneet joululaulutapahtuman ja muut joulujuhlat tältä vuodelta”, kertoo Etelä-Intian Tamil Nadun osavaltiosta pastori Vinod Kumar. Viime vuonna heidän joulujuhlaansa hyökättiin ja seurakunta on ollut suljettuna siitä asti.

”Olemme joutuneet lopettamaan seurakunnan kaiken toiminnan, myös joululaulut”, kertoo pastori Sam P. Jacob Agrasta, jossa kuuluisa Taj Mahal sijaitsee. Äärihindut hakkasivat pastori Jacobin ja useita muita kristittyjä pastoreita tämän vuoden lokakuussa, kun he olivat kokoontuneet suunnittelemaan joulun ajan tapahtumia.

Jharkhandin osavaltiossa äärihindut hyökkäsivät viime jouluaattona pastori Karma Urahin kimppuun ja hakkasivat hänet. ”Tänä jouluna, emme voi kuvitellakaan joulujuhlan järjestämistä”, hän sanoo.

Lähde: International Christian Concern

Rukoile Intian kristittyjen puolesta, joiden joulusuunnitelmia varjostaa pelko.Rukoile, että uskovat voisivat kaikesta huolimatta olla todistuksena ympärillään oleville, myös heitä vainoaville.

Viikon kaikki rukousaiheet saat pdf:nä tästä.