Your Cart

Aleppon raunioilla Syyriassa muslimit ja lapset kohtaavat Jeesuksen

Pommitusten jälkiä Aleppossa.

Pakenemaan pystyneet ovat jättäneet raunioiksi pommitetun Aleppon. Sähköä jaetaan vain hetkittäin, muutoin on pimeää ja kylmää. Vedestä ja ruoasta on pulaa. Töitä ja järjestystä ei ole, joten jengit valtaavat kadut öisin. Naapuriin ei voi todella luottaa; kaupunkiin on jäänyt kapinallisia, jotka pyrkivät piiloutumaan siviilien sekaan ja joita viranomaiset kiertävät etsimässä ovelta ovelle.

Raunioiden ja tuhon keskellä Pyhä Henki tekee kuitenkin työtään kaupunkiin jääneiden uskovien kautta ja heitä tukevien järjestöjen avulla. Lapsille suunnatut tapahtumat ovat nostaneet kristinuskoon kääntyneiden määrän jyrkkään nousuun sisällissodan puhjettua vuonna 2011.

Syyriassa työtä tekevän Christian Aid Missionin työntekijä Steve Van Valkenburg kertoo, miten hallituksen alainen virasto pyysi äskettäin järjestämään yhtenä viikkona joka toinen päivä lastentapahtuman. Vastaaviin tapahtumiin on aiemmin osallistunut tuhansia ihmisiä. ”He kutsuvat lapset, ja usein vanhemmat, tai ainakin äiti, tulee lasten kanssa. Heille annetaan Raamatun kertomuksilla kuvitettuja värityskirjoja sekä värikyniä. Se on lasten henkisen tasapainon kannalta hyvin hyödyllistä”, hän kertoo. Viranomaiset vastaavat tapahtuman turvallisuudesta.

Christian Aid Missionin kumppanit ovat myös perustaneet rukoustelttoja eri puolille Aleppoa. ”Heillä on työntekijöitä niissä koko päivän, joka toinen päivä rukoilemassa heidän puolestaan, jotka haluavat tulla ja rukoilla. Totta kai, monet ihmiset ovat henkisesti loppu, he pelkäävät ja kaipaavat kohtaavansa jonkun, joka auttaisi heitä. Niinpä, vaikka osa heistä on muslimeja, he kaipaavat silti jotakuta, joka lohduttaisi heitä”, Van Valkenburg kertoo.

Van Valkenburg pyytää rukoilemaan Aleppon asukkaiden puolesta. ”Rohkaisisin ihmisiä rukoilemaan edelleen Aleppon asukkaiden puolesta, heidän turvallisuutensa puolesta, että heidän perustarpeensa täyttyisivät ja heidän hengellisen hyvinvointinsa puolesta. Rukoilkaa niiden puolesta, jotka etsivät Kristusta ja sitä toivoa, mikä Jeesuksessa Kristuksessa on.”

Lähde: Mission Network News

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print