Your Cart

Andrew Brunsonin vankeus jatkuu Turkissa

Pastori Andrew Brunson on ollut vangittuna Turkissa jo yli puolitoista vuotta.

Pastori Andrew Brunsonin kolmas oikeudenkäynti pidettiin Turkissa keskiviikkona. Sen edellä oltiin yleisesti optimistisia ja arveltiin, että Brunson vapautettaisiin vankilasta oikeuskäsittelyn loppuajaksi. Niin ei kuitenkaan käynyt.

Oikeudenkäyntipäivän iltana Andrew’n vaimo, Norine kertoi: ”Andrew palautettiin vankilaan seuraavaan oikeudenkäyntiin saakka, joka pidetään 12. lokakuuta. Tuolloin kaksi uutta salaista todistajaa, yksi vanki ja ainakin yksi muu todistaja todistavat häntä vastaan. Tiedän, että hänen sydämensä on särkynyt tänä yönä, jälleen.”

Andrew oli kuitenkin saanut oikeudessa mahdollisuuden kertoa uskostaan. ”On etuoikeus kärsiä Kristuksen tähden. Olen siunattu, kun kärsin Hänen tähtensä. Olen siunattu, kun minua panetellaan. Olen siunattu, kun minusta kerrotaan valheita. Olen siunattu, kun olen vankilassa. Olen siunattu, kun olen osallisena Hänen kärsimyksissään”, Andrew sanoi.

Yhdysvaltojen kansainvälisen uskonnonvapauden komissio (USCIRF) julkaisi myös lausunnon keskiviikkoiltana. Komissiota johtavan Kristina Arriagan mukaan Turkin valtio tekee Andrew’n kohtelulla pilkkaa oikeudesta. “Lähes kahden tunnin ajan entiset seurakuntalaiset todistivat pastori Brunsonia vastaan tehden epämääräisiä ja perusteettomia syytöksiä. Kun tuomari pyysi Brunsonia vastaamaan todistajille, hän sanoi: ’Uskoni opettaa minua antamaan anteeksi, joten annan anteeksi heille, jotka todistivat minua vastaan.’ Vain yksi puolustuksen todista ja sai todistaa”, komission lausunnossa kerrotaan.

Mielikuvituksellisia syytteitä

Andrew’ta syytetään terrorismista ja vakoilusta. Hänellä väitetään olevan yhteyksiä Fethullah Güleniin, jota Turkki syyttää vuoden 2016 vallankaappausyrityksestä.

Syytteiden tueksi esitetyt todisteet ovat kuitenkin olleet pahasti puutteellisia ja todistajien lausunnot ovat olleet epämääräisiä. Todd Nettleton Yhdysvaltojen Marttyyrien Äänestä sanoo, että henkilön on käytettävä mielikuvitustaan saadakseen Andrew’n näyttämään rikolliselta.

Nettleton kertoo, että yksi todiste häntä vastaan on Andrew’n ja hänen tyttärensä välinen sähköposti, jossa kerrotaan erään ruoan valmistamisesta. Kyseinen ruoka on ilmeisesti suosittu Gülenin järjestön jäsenten parissa ja koska Andrew jakoi reseptin tyttärelleen, se todistaisi, että hänkin on osa Gülenin järjestöä. ”Parhaimmillaankin se on naurettava argumentti”, Nettleton sanoo. ”Mutta silti, tässä on mies, joka on ollut vangittuna nyt yli puolitoista vuotta tällaisten todisteiden perusteella.”

Lähteet: USCIRF, Marttyyrien Ääni USA, Norine Brunson

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print