Turmeluksen syövereitä louhimassa

Marttyyrien Ääni -järjestön perustajan Richard Wurmbrandin aikaan (ja yhä edelleen monissa kommunistisissa maissa), kristittyjen vainoajat tekivät kaikkensa salatakseen kristittyjen vainon. Richardille annettiin vankilassa jopa toinen nimi, jotta hänet olisi saatu kätkettyä ja jotta kristityt eivät olisi löytäneet ja voineet auttaa häntä. Kiina on väittänyt vuosien ajan, että Kiinassa ei tapahdu kristittyjen vainoa, että kotiseurakuntien ratsioissa ei ole kyse uskonnosta vaan virallisista käytännöistä ja koska kristityt kieltäytyvät rekisteröitymästä. Piilota, kiellä, hämää: tekniikoita vanhan koulukunnan vainoajan oppikirjasta.

Ääri-islam on erilaista. He haluavat ihmisten tietävän, että he vainoavat kristittyjä ja muita. He haluavat ihmisten näkevän heidän valtansa. He haluavat koko maailman tietävän, miten omistautuneita he ovat Muhammedin opetuksille ja kuinka tarkasti he seuraavat hänen elämänsä asettamaa esimerkkiä. Piileskely ei kuulu asiaan, mainostaminen sen sijaan kuuluu. He huutavat sitä katoilta. Islamistit sukeltavat syvemmälle väkivaltaan ja turmelukseen löytääkseen yhä luovampia tapoja aiheuttaa kärsimystä. Eikö mestaaminen ole tarpeeksi väkivaltaista? Entäpä ristiinnaulitseminen? Vai mitäpä jos kastelemme miehen bensalla ja sytytämme hänet palamaan? Entä jos suljemme miehen häkkiin ja upotamme sen sitten uima-altaaseen? Videokuvaamme tietysti kaiken. Jos videota ei ole, sehän on kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Jos Richard Wurmbrand olisi elossa ja ISISin vankina, hänen sellistään näytettäisiin suoraa videokuvaa. ISIS on ilmiselvin esimerkki, mutta Boko Haram, al-Shabaab ja muut seuraavat ISISin jalanjäljissä.

Tämä totuus iski tajuntaani aiemmin tänä vuonna, kun olin Pohjois-Irakissa. Siellä ollessani tapasin kristityn työntekijän, joka teki toimi erityisesti jesidien parissa, jotka olivat joutuneet pakenemaan ISISiä. Jesidit eivät ole kristittyjä ja koska he eivät kuulu Koraanin mainitsemiin ”kirjan kansoihin” (juutalaiset ja kristityt), heitä kohdellaan jopa huonommin kuin kristittyjä.

Tapasimme joitakin jesidi-vanhimpia, joiden parissa kristitty ystävämme toimii. Yksi heistä näytti meille puhelimestaan videon, jonka ISIS oli kuvannut. Tässä linkki videoon, jonka hän näytti meille. Minun täytyy varoittaa, että siinä ei näytetä julmaa väkivaltaa, mutta se on syvästi ahdistava. Jesidi-ystävämme kertoi, että videolla ISIS-taistelijat erottavat jesidi-naiset miehistä. Naiset otetaan erilleen, jotta heidät voidaan antaa tai myydä seksiorjiksi. Muhammed kutsui heitä ”orjattariksi, jotka ovat joutuneet haltuunne” (Koraani 4:24), heidät annetaan armotta lahjoiksi ISIS-taistelijoille. Jesidi-miehet luultavasti tapettiin sen jälkeen, kun heidän naisensa oli viety pois.

Yksi Irakissa tapaamistamme pastoreista selitti meille mitä tämä tarkoittaa. ”Lähi-idän kulttuurissa meidän kunniamme ovat naisemme”, hän kertoi meille. ”Jesidit menettivät naisensa – ja kunniansa.”

ISIS on videosta ylpeä. Ei ole sattumaa, että heidän rumaa mustaa lippuaan heilutetaan taustalla. Ei ole sattumaa, että taistelijat huutavat ”Allah on suurin!” ennen kuin alkavat erotella naisia miehistä. He haluavat aiheuttaa pelkoa vihollisilleen ja he haluavat värvätä uusia taistelijoita. ”Tule ja liity meihin!” huutavat heidän värvääjänsä. ”Katso mitä palkkioita saat Allahin puolella taistellessasi! Hän antaa sinulle kaiken haluamasi!”

Minulla ei ole vastausta jesidien tuntemaan epätoivoon ja toivottomuuteen. En pysty ymmärtämään millaista on toivoa, että vaimosi tai tyttäresi on kuollut, koska ajatus siitä mitä hän joutuu kestämään, jos on yhä elossa, on liikaa käsiteltäväksi mielenterveyden säilyttäen.

Jeesuksella on vastaus. Hän pyysi väsyneitä ja taakoitettuja tulemaan luokseen. Olen kiitollinen heille, jotka tarjoavat jesideille apua, toivoa ja kurkistuksen Jeesuksen sydämeen.

ISIS ei pyri salaamaan niitä turmeluksen syvyyksiä, joihin he ovat valmiita sukeltamaan. He eivät salaa ketä he palvelevat tai kenen valtuuttamina toimivat.

Kristuksen seuraajina meidän on oltava yhtä avoimia. Emme saa kätkeä valoa, joka meissä on, olimmepa tekemisissä jesidien kanssa tai koko ikämme naapurissamme asuneen perheen kanssa. Meidän ei tarvitse kuvata siitä videota ja julkaista sitä, mutta meidän tulee antaa Hänen valonsa loistaa.

  • Todd Nettleton, Marttyyrien Ääni USA

Todd Nettleton on työskennellyt Yhdysvaltain Marttyyrien Äänessä 17 vuoden ajan. Hän on vieraillut yli 20 kristinuskolle vihamielissä maassa ja tavannut vainoja kohdanneita kristittyjä.

Sanaton joulusaarna

Hiljaisuus on vaikea asia aikamme rauhattomassa, kiireisessä ja meluisassa kulttuurissa. Se tuntuu jotenkin vieraalta ja pelottavalta. Miellämme helposti, että hiljaisuus merkitsee jonkin olevan huonosti tai väärin. Se merkitsee usein yksin olemista, ja sitä ainakin me suomalaiset pelkäämme, koska ollessamme yksin tiedämme heti olevamme huonossa seurassa. Täydellinen hiljaisuus merkitsee kuolemaa, kaiken loppumista. Siksi täytämme hiljaiset hetket pitämällä radiot ja televisiot auki kotona ja autoissa, lenkkeilemällä korvakuulokkeet korvilla CD-soitinta kuunnellen tai puhuen matkapuhelimeen julkisissa kulkuneuvoissa. Mutta hiljaisuus puhuu ja usein paljon voimakkaammin kuin sanat. Jumala puhuu myös hiljaisuuden kautta.

Minun on tunnustettava, että olen tuhlannut lukemattomia hiljaisia hetkiä elämässäni. Näin jälkeenpäin ajatellen ensimmäiset palvelusvuoteni Rajavartiolaitoksessa toivat hiljaisuuden elementin ulottuvilleni. Itse asiassahan rajapartio on koulutettu käyttämään hiljaisuutta työvälineenään. Kainuulaisen korven hiljaisuuden rikkoutuminen kertoi aina, että jotain tapahtui jossakin. Äänen aiheuttaja ratkaisi sitten jatkotoimet. 1970-luvun lopulla vietin kolmen vuoden aikana satoja tunteja partioiden rajalla hiljaisuudessa ja lopulta myöskin oppien kuuntelemaan hiljaisuutta, jossa saattoi puhua myös Jumala.

Luonto hiljentyi jouluun

Oli jouluaatto ja lähdin johtamaan iltapäivällä rajapartioita vartioaseman lähialueelle. Pimeys oli jo laskeutunut ”Nälkämaan” postikorttimaiseman ylle, kun nousimme suksille vartioaseman pihassa. Pakkasta oli siedettävät parikymmentä astetta, puhdas, valkoinen hanki ja tuttu, uskovainen rajamies partiokaverina. Normaalit rutiinitarkastukset ja sitten ladulle, joka johti rajalle. Pakkaslumi narskui suksiemme alla, hengitys höyrysi ja matka taittui jo tutuksi tullutta reittiä rajalle.

Tähtitaivas kaartui kirkkaana yllämme ja oli aivan hiljaista, kun pysähdyimme hetkeksi rajan varressa kuuntelemaan. Pakkanen napsahteli puissa, taisi olla kiristymään päin. Tähdet vilkkuivat taivaalla ja Psalmin 8 sanat, ”Kun minä katselen sinun taivastasi, sinun sormiesi tekoa, kuuta ja tähtiä, jotka sinä olet luonut, niin mikä on ihminen, että sinä häntä muistat tai ihmislapsi, että pidät hänestä huolen”, saivat uutta syvyyttä. Emme vaihtaneet sanaakaan ja jatkoimme matkaa tarkkaillen maastoa. Vain eläinten jättämiä jälkiä harvakseltaan siellä täällä, ei siis tavallisuudesta poikkeavaa. Luontokin näytti rauhoittuneen joulun viettoon. Lähdimme nousemaan kohti vaaran lakea, jossa tehtävänämme oli suorittaa tähystystä tornista. Vastamäki kohotti pulssia, ja hengityksen höyry jäi leijumaan hetkeksi yllemme pilven tavoin.

Hiljaisuus julisti Kristusta

Nousimme torniin, josta avautui esteetön näköala kymmenien kilometrien päähän kaikkiin ilmansuuntiin. Torni sijaitsi vaaralla, jonka historia on pitkä ja rikas. Idästä tullut kauppareitti oli halkonut näitä maisemia. Vaaran lumiset ikihongat olivat nähneet myös viime sotien sankariteot ja kauhun hetket. Mutta nyt oli jouluaatto ja elämä hiljeni molemmin puolin rajaa. Oli jotenkin sykähdyttävää havaita, kuinka silloisen kommunistisen Neuvostoliitonkin puolella kaikki rauhoittui.

Savu nousi sadoista piipuista kohtisuoraan kohti tähtitaivasta molemmin puolin rajaa. Mieleeni nousi kuva enkelten joukosta, joka lauloi vuosisatoja sitten kedolla ”partioiville” paimenille: ”Kunnia Jumalalle korkeuksissa ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto”. Kylmä ja pimeä hiljaisuus ympäröi minua, mutta sydämessäni kävi valtavan ihana ja lämmin tunteiden myllerrys. Hiljaisuus ympärilläni julisti: ”Älä pelkää, sinulle on syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra”. Tuntui kuin kuulisin taivaallisen sotajoukon ylistyksen, johon sydämeni sanattomasti yhtyi. Hetki jäi lähtemättömästi mieleeni. Partiomies keskeytti ajatukseni sanoen: ”Olisi aika jatkaa matkaa”.

Paimenen riemu

Lumi narskui suksiemme alla jatkaessamme partioreittiä. Oli jouluaattoilta; postikorttimainen, puhtaan valkoinen, kuulas, kylmä ja hiljainen maisema ympäröi meitä laskiessamme alas vaaralta synkeän kuusikon kätköön. Kokemus oli jotenkin epätodellinen kaikkine vastakohtaisuuksineen; karu, arkisen ulkoinen todellisuus ja Pyhän Jumalan kouriintuntuva läsnäolo sisimmässä. Vaikka en hiihtänytkään kohti Betlehemissä olevaa seimeä vaan vartioasemaa ja siellä odottavaa joulusaunaa, niin matkaa tein samaa riemua ja iloa tuntien kuin ensimmäisenä jouluna laumaansa vartioivat paimenet. Olin kuullut hiljaisuuden saarnaavan minulle henkilökohtaisesti maailman suurinta ilosanomaa: ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen poikansa”. Oli kevyt hiihdellä eikä suksi lipsunut. Jumalan rakkauden ”Swix” on pitänyt tähän asti sukseni liikaa lipsumasta elämän ladulla ja pitää varmasti ne edessä olevat elämän loppunousutkin.

Toivotan hiljaisia ja rauhallisia hetkiä joulun odotukseesi!

Aki Miettinen

 

Onko vainoista kertominen kärsimyksen ihannointia?

Yhdistyksemme yksiselitteinen tehtävä on olla ”ääni heille”, jotka eivät muutoin saa ääntään kuuluville, eli vainotuille kristityille. Tehtävämme on kertoa heidän tarinansa, heidän kokemuksensa Jeesuksen seuraamisen kustannuksista. Niissä ei ihannoida väkivaltaa tai kärsimystä vaan korotetaan Jeesus nimen voimaa, joka kantaa yli epäinhimillisten olosuhteiden.

Tämän ”nami nami” ja ”bumtsi bum” kristillisyyden keskellä tehtävä on vaikea ja haasteellinen. Uuden Testamentin (UT) yksi keskeinen teema; Opetuslapseus ja siihen liittyvä kärsimys on lähes kokonaan unohdettu. Siksi raapaisen hieman UT:n kärsimys aihetta.

Sanalla ”kärsiä” on alkujaan laaja merkityssisältö. Verbinä se saattaa merkitä: Tuntea tuskaa, surua, menettää omaisuuttaan tai läheisiään, kokea marttyyrius, rangaistus, vääryys, tulla häväistyksi jne. Nykyään kärsimys on kytketty yleensä sairauteen, kuolemaan, taloudellisiin menetyksiin ja ongelmiin ihmissuhteissa (avioerot, vaikeudet lasten kanssa, vaikeudet työpaikoilla).

UT käyttää kahta kreikankielistä sanaa ”pascho” ja ”thlipsis” sekä niiden johdannaisia puhuessaan kärsimyksestä (noin 120 kertaa). Jeesuksen kärsimyksestä johtuen UT nostaa voimakkaasti esille syyttömänä ja viattomana kärsimisen. Jumala ei enää ole kärsimyksen takana vaikka Hän sallii sen. Kärsimykset ovat seurausta kahden henkivallan sodasta, jossa ihmiskunta on mukana. Saatanan voimat sotivat Jumalan Valtakuntaa vastaan. Siksi Jeesus opetti rukoilemaan ”äläkä saata meitä kiusaukseen vaan päästä meidät pahasta”.

UT ei kuitenkaan kahta poikkeusta lukuun ottamatta, Johannes 16:21 ja Matteus 17:15, yhdistä kärsimystä sairauteen. Kaikissa muissa yhteyksissä kärsimys liitetään vainoihin tai muuhun maailman taholta tulevaan vastustukseen, joita uskovia kehotetaan kestämään, ei välttämään. Esim. Markus 6:7-13 Jeesus käskee opetuslapsia parantamaan sairaat mutta kestämään myös vastustusta.

Sairautta ja kärsimystä ei siis liitetä yhteen vaan sairaiden puolesta kehotetaan rukoilemaan, jotta Jumala parantaisi heidät. Näin myös tapahtui suurimmassa osassa tapauksista.

Kärsimys nähdään siis selkeästi selkkauksena maailman ja uskovien välillä, koska uskovat samaistuivat Kristukseen. Kärsimys nähdään myös välikappaleena hengellisen elämän rakentamiseen (1. Pietari 4:13). Molemmissa tapauksissa, siis sairaudessa tai hyvän vaelluksen tuomassa ahdistuksessa, avuksi annetaan rukous. Tulee rukoilla sairaiden puolesta heidän parantumisekseen ja ahdistuksessa olevien puolesta, jotta he kestäisivät uskossa.

Alkuseurakunnassa oli kolme uskovien ryhmää: Kompromissin tekijät, jotka välttivät vainojen kärsimykset; enemmistö, joka pakeni vainoja  tai joita ei vainottu sekä tunnustajat, jotka vangittiin ja jotka kärsivät marttyyrikuoleman uskonsa tähden. On hyödyllistä huomata tämä jännite UT:ssa.

Olisiko meidän syytä kysyä, että puuttuuko uskonelämästämme raamatullinen Kristus ”radikalismi”, koska maailma ei meitä arvostele tai kohtele kaltoin. Onko hengellisyydessämme jotakin vialla, koska sairaat eivät rukoillessamme parane?

Ei kompromisseja maailman arvojen kanssa, rukoillaan rohkeasti sairaiden puolesta ja vainotun seurakunnan puolesta. Toivotaan parasta ja valmistaudutaan pahimpaan, niin meidän käy hyvin. Seurataan Jeesusta yhä lähemmin. Emme tarvitse lisää tietoa vaan enemmän Jumalan läsnäoloa!

Voin olla väärässä mutta harhaoppinen en tahdo olla.

Aki Miettinen

Vainot puhkaisevat menestysteologian kuplan!

Menestysteologia tulee päälle kuin juna. Eikä vain yhdellä raiteella vaan moniraiteisena eksytyksenä, johon on vaikea tarttua, koska se on niin monimuotoinen. Käytetään oikeita raamatullisia termejä, kuten Jumalan Valtakunta jne. mutta niille annetaan Raamatun kokonaisilmoituksesta poikkeava merkitys.

Liikkeellä ovat väärät ”voidellut”, joista Jeesus varoitti ja liikkeellä on ”toinen evankeliumi”, josta Paavali varoitti. Hälyttävää on se, että arvostetut kristilliset julistajat ja vakaat kristityt hyväksyvät nämä opit kritiikittä. Raamatullinen koetteleminen puuttuu ja ajetaan täysillä metsään.

Näiden oppien opettajat ja niiden kannattajat unohtavat myös maailmassa vallitsevan tilanteen. Heidän oppeihinsa eivät kuuluu marttyyriys Kristuksen tähden, vainot eikä kärsimys. Unohdetaan, että Raamatullinen oppi ei ole koskaan ristiriidassa vallitsevan todellisuuden kanssa.

Unohdetaan, että se sanoma, mikä täällä rikkaassa ja vapaassa maailmassa julistetaan, pitää voida julistaa myös maanalaisessa seurakunnassa, vainottujen keskellä, Kristuksen tähden vangituille, pakolaisleireillä, yleisesti sanoen kaikkialla siellä missä ihmiset elävät. Menkää humalluttamaan ihmisiä Pohjois-Korean maanalaiseen seurakuntaan. Menkää ”soukkaamaan” Pohjois-Nigeriaan tai Kolumbiaan Farc-sissien alueelle. Menkää saarnaamaan ”Valtakunta nyt” oppianne Irakista paenneiden kristittyjen pakolaisleireille. Menkää julistamaan ”kvanttikristillisyyttä” Pakistanin tiilitehtaille. Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka.

Vainottu Jeesuksen nimen tähden on vainottu mutta myös suuresti siunattu. Näiden noin 250 miljoonan uskovan elämän todellisuus ja heidän antamansa todistus puhkaisee menestysteologian kuplan ja paljastaa sen opillisen onttouden. Todellinen Jeesuksen opetuslapseus on kärsimyksen teologiaa, joka on lähes kokonaan unohdettu täällä rikkaassa vapaassa maailmassa. Jeesuksen oma opetus osoittaa tämän selkeästi, samoin apostolien, jos vain viitsitään se sieltä kaivaa esille!

Voin olla väärässä mutta harhaoppinen en tahdo olla!

Aki Miettinen