Your Cart

Egypti – Osa syytteistä kumottu, vankeus jatkuu

Bishoy Armia Bouloksen vankeus jatkuu. Kuva: Morning Star NewsAiemmin Mohammed Hegazyna tunnettua Bishoy Armia Boulosta vastaan nostetuista kolmesta syytteestä kaksi on kumottu, mutta vankeus jatkuu. Islamista kristinuskoon kääntynyt Boulos oli tuomittu viideksi vuodeksi vankeuteen, koska hän dokumentoi kristittyjen vastaista väkivaltaa. Hän joutui kuitenkin jäämään vankilaan, sillä häntä vastaan on nostettu myös herjaussyytteet.

Boulos todettiin sunnuntaina 28. joulukuuta syyttömäksi tiedon levittämiseen, jonka tarkoitus oli ”vahingoittaa yleisiä intressejä” sekä valheellisten uutisten levittämisestä, jotka ”olivat omiaan heikentämään” Egyptin ”mainetta” tai vahingoittamaan ”maan kansallisia intressejä”. Hänen kuitenkin todettiin syyllistyneen kolmanteen rikokseen, jota ei eritelty, mutta sen oletetaan liittyvän kansanryhmien väliseen väkivaltaan yllyttämiseen ja hänet tuomittiin siitä vuodeksi vankilaan.

Koska Boulos on jo ollut vankilassa yli vuoden odottamassa oikeudenkäyntiä ja vetoomusoikeudenkäyntiä, hänet olisi pitänyt vapauttaa. Niin ei kuitenkaan tehty, koska kaksi islamistista lakimiestä nosti viisi vuotta sitten häntä vastaan syytteet herjauksesta. Asianajajat uskovat valtion ottaneen aktiivisen roolin Bouloksen rankaisemiseksi islamista kristinuskoon kääntymisestä, sillä herjaussyytteet ovat jo vanhentuneet ja lain mukaan hänen olisi pitänyt päästä vapaaksi takuita vastaan.

Karam Ghobriel, yksi Boulosin asianajajista sanoo, että ”ei ole toivoa”, että sisäministeriö vapauttaisi Boulosin lähiaikoina.

– Morning Star News

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print