Your Cart

Egyptiläisen Esterin tarina – Osa 1

Hartaassa muslimiperheessä kasvanut Ester sai tehtäväkseen opettaa moskeijassa lapsille Koraania, mutta opetustyönsä myötä hän löysikin Jeesuksen.

Esterin vanhemmat erosivat, kun hän oli vielä pieni. Äiti ja isoisä kasvattivat hänet islamin oppien mukaan. Esterin isoisä oli paikallisen moskeijan imaami. Hän opetti lapsenlapselleen Koraania ja antoi tämän vastuulle lasten opettamisen.

Yksi Esterin pienistä oppilaista teki koulutehtävää, ja kyseli sen myötä Esteriltä monia kysymyksiä Muhammedista ja Koraanin aitoudesta. Ester ei osannut vastata kysymyksiin, ja alkoi vastauksia etsiessään löytää Koraanista epäjohdonmukaisuuksia.

Oppilas sai koulutehtävänsä valmiiksi, mutta Ester jatkoi tutkimuksiaan seuraavat kaksi vuotta.

Pelottava päätelmä

”Tulin siihen tulokseen, että tämä kirja ei ollut Jumalan Sana. Sen ymmärtäminen täytti sydämeni pelolla.”

Koraanin kyseenalaistamista pidetään rikoksena, josta seuraa rangaistus, ja stressi sai Esterin sairastumaan. Hän alkoi käydä lääkärissä ja matkalla sinne hän kulki kristillisen hautausmaan läpi. Aina ristin ohi kulkiessaan hän tunsi suunnatonta rauhaa.

”Kerroin moskeijassa usein lapsille, että tämä risti on vain pala puuta tai rautaa – miksi palvoisitte sitä? Mutta nyt se toi minulle niin suurta rauhaa”, Ester sanoi.

Hän oli peloissaan, mutta halusi silti varoittaa ihmisiä Muhammedin opetuksista. Pian hän perusti nimettömiä sivuja sosiaaliseen mediaan, joilla hän kertoi Muhammedin olevan valehtelija.

Myöhemmin hän löysi kristillisiä keskustelupalstoja. Eräänä päivänä hän sai sitä kautta viestin käyttäjältä, joka kehotti häntä kääntämään katseensa Jeesukseen Muhammedin valheisiin keskittymisen sijasta.

Ester alkoi etsiä Raamattua, mutta se osoittautui vaikeaksi.

Jumalan Sanan nälkä

Ester ei voinut ostaa Raamattua kristillisestä kirjakaupasta, sillä hän pukeutui islamilaisiin vaatteisiin. Hän pyysi Raamattua kristityiltä naapureiltaan, mutta he kieltäytyivät. He epäilivät hänen yrittävän huiputtaa heidät ansaan, sillä he tiesivät Esterin opettavan moskeijassa.

Pian hän kuitenkin tapasi kyseisellä kristillisellä keskustelupalstalla 14-vuotiaan pojan, joka lupasi tuoda hänelle Raamatun. Poika matkusti kuuden tunnin matkan toteuttaakseen lupauksensa.

”Kun pidin Raamattua käsissäni tunsin, että siinä oli vastaukset kaikkiin kysymyksiini”, hän sanoo kyynelsilmin.

”Minulla oli niin kova halu lukea se, että luin sen neljässä päivässä, mutta en ymmärtänyt yhtään mitään. En osannut edes rukoilla.”

Ester otti yhteyttä Raamatun tuoneeseen nuoreen poikaan. Poika ehdotti, että Esteri osallistuisi islamista kääntyneille tarkoitettuun ryhmään eräässä sillä seudulla sijaitsevassa seurakunnassa.

Korkean kynnyksen takana hämmästyttävä löytö

Islamista kääntyneille naisille tarkoitettu raamattukoulu Egyptissä.

”Moskeijassa opetettiin, että kirkoissa tapahtuu pahoja asioita, kuten esimerkiksi haureutta, joten kieltäydyin astumasta sisään rukoushuoneeseen. Pastorin vaimo puhui minulle kuitenkin rakennuksen ulkopuolella.”

Pastorin vaimo kehotti Esteriä astumaan rohkeasti sisään ja toteamaan itse, ettei siellä olisi mitään pelättävää. Lopulta Ester meni rukoushuoneeseen ja pastorin vaimo rukoili hänen puolestaan.

Seuraavana päivänä Ester meni entisten muslimien tapaamiseen seurakunnassa ja sai huomata, että noin 30 hänen kaltaistaan oli löytänyt Jeesuksen. Jotkut naisista olivat jopa yhä pukeutuneita hijabiin.

”Minulle oli aina kerrottu, että monet kristityt kääntyvät islamiin, mutta ei toisin päin. Minä luulin olevani ainoa!” Ester otti Kristuksen vastaan sinä päivänä.

Esterin tarinan toinen osa julkaistaan keskiviikkona 26.8. Kuuntele myös huomenna tiistaina Radio Patmokselta tuleva ohjelmamme suomalaisesta Minnasta, joka on saanut sydämelleen vainotut.

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print