Your Cart

Indonesia – 100. kokous presidentinlinnan edessä

Indonesian pääkaupungissa Jakartassa seurakunta piti sadannen sunnuntaijumalanpalveluksensa päätien varressa, koska Bogorin kaupungin pormestari ei noudata korkeimman oikeuden päätöstä.

Bogorin kaupungin, noin 60 kilometriä Jakartasta etelään, sanotaan olevan yksi maailman tiheimmin asutetuista alueista. Huhtikuussa 2010 Yasmin Indonesia Christian Church (GKI Yasmin) –seurakunnan ovet sinetöitiin ja lukittiin Bogorin pormestarin ja kaupunginhallinnon määräyksestä. Pormestari väitti, että kirkon rakentamiseen vaadittuja naapurien allekirjoituksia oli väärennetty ja että seurakunnasta aiheutui ongelmia paikallisille musliminaapureille. Myöhemmin hän sanoi, että kirkkoa ei voi rakentaa kadulle, jolla on islamilainen nimi.

Joulukuussa 2010 Indonesian korkein oikeus antoi seurakunnalle myönteisen tuomion, mutta pormestari ei ole suostunut avaamaan kirkkoa uudelleen. Indonesian oikeusasiamiehen toimisto on myös määrännyt Bogorin kaupungin hallinnon perumaan vuoden 2011 päätöksensä, jonka mukaan kirkon rakennuslupa on peruttu.

Rukoushuoneen sulkemisen jälkeen GKI Yasmin –seurakunta on pitänyt jumalanpalveluksensa yli kahden vuoden ajan kadulla rukoushuoneensa edessä. Ääri-islamilaiset ryhmät ovat toistuvasti häirinneet kokouksia. Vuonna 2012 seurakunta alkoi järjestää sunnuntaijumalanpalveluksia presidentinlinnan edessä saadakseen huomiota asialleen.

Presidentti Jokowi on vuoden kestäneen presidentinkautensa aikana saattanut voimaan joitakin vähemmistöuskontojen oikeuksia parantavia päätöksiä, mutta GKI Yasminin tapaus osoittaa, että parantamisen varaa on yhä. Presidentillä olisi oikeus pakottaa Bogorin kaupunki noudattamaan korkeimman oikeuden päätöstä, mutta toistaiseksi hän ei ole ryhtynyt toimiin.

– World Watch Monitor

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print