Intia – Oikeus tyrmäsi pyynnön kieltää uskonnon vaihtaminen

Intiassa hallitsevan BJP-puolueen johtoon kuuluva Ashwini Kumar Upadhyay oli jättänyt Delhin hovioikeuteen vetoomuksen, jossa vaadittiin uskonnon vaihtamisen kieltämistä. Maaliskuun 13. päivä pidetyssä kuulemisessa oikeus kuitenkin totesi, että uskonto on henkilökohtainen asia, ja toiseen uskontoon kääntyminen on jokaisen oma päätös.

Upadhyay oli väittänyt, että järjestöt ja muut instituutiot käännyttävät joukoittain alimpien kastien hinduja uhkailemalla ja houkuttelemalla heitä. Hän piti tilannetta hälyttävänä ja kertoi joukkokäännyttämisten yleistyneen viimeisen 20 vuoden aikana. ”Hinduista tulee vähemmistö Intiassa”, väitti Upadhyay, ellei tilanteeseen tulisi muutosta.

Äärihindut käyttävät usein syytöksiä joukkokäännyttämisestä hyödykseen saadakseen voimaan lakeja ja säännöksiä, jotka rajoittavat uskonnonvapautta. Kristittyjä syytetään valheellisesti köyhien hindujen käännyttämisestä kristinuskoon vilpillisin keinoin.

Intian väestönlaskenta ei kuitenkaan anna viitteitä joukkokäännyttämisestä. Intian ensimmäisessä väestönlaskennassa vuonna 1951 kristittyjä oli 2,3 prosenttia väestöstä. Viimeisimmässä väestönlaskennassa vuodelta 2011 kristittyjen osuus oli edelleen vain 2,3 prosenttia.

Lähde: International Christian Concern

Kiitos Jeesus tästä ratkaisusta, joka antaa edelleen mahdollisuuden kääntyä kristityksi. Herra anna omillesi Viisautesi ja johdatuksesi jokaiseen hetkeen ja tilanteeseen, jotta he olisivat viekkaita kuin ketut ja viattomia kuin kyyhkyset. Maailmassa heillä on ahdistus, mutta he voivat kestää kaiken Sinun avullasi, joka olet luvannut olla omiesi kanssa joka hetki. Me rukoilemme ja kiitämme myös niiden kaikkien puolesta, jotka näiden rohkeiden kristittyjen kautta löytävät luoksesi.

Pdf-version rukousaiheista voit ladata tästä.