Your Cart

Intia – Pastoria syytetty pakkokäännyttämisestä

Huhtikuun alussa äärihinduryhmä Hindu Munnani syytti Tamil Nadun osavaltiossa seurakuntaa johtavaa pastori Douglasia pakkokäännyttämisestä. Vaikutusvaltansa avulla he saivat poliisin viemään pastorin kuulusteltavaksi.

Tuona päivänä 15 äärihindua kahden poliisin saattamana piiritti talon, jossa pastori Douglas piti jumalanpalveluksia. Väittäen hänen pakkokäännyttävän ihmisiä, he myös vaativat, että kristityt eivät enää saa kokoontua.

”Olemme toimineet tällä alueella viimeiset 28 vuotta”, pastori Douglas kertoo. ”Emme ole koskaan aiemmin kohdanneet vihamielisyyttä. He syyttävät, että aiheutamme häiriötä muille ihmisille. Totuus kuitenkin on, että meillä ei edes ole sähköä kokoustilassamme, joten emme soita kovaäänistä musiikkia tai saarnaa mikrofonien välityksellä.”

Tällä kertaa oikeus kuitenkin toteutui: pastori Douglasia kuulusteltuaan poliisit totesivat, että syytteet häntä vastaan olivat valheelliset. Poliisit vapauttivat pastorin ja nuhtelivat Hindu Munnanin jäseniä rauhallisten kristittyjen kokoontumisen häiritsemisestä.

Lähde: International Christian Concern

Kiitos Jumalalle, että tällä kertaa viranomaiset toimivat oikeudenmukaisesti. Rukoile, että useammat viranomaiset eivät antaisi äärihindujen vaikuttaa toimiinsa ja päätöksiinsä.

Rukoile Intiassa käynnissä olevien vaalien puolesta, että tuleva hallinto suojelisi myös kristittyjä ja heidän oikeuksiaan.

Pdf-tiedoston viikon kaikista rukousaiheista saa ladattua tästä.

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print