Intian kastittomat kristityt ja hiipuva uskonnonvapaus

Uskonnonvapaus oli yksi perusoikeuksista, jonka Intian perustajaisät lupasivat kaikille intialaisille. Tämä lupaus on kirjattu Intian perustuslakiin. Sen artikla 25 antaa intialaisille oikeuden tunnustaa, harjoittaa ja levittää haluamaansa uskontoa.

Uskonnonvapaus on ollut maan laki seitsemän vuosikymmenen ajan.

Kasvava uskonnollinen suvaitsemattomuus ja uskonnollisesti motivoitunut väkivalta on kuitenkin saanut monet huolestumaan siitä, että Intia on alkanut etääntyä lupauksestaan. Väkivaltaa ruokkii hindunationalistinen ideologia, joka on jyrkässä ristiriidassa Intian demokraattisen ja sekulaarin historian kanssa.

Äärihindut käyttävät käännyttämisen kieltävää lakia Intian kristittyjen oikeuksien riistämiseen. Valitettavasti kääntymisen kieltävät lait eivät ole ainoa haaste, joka estää Intian kristittyjä toteuttamasta oikeuksiaan. Myös valtion tarjoamia etuja ja avustuksia käytetään alempikastisten ja kastittomien intialaisten uskonnonvapauden riistämiseksi.

Daliteilla, kastittomilla, on oikeus valtion tarjoamiin etuihin, joiden tarkoitus on auttaa heitä nousemaan sukupolvien ajan jatkuneesta syrjinnästä. Etuihin kuuluu esimerkiksi heille tarkoitettuja kiintiötyö- ja opiskelupaikkoja.

Tämä oikeus on kuitenkin vain hinduilla, sikheillä ja buddhalaisilla. Vaikka he olisivat alempikastisia tai kastittomia, kristityillä ja muslimeilla ei ole oikeutta näihin etuihin.

Viimeisimmän väestölaskennan mukaan Intiassa on noin 200 miljoonaa dalitia, eli noin 16 prosenttia väestöstä. Intian kristityistä puolestaan noin 80 prosenttia on daliteja tai alempikastisia.

Monille daliteille syrjivä käytäntö merkitsee valintaa sen välillä, ottaako vastaan kipeästi kaivattu apu vai seurata valitsemaansa uskoa. Kristinuskoon kääntyville tämä merkitsee usein kaksoiselämää.

”Voisin helposti menettää työni, jos olisin avoin uskostani työpaikalla”, Padma kertoo. ”En olisi koskaan saanut tätä työtä, jos olisin viralliseen henkilötodistukseeni muuttanut uskontoni kristinuskoksi.”

Padma on yksi viisilapsisen dalit-perheen lapsista. Kastittomille tarkoitettujen kiintiöiden vuoksi Padman oli mahdollista opiskella yliopistossa ja valmistua sairaanhoitajaksi.

”Minun on elettävä kahden identiteetin ja kahden nimen kanssa”, Padma jatkaa. ”Toinen kristittynä seurakunnassa, toinen hinduna työpaikalla. On ollut vaikea elää tämän syyllisyydentunteen kanssa. Tunnen, että en voi vapaasti harjoittaa uskoani.”

”Vaimoni ja lapseni käyvät säännöllisesti seurakunnassa, ja he ovat viranomaisten kirjoissa kristittyjä”, Pereke kertoo. ”Minä en kuitenkaan voi mennä seurakuntaan, sillä jos viranomaiset näkevät minun menevän sinne, minulta perutaan sosiaaliavustukseni. Toivon voivani näiden avustusten turvin nostaa perheeni sosiaalisesti ja taloudellisesti ylös kurjuudesta.”

”Meillä ei ole oikeutta valita uskontoamme”, Pereke suree. ”Yleensä dalitit tukahduttavat hengelliset tunteensa. Monet harjoittavat uskoaan salaa voidakseen yhä pitää saamansa avustukset.”

Intiassa on oikeusteitse vaadittu useita kertoja tämän syrjivän käytännön lakkauttamista, mutta turhaan.

Jos kaikilla intialaisilla todella olisi oikeus harjoittaa uskoaan, daliteja ei rangaistaisi valitsemansa uskonnon seuraamisesta. Siihen saakka, kunnes tämä asia korjataan, Intian lupaukset uskonnonvapaudesta merkitsevät yli 200 miljoonalle intialaiselle vain paperille piirrettyjä sanoja.

Lähde: International Christian Concern