Your Cart

Iran – Assyrialaiskristitty pariskunta paennut maasta

Assyrialaiskristityn pariskunnan, Victor Bet-Tamrazin ja Shamiram Issavin, tuomioistaan tekemät valitukset hylättiin vuosia jatkuneen viivyttelyn jälkeen sillä seurauksella, että pariskunta joutui pakenemaan Iranista.

Pastori Victor Bet-Tamrazin ja hänen vaimonsa Shamiram Issavin pakoon johtaneet koettelemukset alkoivat jouluna 2014. Kotiseurakuntaa johtava pariskunta oli viettämässä joulujuhlaa joidenkin islamista kristinuskoon kääntyneiden uskovien kanssa, kun kotiin tehtiin ratsia ja heidät pidätettiin.

Heinäkuussa 2017 pastori Victor Bet-Tamraz tuomittiin kymmeneksi vuodeksi vankilaan ja Shamiram Issavi tammikuussa 2018 viideksi vuodeksi vankilaan. He valittivat tuomioistaan, mutta käsittelypäivää lykättiin kerta toisensa jälkeen. Viimeisimmän käsittelyn päivämääräksi oli annettu 1. kesäkuuta, mutta sitä lykättiin jälleen syytä ilmoittamatta.

Pitkään jatkunut epätietoisuus päättyi viimein heinäkuussa, kun Victorin asianajaja soitti hänelle kertoakseen, että valitus on hylätty. Aluksi oli epävarmaa koskiko tämä myös Shamiramia, mutta näin uskottiin olevan, koska heidän tapauksiensa käsittely oli yhdistetty.

Tiistaina 11. elokuuta pariskunnan pahin pelko kävi toteen, kun Shamiramille ilmoitettiin, että hänellä olisi viisi päivää aikaa, sunnuntaihin 16. elokuuta saakka, ilmoittautua kärsimään tuomiotaan Evinin vankilaan.

Victor täyttää 66 vuotta syyskuussa, ja Shamiram 65 vuotta joulukuussa. Evinin vankilassa on todettu koronavirustartuntoja, myös ainakin yhdellä uskonsa tähden tuomitulla.

Näistä syistä Victor ja Shamiram tekivät tuskallisen päätöksen, ja he pakenivat Iranista vain joitakin tunteja ennen kuin Shamiramin aikaraja vankilaan ilmoittautumiselle umpeutui.

Victorin ja Shamiramin tytär, Dabrina, on kertonut, että hän ei halua kertoa missä hänen vanhempansa tällä hetkellä ovat, mutta he ovat ”turvassa ja voivat hyvin”. He aikovat jatkaa taistelua tuomioidensa kumoamisen puolesta.

”Jatkamme rukoilemista ja toivomme, että heidän tuomionsa kumotaan”, Dabrina sanoi. ”Rukoilemme oikeuden tapahtuvan niin vanhempieni, kuin muidenkin uskonsa tähden vankiloissa kärsivien uskovien, kohdalla.”

Dabrina kertoi myös, että hänen vanhempansa aikovat palata Iraniin, jos heidän tuomionsa kumotaan.

Lähde: Article 18

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print