Your Cart

Iranilainen kristitty erotettu yliopistosta

Teini-ikäisenä kristinuskoon kääntynyt, nyt 21-vuotias Fatemeh Mohammadi, on erotettu yliopistosta. Mitään selitystä erottamiselle ei ole kerrottu, mutta hän itse arvelee sen johtuvan aktivismistaan.

Fatemeh aloitti viime vuonna kampanjan, jossa vaadittiin, että kaikki iranilaiset kristityt, olivatpa he kristityiksi syntyneitä tai kristinuskoon kääntyneitä, saavat ylistää Jumalaa kirkossa. Suurin osa kristinuskoon kääntyneistä iranilaisista on farsinkielisiä, mutta farsinkieliset jumalanpalvelukset on kielletty, joten he voivat kokoontua vain kodeissa.

Fatemehin tunteva henkilö on kertonut, että lukuvuoden alussa Fatemehilla oli ongelmia saada opiskelijakortti. Sen vuoksi hänellä ei käytännössä ollut oikeutta osallistua luennoille, ja nyt oikeus on riistetty häneltä virallisesti.

Useita muitakin uskonnollisten vähemmistöjen edustajia on estetty opiskelemasta. Marraskuussa jarsanismi-uskontoa harjoittavaa miestä estettiin valmistumasta yliopistosta, koska hän ei suostunut kieltämään uskoaan. Myös bahait kertovat, että heiltä evätään usein oikeus opiskeluun.

Fatemeh, joka toivoo nyt itseään kutsuttavan nimellä Mary, on jo ollut puoli vuotta vankilassa teheranilaisen kotiseurakunnan toimintaan osallistumisesta. Vankilaan joutuessaan hän oli 19-vuotias.

Aiemmin viime vuonna häntä syytettiin hijabin sopimattomasta käytöstä, mutta syytteet on sittemmin kumottu. Ne nostettiin, kun hän meni poliisiasemalle tekemään rikosilmoituksen naisesta, joka hyökkäsi hänen kimppuunsa bussissa, koska nainen ei pitänyt siitä, miten Mary piti hijabiaan.

Mary on aktiivinen sosiaalisessa mediassa ja vain päivää ennen yliopistosta erottamista hän twiittasi kymmenestä kristinuskoon kääntyneestä, jotka olivat uskonsa tähden vangittuina.

Hän julkaisi useita viestejä, joissa hän kertoi yhdeksästä uskovasta Rashtissa, jotka oli tuomittu viideksi vuodeksi vankilaan, sekä vuoden mittaisesta tuomiosta, joka annettiin 61-vuotiaalle kristinuskoon kääntyneelle naiselle.

Mary on kertonut, että käytyään ensimmäistä kertaa kirkossa hän itki, sillä pappi ei halunnut puhua hänelle. ”Tajusin, että tästä se alkaa”, hän sanoi. ”He painostavat ihmisiä ja jos joku haluaa tietää kristinuskosta he eivät sano mitään, koska se on liian vaarallista.”

Mary käynnisti kampanjansa levittääkseen tietoa kristinuskoon kääntyneiden kohtaamista ongelmista. Vaikka hän epäilee kampanjansa menestystä, hän sanoi toivovansa, että koittaa päivä, jolloin Iranin kristityillä ”on paikka missä ylistää Jumalaa”.

Lähteet: Article 18, HRANA

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print