Your Cart

Iranilaiselle kristitylle kolme vuotta vankeutta

Ismaeil Maghrebinejad, 65-vuotias kristinuskoon kääntynyt, on tuomittu kolmeksi vuodeksi vankilaan ”islamin pyhien oppien loukkaamisesta”. Tuomio tuli siitä, että Ismaeil oli välittänyt eteenpäin puhelimeensa saamansa viestin, jossa irvailtiin Iranin johtavalle papistolle.

Ismaeil pidätettiin kotoaan tammikuussa 2019. Hän joutuu vielä vastaamaan kahteen muuhun syytteeseen: ”islamilaisen hallinnon vastainen propaganda” sekä ”hallinnolliselle vihamielisen ryhmän jäsenyys”. Neljäs syyte uskosta luopumisesta, josta hän olisi voinut saada kuolemantuomion, hylättiin.

Mansour Borji Article 18 -järjestöstä pitää tuomiota ”kohtuuttomana reaktiona jostain niin tavanomaisesta”.

”Muut syytteet joihin Ismaeil joutuu vastaamaan, sekä sittemmin kumottu syyte uskosta luopumisesta, liittyvät kaikki hänen kristinuskoon kääntymiseensä. Se voi selittää miksi hänet tuomittiin sellaisesta, mitä suurin osa tavallisista iranilaisista tekee päivittäin”, Borji selittää. Ismaeilin puolustus oli huomauttanut, että Ismaeil ei ollut itse keksinyt kyseistä vitsiä.

Ismaeil kääntyi kristinuskoon lähes 40 vuotta sitten ja viranomaiset ovat häirinneet häntä siitä lähtien. Hänet on myös yritetty tappaa.

Lähde: Article 18

Kiitos Herra, että Sinä olet vahvistanut Ismaeilia jo 40 vuoden ajan. Ole edelleen hänen voimansa, anna hänen tuntea rakkautesi ja läsnäolosi ja anna hänelle tarvittavaa viisautta tulevaan vankeusaikaan. Auta, että hänen vankeutensa olisi siunaukseksi ja pelastukseksi sekä viranomaisille että muille vangeille.

Koosteen rukousaiheista saat ladattua tästä.

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print