Kansainvälinen rukouspäivä vainotun seurakunnan puolesta

Sunnuntaina 5. marraskuuta vietetään Kansainvälistä rukouspäivää vainotun seurakunnan puolesta. Haluamme haastaa uskovat kodeissaan ja seurakunnissaan muistamaan tuolloin rukouksissa erityisesti vainottua seurakuntaa. He todella tarvitsevat myös rukoustukemme – usein emme muuta voikaan tehdä.

Tänäkin vuonna kristittyjen asema on useissa maissa edelleen vaikeutunut: Kiinassa on otettu ja tullaan ottamaan käyttöön uskonnon harjoittamista entisestään rajoittavia määräyksiä; Iranissa uskoville langetettavat vankeustuomiot ovat pidentyneet; Intiassa hindunationalistien kasvanut valta on rohkaissut äärihinduja niin, että uutisia hyökkäyksistä kristittyjä ja seurakuntia vastaan kuuluu yhä useammin; Egyptissä, erityisesti Minyan provinssissa, salafistien ja äärimuslimien hyökkäykset kristittyjä vastaan ovat lisääntyneet; Nigeriassa väkivalta kristittyjä vastaan on levinnyt uusille alueille ja fulanipaimentolaisten kerrotaan saavan tukea iskuilleen Boko Haramilta.

Marttyyrien Ääni on mukana rukouspäivän tapahtumassa Pyhän Sydämen kappelissa Helsingissä. Tervetuloa mukaan tapahtumaan!