Your Cart

Kiina – Early Rain -seurakunnan vanhimmistoon kuuluvaa ahdistellaan

Li Yingqiang perheineen. Kuva: Pray for Early Rain Covenant Church

Sunnuntaiaamuna 11. lokakuuta useita poliiseja tunkeutui Early Rain -seurakunnan vanhimmistoon kuuluvan Li Yingqiangin kotiin, ja vei hänet mukanaan poliisiasemalle. Mitään erityistä syytä kertomatta he pitivät Lin poliisiasemalle puoleen päivään saakka.

Li oli perheineen palannut Chengduhun syyskuussa, ja he ovat olleet ympärivuorokautisessa valvonnassa siitä lähtien. Sillä välin, kun Li oli poliisiasemalla, toiset poliisit vartioivat Lin vaimoa ja heidän 8-vuotiasta tytärtään ja 5-vuotiasta poikaansa.

Poliisit eivät pahoinpidelleet Litä, mutta he vihjasivat, että he voisivat ryhtyä toimiin heidän lastensa suhteen, jos Li ei olisi yhteistyöhaluinen ja jos hän kertoisi tapahtuneesta internetissä.

Chengduhun paluun jälkeen viranomaiset ovat jatkuvasti ahdistelleet häntä perheineen. Aluksi poliisit uhkasivat tehdä perheen elämästä ”epämukavaa”, mikäli he eivät poistuisi Chengdun kaupungista. Seuraavaksi valtion turvallisuusviranomaiset asettivat perheen ympärivuorokautiseen valvontaan kotonaan, ja kulkivat heidän perässään aina heidän poistuessaan kotoaan.

Iltapäivällä 7. lokakuuta Li ja hänen perheensä tapasivat Early Rain -seurakuntaan kuuluvan rouva Xiaon läheisessä puistossa. Viranomaiset seurasivat molempia perheitä, ottivat kuvia ja videokuvasivat heitä. Sen jälkeen molemmat perheet lapsineen vietiin poliisiasemalle.

Tällaisen mökin viranomaiset toivat Lin asuintalon ala-aulaan. Kuva: Pray for Early Rain Covenant Church

Tehdäkseen Lin perheen valvonnan itselleen helpommaksi, viranomaiset ovat jopa kuljettaneet Lin kerrostalon alakertaan pienen mökin. Mökissä on kapea sänky, oleskelu- ja ruokailutila, ja sitä on koristeltu viherkasvein.

Early Rain -seurakunnan pastori Wang Yi kärsii parhaillaan yhdeksän vuoden vankeustuomiota.

Perheeseen kohdistuva häirintä on saanut Lin pohtimaan, miksi hän jäisi Chengduhun. ”Palasimme Chenduhun johtamaan seurakuntaa. Tässä seurakunnassa on monia Jumalan omia, ja pastorimme on lähetetty ’vankilaseminaariin’ opiskelemaan. Tämän seurakunnan vanhimmistoon kuuluvana apulaispastorina on vain oikein, että palasin Chengduhun paimentamaan tätä laumaa. Paimeentaakseni tätä laumaa, minun on oltava heidän kanssaan. Missä lampaat ovat, siellä myös paimenen on oltava”, Li Yingqiang kertoo.

Lähteet: ChinaAid, Pray for Eearly Rain Covenant Church

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print