Kiina – Kylttejä, sakkoja ja kollektiivisia rangaistuksia

Tässä kyltissä kerrotaan viisi ihmisryhmää, jotka eivät ole tervetulleita kirkkoon. Kuva: ChinaAid

Keski-Kiinan Henanin provinssissa, Zhumadianin kaupungissa, olevan kirkon edustalle on pystytetty kyltti. Sen allekirjoittajaksi on merkitty Zhumadianin Kolme Itse -isänmaallisen liikkeen komitea. Kyltissä kerrotaan: ”Puolueen ja hallituksen hengen ja asiakirjojen mukaisesti, Puolueen työntekijät, kaaderit, pienet lapset, opiskelijat sekä asevoimiin kuuluvat eivät saa astua sisään tähän kirkkoon osallistuakseen uskonnolliseen toimintaan.”

Äskettäin Kiinassa on ryhdytty kitkemään kristittyjä pois Puolueen jäsenistä ja työntekijöistä käyttämällä kollektiivista rangaistusta. Jos henkilö ei suostu allekirjoittamaan lausuntoa, jossa vakuuttaa, ettei usko mihinkään uskontoon, kaikkia kyseisen yksikön työntekijöitä rangaistaan ja heidän palkastaan pidätetään 20.000 – 30.000 yuania (noin 2500 – 3800 euroa). Puolueen jäseniä rangaistaan myös, jos selviää, että he ovat tehneet vapaaehtoistyötä seurakunnassa.

Henanin provinssin Nanyangin kaupungissa on ilmoitettu, että kaikki uskonnollinen kokoontuminen kodeissa on kiellettyä. Jos henkilö tavataan osallistumasta tai järjestämästä uskonnollista toimintaa muualla kuin sitä varten rekisteröidyssä rakennuksessa, hänelle annetaan 30.000 yuanin sakko.

Kaupungin kristityt on määrätty liittymään rekisteröityyn Kolme Itse -kirkkoon. ”Jotkut kotiseurakuntien jäsenet eivät rekisteröityneet Kolme Itse -kirkkoihin ja viranomaiset tulivat tutkimaan heidän kotinsa. Jotkut veljet ja sisaret ovat liian pelokkaita kokoontuakseen yhteen. Osa on jakautunut pienempiin ryhmiin ja jatkaa kokoontumista”, kertoo paikallinen kristitty rouva Wang.

Nämä uutiset osoittavat, että käynnissä oleva kampanjamme satelliittiradio-ohjelmien tuottamisesta Kiinaan on todella tarpeen. Kun kristityt eivät voi enää kokoontua yhteen, satelliittiradio-ohjelmien kautta he voivat kuitenkin saada Raamatun opetusta ja muuta hyödyllistä tietoa. Voit tutustua kampanjaamme täällä: https://www.marttyyrienaani.fi/kiinan-uudet-muurit/

Lähde: ChinaAid