Kiina – Pekingin suurin ”kotiseurakunta” suljettu

Shouwang-seurakunnan kuoro, kun seurakunnalla vielä oli omat kokoustilat. Kuva: ChinaAid

Pekingiläinen Shouwang-seurakunta oli aikanaan kaupungin suurin rekisteröimätön seurakunta. Vuonna 1993 perustetun seurakunnan vaikeudet viranomaisten kanssa alkoivat vuonna 2004 ja nyt, 23. maaliskuuta viranomaiset lakkauttivat sen kokonaan. Poliisit kuulustelevat seurakuntalaisia ja uhkailevat vakavilla seurauksilla, jos he vielä yrittävät jatkaa kokoontumisia.

Shouwang-seurakunnan olemassaoloa käytettiin todisteena siitä, että rekisteröimätönkin seurakunta voi toimia Kiinassa, jos sillä on hyviä poliittisia yhteyksiä omaavia vauraita jäseniä, jos se ei arvostele viranomaisia ja jos seurakunta tiedottaa viranomaisille toiminnastaan. Vuoteen 2011 saakka se kokoontuikin kahdesti viikossa ja sillä oli neljäkymmentä raamattupiiriä.

Ongelmat alkavat

Ensimmäinen ratsia Shouwangiin suoritettiin vuonna 2004. Tuolloin heille sanottiin, että heidän pitäisi liittyä viralliseen Kolme Itse -kirkkoon, josta seurakunnan pastori Jin Tianming kieltäytyi. Seurakunta yritti sittemmin rekisteröityä, mutta sitä ei myönnetty, koska pastori ei ollut viranomaisten tunnustama.

Seuraavana vuonna seurakuntaan tehtiin jälleen ratsia. Pekingin olympialaisten lähestyessä sille toimitettiin määräys lakata kokoontumasta, mutta uskovat eivät siitä piitanneet. Sen jälkeen viranomaiset alkoivat painostaa vuokraisäntää irtisanomaan vuokrasopimuksen. Vuokra oli kuitenkin maksettu ennakkoon joulukuuhun 2009 saakka, eikä vuokraisäntä halunnut menettää rahoja.

“Pakkanen ja lumi eivät häntä säikytä”

Seurakunta kokoontui ulkona satoja kertoja, ilmoittaen kokoontumisistaan julkisesti.

Kun vuokraisäntä lopulta oli häätämässä seurakuntaa lokakuussa 2009 Shouwangin vanhimmisto ilmoitti, että he ryhtyisivät pitämään jumalanpalveluksia ulkona, Haidianin puistossa. Ensimmäisenä suunniteltuna ulkoilmakokouksen päivänä poliisit lukitsivat puiston portit, joten uskovat pitivät jumalanpalveluksensa jalkakäytävällä sen ulkopuolella. Kokouksen kuluessa alkoi sataa lunta, joka tulkittiin merkiksi Jumalan suojeluksesta.

Seurakunnan ja poliisien välinen kissa ja hiiri -leikki jatkui. Poliisit häiritsivät kokoontumisia kovaäänisten avulla ja uskovat vaihtelivat kokoontumispaikkojaan. Pari vuotta myöhemmin viranomaiset alkoivat estää seurakuntalaisia poistumasta kodeistaan sunnuntaisin. Joitakin pidätettiin ja jotkut pakenivat ulkomaille.

Shouwang jatkoi silti sinnikkäästi toimintaansa. Tieto sen ahdingosta levisi sekä Kiinassa että kansainvälisesti. Kymmenet kiinalaiset kotiseurakunnat vetosivat Shouwangin puolesta, mikä oli ennenkuulumaton teko. Seurakunnan saama huomio suojeli sitä, sillä viranomaiset pelkäsivät mitä tapahtuisi, jos he sulkisivat sen.

Vaino kuitenkin verotti seurakuntaa, ja aiemmin yli tuhatjäsenisen seurakunnan jäsenmäärä laski. Jäseniä oli enää jäljellä alle sata, kun maaliskuun lopulla viranomaiset totesivat olevan aika antaa Shouwangille viimeinen isku. Poliisit estivät seurakunnan viimeisen ulkoilmakokouksen, veivät noin 30 jäsentä läheiseen kouluun kuulusteltaviksi ja lukivat heille ilmoituksen jossa sanottiin, että Shouwang-seurakuntaa ei enää ole.

Morsian seuraa sulhastaan

Pastori Jin Tianming. Kuva: Facebook, “Pray for Beijing Shouwang Church” -sivulta.

Pastori Jin Tianming on ollut kotiarestissa jo kahdeksan vuotta, mutta häneen kohdistuvia rajoituksia on nyt entisestään kiristetty. Nyt hän ei saa poistua asunnostaan lainkaan, ei edes kerrostalon ala-aulaan.

Seurakunta vastasi maaliskuiseen ratsiaan julkaisemalla jäsenilleen suunnatun ilmoituksen. Siinä sanotaan, että seurakunta ei hyväksy viranomaisten päätöstä sulkea se ja muistutetaan, että seurakunnan olemassaolo ei ole viranomaisten päätettävissä. Tarkoitus on edelleen jatkaa kokoontumisia kokouspaikkoja vaihtelemalla.

Niin ikään pahoissa vaikeuksissa oleva Early Rain -seurakunta on ilmaissut tukensa Shouwangille: ”Kun kuulimme että Shouwang-seurakuntaa vainotaan jälleen, ja että toiset seurakunnat kohtaavat eriasteista painostusta viranomaisten taholta, me polvistuimme rukoilemaan ja osoittamaan kiitoksemme ja ylistyksemme Jumalalle, sillä meitä ilahduttaa nähdä, että Kristuksen morsian seuraa sulhasensa kintereillä.”

Lähteet: Bitter Winter, China Aid, International Christian Concern