Kiina – Uutta tietoa Wang Yin tuomiosta

Wang Yi vaimonsa Jiang Rongin kanssa. Kuva: China Aid

Pastori Wang Yin asianajaja, jonka viranomaiset torjuivat, on juuri kertonut lisää yksityiskohtia pastorin oikeudenkäynnistä.

”’Meistä on tullut kaiken maailman katseltava, sekä enkelien että ihmisten.’ (1. Kor. 4:9) Tämä jae on pastori Wang Yille rakas ja hän käyttää sitä usein. Nyt Jumala jatkaa työtään hänen kauttaan siirtämällä hänet oikeudesta vankilaan”, asianajaja Peihong Zhang kertoo.

Viranomaiset veivät Wang Yin vanhemmat tapaninpäivänä pidettyyn oikeudenkäyntiin, mutta hänen vaimonsa Jiang Rong ei saanut osallistua. Oikeudenkäynnissä Wang Yi kiisti syyllisyytensä. Loppulausunnossaan hän sanoi, että hän ei aio valittaa tuomiosta olipa se miten pitkä tahansa. Pastorin kerrotaan laihtuneen huomattavasti, mutta henkisesti hän vaikutti voivan hyvin.

Viranomaiset pyrkivät pitämään tuomion salassa. Oikeuden julkaisema tiedote tuomiosta oli lauseen mittainen, eikä siinä kerrottu pastorin väitetyistä rikoksista. Päinvastoin kuin odotettiin, televisoitua tunnustusta ei ollut. Myös tavanomainen lokakampanja hänen maineensa pilaamiseksi puuttui. Asianajajan mukaan tämä todistaa, että viranomaiset pyrkivät tarkoituksella hoitamaan asian kaikessa hiljaisuudessa.

”Nyt, jatkakaamme rukouksia pastori Wang Yin terveyden puolesta. Rukoillaan herätystä Early Rain -seurakuntaan vainojen keskellä, sekä Kiinan omantunnon ja tulevaisuuden puolesta”, asianajaja vetoaa.

Lähde: Facebook – Peihong Zhang, Pray for Early Rain Covenant Church

Kiitos Herra, että mikään ei ole salassa Sinulta, vaikka ihmiset yrittävät peitellä pahoja tekojaan. Vahvista Wang Yin terveyttä ja anna hänelle ja koko seurakunnalle luja luottamus ja usko Sinun johdatukseesi ja lupaukseen, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Sinua rakastavat.

Tämän viikon rukousaiheet saat tästä.