Your Cart

Iranissa pidätetyn Maryn puolustamalta vangilta kirje

Naser Navard Gol-Tapeh

Kristinuskoon kääntynyt, vankilassa oleva iranilainen Naser Navard Gol-Tapeh on kirjoittanut kristityille osoitetun kirjeen, jossa hän pyytää rukoilemaan itsensä ja muiden vankien puolesta. Tammikuussa pidätetty 21-vuotias Mary Mohammadi on puhunut Naserin puolesta, ja Naserin kuva jäi Maryn viimeiseksi pidätystä edeltäväksi julkaisuksi hänen Twitter- ja Facebook-tileillään.

Naser ja kolme Azerbaidzhanista vierailulla ollutta kristittyä pidätettiin kesäkuussa 2016 yksityisestä kokoontumisesta Teheranissa. Heitä pidettiin eristysselleissä Evinin vankilassa kaksi kuukautta, ja heitä kuulusteltiin intensiivisesti.

Toukokuussa 2017 pidetyssä oikeudenkäynnissä Naser ja kolme jo maasta poistunutta azeria tuomittiin kukin 10 vuodeksi vankeuteen ”kansallisen turvallisuuden vastaisista teoista ja kotiseurakuntien perustamisesta”. Tuomioista valitettiin, mutta ne pysyivät voimassa, ja Naser alkoi kärsiä omaa tuomiotaan Evinin vankilassa 20. tammikuuta 2018.

Tämän vuoden tammikuun viimeiselle päivälle kirjatussa kirjeessään Naser kirjoittaa: ”Olen luottavainen kaikissa vaikeuksissa ja uskon, että minut vapauttaa Hän, johon minä uskon (minun Herrani), sillä Herra meidän Jumalamme ei unohda lapsiaan … joten sallikaa minun rohjeta sanoa: ’Herra on minun apuni.’”

”Muistakaa minua aina rukouksissanne – tiedättehän, että rukouksenne ovat ’suloinen tuoksu, otollinen, Jumalalle mieluinen uhri.’”

Naser pyytää myös rukoilemaan, että hänen perheensä tulisi tuntemaan Jeesuksen. Hän pyytää rukoilemaan Iranin kansan puolesta sekä evankeliumin leviämisen puolesta. Iranin kristittyjä hän haastaa olemaan vahvoja uskossaan ja pitämään huolta toisistaan, etteivät he lakkaisi kokoontumasta yhteen ja että he ponnistelisivat evankeliumin etenemiseksi. Lopuksi hän pyysi rukoilemaan vankilassa olevien kristittyjen puolesta.

Missä on Mary?

Mary Mohammadi

Tammikuussa pidätetty 21-vuotias kristinuskoon kääntynyt Mary Mohammadi toi Naseerin tapausta julkisuuteen ennen pidätystään. Maryn Twitter- ja Facebook-tileillä kuva Naserista jäi hänen viimeiseksi julkaisukseen ennen pidätystä.

Mary pidätettiin 12. tammikuuta Teheranissa lähellä Azadin aukiota, jossa oli käynnissä Iranin hallinnon vastaisia mielenosoituksia. Mitään tietoja hänen olinpaikastaan ei kuulunut sen jälkeen, edes hänen perheensä ei tiennyt missä hän on ja kuinka hän voi. Toistaiseksi vahvistamattomat tiedot kertovat nyt, että hänen perheensä olisi saanut ystävän kautta tiedon Maryn olinpaikasta.

Maryn pidätys on saanut runsaasti huomiota ulkomailla ja myös Iranissa. Esimerkiksi Dabrina Bet-Tamraz, jonka veli Ramiel Bet-Tamraz on parhaillaan vankilassa, on juuri puhunut Maryn tapauksesta Yhdysvalloissa pidetyssä tilaisuudessa. Samassa tilaisuudessa puhuivat myös lähes yhdeksän kuukautta Evinin vankilassa olleet Maryam Rostampour ja Marziyeh Amirizadeh. Oman kokemuksensa pohjalta Marziyeh kertoo, että vangittujen ja pidätettyjen puolesta puhuminen on tärkeää. Kansainvälinen huomio heidän tilanteeseensa vaikutti sen, että heitä kohdeltiin vankilassa paremmin ja lopulta vapautettiin. ”Tapauksista tiedottaminen voi ainakin suojella vankeja fyysiseltä kidutukselta sekä pakottamiselta tunnustamaan ’rikoksia'”, Marziyeh sanoi. Rukoilethan edelleen Maryn puolesta!

Lähteet: Middle East Concern, Article 18

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print