Kolumbiassa tukemamme kylä liekkien uhkaamana

Kolumbiassa tukemamme kristittyjen paez-intiaanien yhteisö lähetti rukouspyynnön. Heidän kylänsä lähettyvillä oli alkanut maastopalo, joka uhkasi tuhota koko kylän ja heidän viljelyksensä. Tuli eteni kahdessa linjassa. Tällä hetkellä näyttää, että lähinnä kylää riehuva tulipalo on saatu taltutettua ja he taistelevat toisenkin linjan sammuttamiseksi.

Tutustuimme tähän yli 400-henkiseen paez-intiaanien ryhmään kuusi vuotta sitten. Heidät oli ajettu pois kylästään uskonsa vuoksi. He asuivat tuolloin vuoren rinteellä jätemuovista kyhätyissä hökkeleissä. Sateen sattuessa mökkien maalattiat muuttuivat virtaavaksi mutavelliksi.

Seuraavana vuonna pystyimme hankkimaan uskoville maapalan, jossa he voisivat asua ja viljellä maata. Uusi kylä nousi pikavauhtia. Sen lisäksi että se on tarjonnut heille kodin, Jumala on palkinnut heidän ahkeruutensa niin, että kylän asukkaat, sen koulu ja maanviljelystä saatava sato ovat siunauksena koko lähiseudulle.

Kiitos Herra kaikista siunauksista, joita olet tälle yhteisölle antanut. Kiitos varjeluksesta, ettei tuli päässyt tuhoamaan kylää ja viljelyksiä. Anna tämän kylän olla niin aineellisena kuin hengellisenä siunauksena ja johdatuksena pelastukseen myös heille, jotka eivät Sinua vielä tunne.

Koosteen rukousaiheista saat ladattua tästä.