Lyhyesti ja rukoillen – Evankeliumia radioteitse Pohjois-Koreaan

Suomen Marttyyrien Ääni tukee Etelä-Korean Marttyyrien Äänen tuottamia, Pohjois-Koreaan suunnattavia evankelioivia radiolähetyksiä.

Ohjelmia lähetetään sekä pitkä- (LF) että keskitaajuuslähetyksinä (MF) sekä satelliittiradion kautta. Korean Marttyyrien Äänestä kerrotaan, että äskettäin LF-lähetysten häirintä on lisääntynyt, joten taajuuksia on jälleen jouduttu vaihtamaan. Pohjois-Korea häiritsee myös MF-lähetyksiä.

Yrityksistä huolimatta, pohjoiskorealaiset kuuntelevat niitä silti. Yksi heistä on rouva C.

Rouva C on pohjoiskorealainen nainen, joka myytiin kiinalaiselle miehelle vaimoksi. Hänen perheensä asuu Pohjois-Koreassa ja hän kuulee äidinkieltään vain harvoin. Kun hän sitten sattui kuulemaan Korean Marttyyrien Äänen radio-ohjelman seurakunnassaan Kiinassa, hän oli suunniltaan ilosta.

”Kuuntelin tarkasti Sanan julistusta radiossa ja opin, kuka Jumala on”, rouva C kertoo. ”Hän pelasti meidät synnin pimeydestä uhraamalla oman poikansa. Sen tähden kuka Jumala on, tajusin, että voisin elää Hänen rinnallaan tänäänkin. Teen parhaani totellakseni Jumalan sanoja.”

Korean Marttyyrien Äänen kohtaamat loikkarit kertovat myös kuunnelleensa ohjelmia vielä Pohjois-Koreassa ollessaan, ja että ohjelmien tarjoama valo on vetänyt heitä puoleensa, vaikka niiden kuunteleminen on hyvin vaarallista.

Rukoile, että kaikkia kolmea ohjelmatyyppiä voidaan jatkaa.
Rukoile, että pohjoiskorealaiset löytävät ohjelmat ja tulevat tuntemaan Jumalan niiden kautta.

Tällä viikolla julkaisemme poikkeuksellisesti vain yhden rukousaiheen.