Your Cart

Lyhyesti ja rukoillen – Syytteet nostettu Andrew Brunsonia vastaan

Turkissa syyttäjä on tiistaina 13. maaliskuuta nostanut virallisesti syytteet jo 17 kuukautta vangittuna ollutta amerikkalaista pastoria, Andrew Brunsonia vastaan. Niiden mukaan Andrew on ollut jäsen ja johtava tekijä Fetullah Guleniin liittyvässä terroristijärjestössä, jota syytetään vuoden 2016 vallankaappausyrityksestä. Hänelle vaaditaan elinkautista vankeustuomiota.

Syytteet julistettiin vain muutama päivä sen jälkeen, kun Andrew’n tytär Jacqueline osallistui YK:n ihmisoikeusneuvoston kokoukseen ja pyysi sitä tekemään kaikkensa, jotta hänen isänsä vapautettaisiin.

Jacqueline kertoo saaneensa edellisellä viikolla isältään viestin, jossa hän kirjoittaa: ”Tulkoon selväksi, olen vankilassa, en siksi, että olisin tehnyt mitään väärää, vaan siksi, kuka olen – kristitty pastori. Kaipaan epätoivoisesti vaimoani ja lapsiani. Silti, uskon että tämä on totta, on kunnia kärsiä Jeesuksen Kristuksen tähden, kuten monet minua ennen ovat tehneet. Syvimmät kiitokseni kaikille heille eri puolilla maailmaa, jotka ovat seisoneet vierelläni ja rukoilleet puolestani.”
Lähteet: Middle East Concern, ACLJ

Rukoile, että oikeudenkäynti Andrew’ta vastaan on oikeudenmukainen.
Isä, rohkaise ja vahvista Andrew’ta ja hänen koko perhettään.

Kaikki viikon rukousaiheet pdf:nä tästä

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print