Your Cart

Lyhyesti ja rukoillen – Terveisiä Nigeriassa tukemastamme koulusta

Mandiang Bot

Nigeriassa Plateaun osavaltiossa, Dogo Nahawan kylässä tukemastamme kristillisestä koulusta on saapunut ensimmäisen vuosineljänneksen raportti. Koulussa kaikki sujuu edelleen hienosti ja se kerää kiitosta alueellaan. Viimeisin rakennusprojekti, Marttyyrien Äänen kustantamana rakennetut saniteettitilat ovat koko alueen kouluissa ensimmäiset.

Äskettäin koulu osallistui muutaman oppilaan edustuksella ensimmäistä kertaa osavaltion julkisten koulujen väliseen kilpailuun, josta parhaat voivat saada stipendin jatko-opintoihin. Yksi Dogo Nahawan koulun edustajista oli kuudetta luokkaa käyvä Mandiang Bot. ”Eräänä päivänä opettajamme Musa-setä sanoi, että paikallishallinto järjestää kokeen ja meidän pitää opiskella siihen kovasti. Koe oli vaikea, mutta tein parhaani. Olin hyvin iloinen, kun minulle kerrottiin, että osavaltion hallitus maksaisi yläasteen opintoni. Isänikin on hyvin iloinen näistä uutisista ja odotan innolla opintojen alkua. Haluan kiittää Musa-setää hyvästä opetuksesta ja teitä, että annatte meille joka päivä kouluaterian ja myös saniteettitilat.”

Kiitos siitä ilosta ja tulevaisuuden toivosta, mitä Dogo Nahawan koulu on tuonut ympärilleen.
Kiitos opettajien omistautumisesta työlleen, anna heille voimia työhön ja siunaa heitä.

Kooste viikon rukousaiheista löytyy pdf-versiona tästä klikkaamalla.

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print