Your Cart

Naseer Thaimaasta

Naseer syntyi muslimiperheeseen Pakistanissa. Hänelle opetettiin, ettei kristinusko ole hyvä uskonto, eikä kristittyjä kannata kuunnella. Opiskeluaikanaan Naseer kuitenkin tutustui kristittyihin. Se herätti Naseerin kiinnostuksen kristinuskoa kohtaan. Hän lähti mukaan kirkon tilaisuuteen. Kirkossa Naseer koki sellaista vapautta, mitä hän ei ollut koskaan kokenut islamia harjoittaessaan. Kun Naseer päätti lähteä seuraamaan Jeesusta, pastori varoitti vaaroista, mitä saattaa olla edessä, jos pakistanilainen muslimi kääntyy kristityksi. Naseer oli kuitenkin tehnyt päätöksen, hän halusi mennä kasteelle.

Jo aiemmin Naseer oli tutustunut Zainiin, kristittyyn mieheen. He rakastuivat ja menivät naimisiin. Pian nuoripari joutui suureen vaaraan Naseerin perheen ja yhteisön taholta, jotka eivät hyväksyneet heidän avioliittoaan. He eivät enää voineet elää turvallisesti kotimaassaan vaan joutuivat pakenemaan Bangkokiin. Siellä heille syntyi suloinen tyttölapsi. Meni kuitenkin useampi vuosi, ennen kuin perhe sai YK:n pakolaisjärjestöltä myönteisen pakolaispäätöksen. Vasta sen jälkeen he pääsivät jonoon odottamaan, mikä maa olisi valmis ottamaan heidät vastaan. Marttyyrien Ääni on auttanut tätä perhettä ja monia muita vastaavassa tilanteessa olevia perheitä Bangkokissa. Vuosi sitten Zain pidätettiin ja hän joutui maahanmuuttajien pidätyskeskukseen, jossa hän on yhä. Naseer on tyttärensä kanssa kahden vieraassa maassa ja Zain viruu ahtaissa ja karuissa oloissa pidätyskeskuksessa. Myös terveysongelmat vaivaavat. Naseer on pyytänyt rukoilemaan kivuliaiden hammasoireiden puolesta, eikä hänellä ole ollut mahdollisuutta päästä hammaslääkäriin.

Valoa on kuitenkin vihdoin näköpiirissä. Eräs maa on ilmoittanut haluavansa vastaanottaa perheen, mutta prosessi etenee hyvin hitaasti. Me voimme rohkaista Naseeria ja hänen perhettään rukoilemalla ja lähettämällä heille kauniin kortin. Osoitetaan tällä pienellä eleellä, että heitä ei ole unohdettu, eikä myöskään Jumala ole heitä unohtanut. Kortin voi kirjoittaa englanniksi tai suomeksi. Kuuntele myös radio-ohjelmamme, jossa kerrotaan Naseerin koko tarina Jumalan johdatuksesta hänen elämässään!

Naseerin perhettä voi auttaa myös lahjoittamalla keräystilille: FI0857892320056601 Viitenumero: 871378

Pdf-version voit ladata tästä.

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print