Your Cart

Neljälle iranilaiselle uskovalle pitkät vankeustuomiot

Evinin vankila Teheranissa, jossa on tällä hetkellä ainakin 17 uskonsa tähden vangittua kristittyä.

Neljä iranilaista kristinuskoon kääntynyttä, kaksi miestä ja kaksi naista, on tuomittu pitkiin vankeustuomioihin.

Mehdi Akbari, Fatemeh Sharifi ja Simin Soheilinia saivat kukin 10 vuoden vankeustuomiot. Mehdi Roohparvarin tuomio on 5 vuotta. Heitä kaikkia syytettiin “kansallisen turvallisuuden vastaisista teoista perustamalla kotiseurakunta”.

Heidän tapauksestaan ei toistaiseksi tiedetä paljoakaan, mutta Article18 on vahvistanut, että Mehdi A. ja Mehdi R. kärsivät nyt tuomioitaan Teheranin Evinin vankilan osastolla 4. Sen vuoksi voidaan olettaa, että Fatemeh ja Simin olisivat Evinin vankilan naistenosastolla.

Näiden neljän vangitun myötä Evinin vankilassa on tällä hetkellä ainakin 17 kristillisen uskonsa tähden tuomittua.

Se, että heidän tapauksestaan ei tiedetä juuri mitään, osoittaa todeksi sen, mitä Iranin ihmisoikeusjärjestöt ovat jo vuosia sanoneet: julkisuuteen tulleet tapaukset eivät ole tilanteen koko kuva, sillä monista ei kerrota julkisesti eri syistä johtuen. Jotkut pelkäävät esimerkiksi, että asian julkituominen voisi johtaa ankarampaan tuomioon.

Lähde: Article18

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print