Your Cart

Pakistan: Asia Bibin turvatoimia kiristetty

Asia Bibi odottaa yhä kuolemantuomionsa käsittelyn alkamista Pakistanin korkeimmassa oikeudessa.

Mumtaz Qadrin hirttämisen myötä äärimmilleen kiristynyt ilmapiiri on johtanut Asia Bibin turvatoimien kiristämiseen. Mumtaz Qadri hirtettiin 29. helmikuuta Asia Bibin tunnetuimman puolustajan, Punjabin kuvernööri Salman Taseerin murhasta.

Morning Star News kertoo erään Punjabin osavaltion hallinnossa työskentelevän viranomaisen myöntäneen heille, että Asia Bibin turvatoimia on jouduttu kiristämään. Viranomaiset ovat saaneet tietoa, että islamistiryhmät suunnittelevat hänen murhaansa vankilassa kostoksi Qadrin teloituksesta.

Asia Bibin surmasta on jo luvattu 50 miljoonaa Pakistanin rupiaa (n. 435.000 euroa). Islamistiryhmät vaativat nyt hänen pikaista teloitustaan.

”Viranomaiset tekevät parhaansa pitääkseen Noreenin (Asia) turvassa”, viranomainen kertoo. ”Vain hänen miehensä saa tavata häntä ja hänen on käsketty valmistaa itse oma ruokansa myrkyttämisen välttämiseksi. Kaikki hänen vartijansa ovat tiedusteluviranomaisten valitsemia sen varmistamiseksi, että heidän joukossaan ei olisi ääri-islamilaisesti ajattelevia.”

Qadrin hautajaisiin kerääntyi yli 150.000 ihmistä ja monet vaativat Asian hirttämistä. Torstaina 3. maaliskuuta Islamabadin ääri-islamilaisen Punaisen moskeijan (Lal Masjid) johtaja Maulana Abdul Aziz vaati viranomaisia teloittamaan ”herjaaja Asia Bibin mahdollisimman pian eikä alistumaan kansainväliseen painostukseen”.

Maanantaina 7. päivä itsemurhapommittaja iski oikeustalolle Koillis-Pakistanin Khyber Phakhtunkhwan provinssissa surmaten 17 ihmistä. Pakistanin Taliban otti vastuun iskusta ja kutsui sitä kostoksi Qadrin teloituksesta.

Morning Star News, CNN

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print