Your Cart

Pakistan – Hyviä uutisia Asia Bibille

5473248421928-770x470Keskiviikkona 22.7. pidetyssä ensimmäisessä korkeimman oikeuden kuulemisessa oikeus päätti ottaa Asia Bibin tapauksen kuultavakseen. Tapaus saa täyden kuulemisen. Sen lisäksi korkein oikeus määräsi kaikki asiaan liittyvät dokumentit esitettäväksi edessään.

Lisäksi korkein oikeus jäädytti Lahoren hovioikeuden viime vuonna ylläpitämän kuolemantuomion.

Asia Bibin asianajaja Saiful Malook kertoo, että korkein oikeus tulee määräämään päivämäärän, jolloin vetoomusta aletaan käsitellä.

Asia Bibiä syyttävän henkilön asianajaja Chaudhry Ghulam Mustapha vastusti vetoomuksen kuulemista sillä perusteella, että se oli annettu liian myöhään. Korkeimmassa oikeudessa kolmesta tuomarista koostuvan ryhmän johtaja, tuomari Saqib Nisar sanoi, että oikeus kuulisi argumentin myöhemmissä käsittelyissä.

Rukoilkaa viisautta, voimia ja rohkeutta Asia Bibille, hänen perheelleen, häntä puolustavalle asianajajalle ja erityisesti korkeimman oikeuden tuomareille, sillä tapauksen ottaminen käsittelyyn tulee herättämään paljon vastustusta.

The Express Tribune, Pakistan Today, Daily Capital

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print